Päivi Kannisto

Platinainen pilvenreuna on herättänyt huomiota lehdistössä ja saanut runsaasti palautetta lukijoilta. Voit lukea lisää seuraavista lainauksista ja linkeistä.

Tämänkertaisessa kirjat ja viini -sarjassa on vuorossa Kiina. Kyllä, luit aivan oikein ja nyt ei puhutakaan mistään riisisotkuista, vaan Maon punaisista viineistä. Kirjatohtori on suhtautunut aasialaisiin viineihin suurella epäilyksellä etenkin sen jälkeen, kun erehtyi maistamaan thaimaalaisia ja vietnamilaisia sekoituksia, joilla oli jalojuoman kanssa tuskin mitään tekemistä. Kun korealaisisännät kuitenkin korkkasivat pullon kiinalaista punkkua illallisella, ei lasillisesta kehdannut kieltäytyä. Tanniiniseksi tai täyteläiseksi viiniä ei voinut kehua, mutta makeaa se ei sentään ollut kuten ei-viinimaissa yleensä. Sitä luulee juovansa voimakkaasti sokeroitua ja hieman etikkaista rypälemehua, joka on vain pakattu hämäävästi viinipulloon.

Junamatkailu Kiinassa on nopeaa ja tehokasta. Maan halki pääsee edullisesti idästä länteen tai etelästä pohjoiseen alle kahdessa päivässä.

Sarja matkakirjallisuudesta jatkuu. Tällä kertaa sukelletaan fiktion ja tositv:n maailmaan, jossa elämä on matka. Matka on kirjailijalle teemana mitä otollisin, sillä se sisältää ylenmäärin toimintaa. Jo Aristoteles totesi, että luonteet syntyvät nimenomaan toiminnasta. Päänsisäisestä kuvauksesta tulee helposti monologimössöä, vellovaa itsekehua ja -sääliä, jota ainakin suomalaisessa nykykirjallisuudessa riittää luettavaksi kyllästymiseen asti. Tehdään siis kerrankin jotakin ja lähdetään seikkailemaan. Äktzöniä! Matkaa käytetään fiktiossa usein konkretisoimaan muutosta, jota päähenkilö käy läpi elämässään. Tunnetuimpia esimerkkejä ovat kehityskertomukset, kuten Paulo Coelhon Alkemisti ja Hermann Hessen Siddartha tai John Bunyanin Kristityn vaellus . Henkilö etsii elämänsä tarkoitusta kulkemalla erilaisten ihmisten ja kulttuurien parissa ja ottamalla haasteita vastaan.

Harvoin törmää kahteen yhtä samanlaiseen teokseen kuin Hermann Hessen Siddartha ja Paulo Coelhon Alkemisti . Samankaltaisuus on jopa niin silmiinpistävää, että toista voisi epäillä toisen kopioksi. Saksalaisen Hermann Hessen teos on julkaistu vuonna 1922. Kirja sijoittuu Intiaan ja sen ilmeisenä inspiraationa on ollut Buddhan elämäntarina. Romaani kertoo Siddartha-nimisestä miehestä, joka etsii valaistusta. Matkansa varrella hän kohtaa erilaisia ihmisiä, kulkee ryysyistä rikkauksiin ja takaisin. Hän löytää viimein onnensa ja rauhan lautturina.

Yritin selittää kiinalaiselle ystävälleni mikä Facebook on. Hän liittyi mukaan ja painostuksestani myös vampyyriarmeijaani, mutta suomalaisten ystävieni tavoin hän ei jäänyt koukkuun. Syynä on se, että palvelulla ei ole Kiinassa juurikaan käyttäjiä. Jos Facebookista ei löydä kavereita, siellä ei viihdy. Facebookin tekevät ihmiset, mikä on epäilemättä yksi syistä palvelun suosioon. Se on käyttäjiensä näköinen. Toinen palveluun vetävä tekijä on sosiaalisuus, tilaisuus tavata uusia ja vanhoja ystäviä mukavissa merkeissä. Facebookissa kaikilla on kivaa ja aina paistaa aurinko. Ikävistä asioista ei puhuta. Oman mielentilansa kuvauksessa voi heittää olevansa "ahistunu" tai "pissed off", mutta perimmäinen tarkoitus on viihtyä eikä valittaa.

Tämänkertaisessa kirja ja viini -sarjassa ovat vuorossa Espanjan aarteet, Marqués de Arienzon viinit ja Eduardo Mendicuttin loistava, almodóvarilaista tunnelmaa henkivä romaani. Ja tietysti mestarin itsensä elokuvat. Espanjan Rioja-alueelta tulee useita erinomaisia viinejä. Näistä Marqués de Arienzo on jo klassikko. Hienostuneista, joskin hivenen hintavista vaihtoehdoista löytyy useita vertaansa vailla olevia vaihtoehtoja. Mainittakoon vaikkapa Tempranillo ja Graciano -rypäleistä valmistettu Reserva Especial sikalarilaatikkoisine ja tammisine makuvivahteineen, tai hieman edukkaampi, mausteisen tamminen Reserva, jossa on käytetty myös Mazuelo-rypälettä. Kirjatohtori vihkiytyi näihin laatuviineihin yliopisto- ja akatemia-aikoinaan Tampereen taideaineiden laitoksella, joka tunnetaan tuttavallisesti myös päihdeaineiden laitoksena. Terveisiä vain Aarrelle, Annelle ja Tarjalle!

Luin pitkästä aikaa uudelleen Molièren tuotantoa. Yöpöydällä olivat kootut teokset, joista löytyivät miehen mestariteokset Ihmisvihaaja ja Tartuffe . Molemmat näytelmät ovat kevyitä ja viihdyttäviä kuvauksia seurapiirien vehkeilyistä. Ne äityvät jopa skandaalinhakuisiksi hieman samaan tapaan kuin Maupassant'n kiipijätarina Bel-Ami sotilaan tiestä Pariisin seurapiirien huipulle. Jäin taas kerran äimistelemään, miten näistä viihteen helmistä on tullut suuren yleisön silmissä pölyyntyneitä ja luotaantyöntäviä klassikoita.

Kiire vessaan Kiinassa, mutta ei sanakirjaa? Piirtääkö reikä wc:n merkiksi vai esittää pantomiiminä kyykkimistä? Ratkaisu on helpompi kuin uskotkaan. Se on Point It -kuvakirja, matkailijan nerokas apuväline. Kirjan avulla tarvittavat palvelut, kuten wc, juna, hotelli ja ravintola samoin kuin halutut herkut löytyvät sormella osoittamalla. Otat vain kirjan käteen ja näytät, mitä haluat.

Terrence McNallyn näytelmä Bringing It All Back Home (1969) on hulvatonta Vietnamin sodan kritiikkiä. Se on edelleen ajankohtainen lukee sen sitten Irakin sodan tai amerikkalaisen yhteiskunnan kritiikkinä. Näytelmä kertoo amerikkalaisesta perheestä, joka odottaa vanhinta poikaansa, Jimmyä, kotiin sodasta. Ensimmäinen kohtaus on kuin nuorisokomediasta. Perheen murrosikäinen tytär ja poika torailevat ja paljastavat perheidyllin taakse kätkeytyvät tabut: huumeet, homoseksuaalisuuden, vapaan rakkauden, abortit ja terapiakäynnit. Yhtäkkiä ovikello soi ja kynnyksellä seisoo kaksi miestä puisen arkun kanssa. Jimmy on kotona.

This blog entry is also available in English . En ollut lukenut moniakaan matkakirjoja ennen omaa täysipäiväistä (mutta ei -päistä) matkailijanuraamme. Ihmettelin, mitä relevanssia jonkun toisen kokemuksilla satunnaisista maailman kolkista mahtoi olla. Oli tärkeämpää päästä itse näkemään ja kokemaan. Sitä paitsi pidin matkakirjoihin olennaisesti kuuluvia, yksityiskohtaisia maisemakuvauksia pitkästyttävinä. Oman paimentolaiselämän myötä aikaa riittää palmupuiden norjien runkojen ja lehvien suhinoiden kuvauksillekin. Kiinnostavinta matkakirjallisuudessa on kuitenkin sen sijoittuminen länsimaisen, keskiluokkaisen elämänmenon ulkopuolelle. Koska toisiin elämäntapamatkailijoihin törmää ani harvoin tien päällä, kirjoista pääsee peilaamaan kokemuksia. Sanottu ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että valtaosa matkakirjallisuudesta on edelleenkin erinomaisen epäkiinnostavaa. Genreä vaivaavat kuolemanvakavuus, kirjoittajien itsekehu ja paatos. Omakehu ja suitsukkeet haisevat Tyypillinen

This blog entry is also available in English . Matkakirjoissa kaksi suosikkiani ylitse muiden ovat Jet Lagin Molvanîa ja Will Fergusonin Hokkaido Highway Blues . Toinen on perinteinen matkakirja, toinen lajin parodia. Molemmat yhtä hersyviä.

Siniplaneetta Oy:n toimitusjohtaja Jorma Sappinen esittelemässä messuilla julkistettua Kullattua kakkalapiota suurelle yleisölle.

Tuskin mikään muu on kiehtonut ihmismieliä yhtä paljon kuin kuoleman jälkeinen elämä ja helvetti. Danten Jumalainen näytelmä on yksityiskohtaisuudessaan ainutlaatuinen tuonpuoleisen kuvaus, joka yltyy paikoin jopa riemukkaaksi ilotteluksi. Teoksen ensimmäisessä osassa Dante vaeltaa kärsimyksen kaupunkiin, kadotetun kansan joukkoon. Danten helvetti on kuin jättikokoinen tratti. Se on jaettu yhdeksään piiriin, joista kukin sijaitsee omalla jyrkänteellään. Tratin kärki on maapallon keskipisteessä ja sen kannen muodostaa maapallon päällinen osuus. Jokaisessa piirissä on paikka erilaisille synnintekijöille. Dante uskoi katolisen kirkon oppien mukaisesti seitsemään kuolemansyntiin, joita olivat viha, laiskuus, ylpeys, irstailu, kateus, mässäily ja ahneus.

Olemme edenneet kirja ja viini -sarjan toiseen osaan. Tällä kertaa vuorossa ovat chileläiset viinit, joita on nykyään Suomessa ilahduttavasti tarjolla myös kansan suosimissa tukkupakkauksissa. Chileläiset viinit ovat tunnettuja erinomaisesta hinta-laatu -suhteestaan. Kirjatohtorin esittelyvuorossa ovat kartonkipakatut viinit, joita on saatavilla kahden ja kolmen litran töniköissä. Ne ovat käteviä erityisesti illanistujaisissa ja mökillä.

Tilaa kirja   Tekstinäyte   Messukuvia   Lehdistötiedote   Tietovisa   Äänikirja   Kullattu kakkalapio on kaunokirjallinen esikoisteokseni. Kirjan satiristiset novellit ovat syntyneet matkan varrella Suomessa, Argentiinassa, Brasiliassa, Uudessa-Seelannissa, Thaimaassa ja Venäjällä. Lukija saa tutustua muun muassa extreme-matkaa tekevään mieheen, joka konttaa ympäri Kauniaisia, vapaata rakkautta janoavaan hippiin, neuvottomaan thaimaalaiseen vallankumouskenraaliin, kieroutuneen äiti-suhteen vangitsemaan poikaan, kerskakierrättäjään ja rahanhimon riivaamiin matkailuyrittäjiin.

Kaunokirjallinen esikoisteokseni, Kullattu kakkalapio , ilmestyy näinä päivinä Siniplaneetta Oy:n kustantamana. Kirja on saatavilla kaikista hyvin varustetuista kirjakaupoista kautta maan. Kullattu kakkalapio on esillä Siniplaneetan messuosastolla 6c20 reilun viikon päästä pidettävillä Helsingin kirjamessuilla (25-28.10.2007). Myös toisen syksyn uutuuskirjani, Platinaisen pilvenreunan , kustantanut AMK-Kustannus Oy on tavattavissa osastolla 6d60.

Sensuuri on saanut uusia muotoja, kun internetin käyttäjäkunta on kasvanut ja erilaiset keskusteluryhmät yleistyneet. Nettiin on muodostunut samanmielisten yhteisöjä, jotka karkottavat vääriä mielipiteitä esittävät, kriittiset keskustelijat joukostaan. Karkotustaktiikat ovat usein valtiollista valvontaa ja sisällön suodattimia tehokkaampi ja salakavalampi sensuurin muoto. Siltä eivät edes länsimaiset netinkäyttäjät ole suojassa. Kritiikki ja eri mieltä oleminen samastetaan keskusteluryhmissä usein moittimiseen, ilonpilaamiseen ja rauhanhäirintään. Myönteisyydellä taas on tärkeä sosiaalinen tehtävä. Se yhdistää samanmieliset yhteisöksi, jonka avulla voi pönkittää omaa egoaan ja ruokkia päiväunelmiaan. Keitä ovat sitten ne onnettomat, jotka joutuvat sensuurin kynsiin?

Suomalaisilla ja erityisesti suomalaisilla naisilla on raaka maine. Jo 1600-luvun historiankirjoituksessa kerrottiin amatsoneista, jotka hirttivät tai myrkyttivät sulhasiaan. Myyttiin törmää edelleen mitä yllättävimmissä yhteyksissä. Kirjastosta tarttui taannoin mukaani vuoden 2002 parhaimpia amerikkalaisia novelleja kokoava teos (Sue Miller: The Best American Short Stories 2002 , Houghton Mifflin Company, Boston, 2002). Melissa Hardy piirtää novellissaan The Heifer synkeäsävyisen kokovartalokuvan suomalaisesta ukontappajasta, Ainasta.

Mitä yhteistä on Bertolt Brechtillä, Eugène Ionescolla ja Ultra Bralla? Kaikki kritisoivat yhtenäiskulttuuria. Brechtin Man Equals Man -näytelmän idea on konkreettisuudessaan mielenkiintoinen. Päähenkilöstä, Galy Gaysta, tehdään sotilas. Hänet puretaan osiksi kuten auto ja kootaan uudeksi henkilöksi. Massaihminen on syntynyt.

Aasian kirjastot eivät pröystäile englanninkielisen kirjallisuuden valikoimillaan. Kirjoja on satunnaisesti, sillä hyllyt täyttyvät etupäässä ulkomaalaisten käyttäjien lahjoituksista. Tarjolla on amerikkalaisia pokkareita (dekkareita ja harlekiineja), matkaoppaita ja historiankirjoja .

Kambodža on erikoinen paikka kirjojen ystävälle. Kirjallista perinnettä ei juuri ole Pol Potin jäljiltä lukuun ottamatta buddhalaista kirjallisuutta, myyttejä ja legendoja. Ne elävät suullisessa muodossa. Maassa tuntee elävänsä Ray Bradburyn Fahrenheit 451:tä .

Tyylitietoinen lukija ei maistele kirjaa kuivin suin vaan valitsee seuraksi lukuelämystä syventävän viinin. Kirjatohtori suosittelee kolmea erinomaista parivaljakkoa Argentiinasta. Argentiina on tunnettu Malbec-rypäleistään. Ne kasvavat maan keskiosan viinialueilla Mendozassa 800–1500 metrin korkeudessa, pääosin hiekkaisella, savisella tai kivisellä maalla. Los Alamos -brandin Malbec on eri vuosikertoineen erinomainen valinta. Tämä Argentiinassa hieman kalliimman luokan viini (alkaen noin 25 pesoa eli 6,5 €) on väriltään runsaanpunainen, tuoksu aromikas ja hedelmäinen. Maultaan täyteläisen, ryhdikkään, tervaisen ja tammisen viinin kanssa maistuvat argentiinalaiset klassikot, erityisesti älykkökirjailija Jorge Luis Borges. Viisasten juoman helmi avaa muuten vaikeatajuiseen tuotantoon aivan uusia ja yllättäviä näköaloja.

Sisällön suodattimia on aina käytetty diktatuureissa ja muissa totalitaarisissa valtioissa . Tunnetuin ja tehokkain lienee käytössä Kiinassa . Vapaata tiedonvälitystä vastaan taistellaan palomuurin avulla, joka on osuvasti nimetty uudeksi Kiinanmuuriksi. Kiinanmuuri estää kansalaisilta pääsyn poliittisesti arveluttaville, vääriä mielipiteitä sisältäville sivuille. Näihin kuuluvat esimerkiksi kansainväliset mediat kuten BBC ja CNN . Selvitin Kiinassa, minkälaisessa pimennossa surffaajia pidetään.

Postilaatikkoomme ilmestyi eräänä päivänä paikallisen, uusiseelantilaisen yliopiston esite. Selasin sitä kiinnostuneena ja löysin tavanomaisten talous- yhteiskunta- ja maataloustieteiden lomasta jotain ennennäkemättömän viehättävää: oppinaineen nimeltään Community Recreation, Outdoor Leadership, Parks and Sport.

Näimme Pohjois-Argentiinassa, Jujuyssa, rakkauskirjeen, joka oli kiinnitetty talon seinään. Katso kuva albumista Brazil-Bolivia . Kirje kuului näin: Victor (elämäni): Elämälläni ei ole merkitystä ilman sinua, en hengitä jos et ole vierelläni. Rakas, pyydän että annat minun tulla takaisin ja jäädä luoksesi ikuisesti. Minä rakastan sinua, Caro.

Kirjatohtori-blogi oli joutua tauolle, kun Vietnam esti pääsyn Blogspot-palveluun. Onneksi aina on kiertoteitä. Tapaus poiki nettisensuurista juttusarjan, jossa kerrotaan mm. Vietnamin, Thaimaan ja Kiinan nettisensuurista ja nettikäyttäjien itsesensuurista. Reissun aikaiset julkaisuhaasteet valkenivat minulle pari päivää sitten. Yritin päästä Blogspot-palveluun, mutta sain toistuvasti virheilmoituksen. Aluksi luulin, että palvelu oli alhaalla, kuten Googlen palvelut tapaavat toisinaan olla, mutta vian jatkuttua mieleeni tuli epäillä sensuuria.

"Eihän siellä ole mitään" saimme kuulla, kun kerroimme vuosi sitten suunnitelmastamme matkustaa Trans-Siperian junareitti . Me totesimme "naulan kantaan" ja lähdimme Karjalan Kuokkaniemestä Vladivostokiin. Olimme korviamme myöten täynnä eri maiden kaupallisia ja konvehdinkoreita turistivieheitä. Siperian kuvaa hallitseva karuus ja ankaruus on myytti, joka kolahtaa masokistisia taipumuksia omaaviin matkaajiin ja tunnelmoijiin. Junassa istuessamme minulle valkeni, että yksi kuuluisimmista Trans-Siperian kuvaajista, Paul Theroux , oli omalla extreme-matkallaan istunut brittiläisen sivistyneesti luksusvaunussa, eli turvallisesti erillään venäläisistä, savukalalta ja sukkahieltä haisevista kansanvaunuista. Kaikki Theroux'n suuressa junakirjassa ( The Great Railway Bazaar , 1. painos vuodelta 1975. Suomennettu nimellä Suuri junamatka ) mainitsemat matkatoverit olivat eurooppalaisia, arvatenkin yli tuhat puntaa äärimmäisestä elämysmatkastaan pulittaneita turisteja.

This blog entry is also available in English: Sixteen ways to entertain yourself in the Trans-Siberian train ride in Russia . Useita päiviä junassa ilman mitään luettavaa - mitä tehdä? Venäläiset matkatoverimme kaivoivat esiin kännykkänsä ja alkoivat kuunnella polyfonisia soittoääniä. Me ideoimme 16 tapaa viihdyttää itseään Trans-Siperian matkalla . Aloita junamatkaan valmistautuminen ajoissa. Älä vaihda paitaa, sukkia ja kalsareita ainakaan kuukauteen. Syö hernerokkaa, että voit pierrä "Suurta ja mahtavaa" kanssamatkustajiesi iloksi. Käytä runsaasti deodoranttia (spraytä, ei pyöröraikastinta) sekä haju- ja partavesiä. Voit myös ripustaa Wunderbaumin kaulaasi. Teet lähtemättömän vaikutuksen, jos laitat vielä karvanopat samaan naruun roikkumaan.

Moni kirjoittaa netissä anonyymisti . Esimerkiksi blogeissa, foorumeilla ja Wikipediassa omalla nimellään esiintyvät ovat selvä vähemmistö. Mietin, mistä piilottelussa on kyse ja päädyin kerronnan teorian kautta rumiin sanoihin. Anonyymin kirjoittamisen perinteet ovat pitkät. Nimettömästi tai nimimerkillä on kirjoitettu niin kauan kuin on ollut kirjailijoitakin. Suomessa salanimiin verhoutui esimerkiksi kirjailija Algot Untola, jonka nimimerkeistä tunnetuimpia ovat Maiju Lassila , Irmari Rantamala ja Algoth Tietäväinen. Eräiden tulkintojen mukaan nimimerkit tarjosivat kirjailijalle uusia lähestymistapoja. Hän saattoi kirjoittaa sekä mies- että naisnäkökulmasta sekoittamatta omaa persoonaansa mukaan. Selitys kalskahtaa tosin äkkiseltään hieman korkealentoiselta. Olisin minäkin muuttanut nimeni, jos minua olisi alvariinsa haukuttu Tietäväiseksi. Tekstiteoreettisesti tarkasteltuna Untolan valepuvut olivat turhia. Tekijä ei nimittäin esiinny tekstissä, sillä sitä hallitsee kertoja .

Lähes vuosi armeijan vallankaappauksen jälkeen thaimaalaiset nousivat Bangkokissa barrikadeille osoittamaan mieltään. Eivät sittenkään tyytyneet osaansa kuten thaimaalaisessa kulttuurissa on tapana, ja antaneet kohdella itseään miten tahansa. Asuimme Thaimaassa sotilasdiktatuurin ensimmäiset neljä kuukautta ja saimme nähdä, kuinka kansalaisten oikeuksia vähä vähältä kavennettiin. Innostuin lueskelemaan tuolloin Thaimaan historiaa selvittääkseni, mihin armeijan ja kuninkaan armoitettu asema maassa perustuu. Se kun näyttää oikeuttavan molempien itsevaltaisen väliintulon maan hallintoon aika ajoin. Löysin kirjastosta David K. Wyattin kirjoittaman englanninkielisen yleishistorian Thailand: A short history (Silkworm Books, 1991), jossa aihetta valaistaan. Sotilasuralta komeetaksi Wyattin mukaan thaimaalaisessa yhteiskunnassa on neljä keskeistä instituutiota, jotka tarjoavat kansalaisille mahdollisuuden edetä: buddhalainen usko, liike-elämä, yliopisto ja armeija. Näistä buddhi

Tämänkertaisessa Päde kirjallisuudella -sarjassa käsitellään noloja tilanteita. Sellaisiin saattaa joutua, kun oikein innostuu brassailemaan sitaateilla tai elvistelemään kuuluisuuksilla . Nimimerkki Raido kysyi taannoisessa kommentissaan aiheesta seuraavasti: "Ulkoa opituilla Leninin sitaateilla tyydytetty pätemisen tarve saattaa puolitutussa seurassa muuttua yhtäkkiä julkiseksi nöyryytykseksi, mikäli vieressä koko illan hiljaa istunut pöhnäinen partasuu yhtäkkiä tarttuukin sitaattiin ilmoittaen olevansa filosofian maisteri ja tehneensä gradun aiheesta 'Poliittisen ekonomian soveltaminen Neuvostoliitossa vuosina 1918-1936.' Mitä tehdä?"

Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä (1941) on erinomaisen pureva ja taitava piruilu. Se kertoo kahden helsinkiläisen intellektuelliperheen elämästä ja kulissien pystyssä pitämisen vaikeasta taidosta. Kirjan päähenkilöinä ovat arkeologian tohtori Tauno Saarinen ja hänen vaimonsa Elisabet. Rinnalla kulkee tohtorin sisaren, kulttuurikriitikkona työskentelevän Naimin, tarina raastavine rakkaussuhteineen. Ahdistava perheidylli Romaani on täynnä loistavia lauseita ja teräviä huomioita tohtorisperheen porvarillisesta idyllistä. Perheen äiti Elisabet on idyllin hengetär, joka silottelee elämän karkeita ja likaisia puolia. Hänen siveyttä ja korrektiutta tihkuva henkilökuvauksensa on briljanttia. Hän [Elisabet] oli koko ajan teekuppinsa yli pöydässä hymyillyt miehelleen ujoa hymyään ja hän oli liikkunut karitsanpäätossuissaan huoneissa järjestellen ja nykien niitä viehkeyden lankoja, jotka pitivät hänen elämänrakennelmaansa, siirtäen tuoleja, oikaisten mattoja, hipaisten rusk

Maan ääreen (1999) on kahdeksan vuoden takainen Finlandia-palkittu . Se kertoo ylioppilas Lennart Falkista, joka lähtee 1860-luvulla etsimään itseään Amurinmaalta, Siperiasta . Siellä hän joutuu murhayrityksen kohteeksi, rakastuu kahteen naiseen, äitiin ja tyttäreen, ja toivoo rikastuvansa. Tarinan kertovat Falk itse ja hänen ystävänsä, lääkäri Theodor Ganz. Molemmista muotoutuu hieman samankaltainen, feminiininen kuva. Paljon huudahduksia, huutomerkkejä. Kiinnostavaa on se, miten Carlson laittaa Falkin pohtimaan omaa identiteettiään: "Jokainen on monta ja olemme erilaisia toisillemme. En tiedä, mitä itse kullekin olen." Päähenkilöstä piirtyy kuva hamletmaisena sankarina. Sillä erotuksella, että tämä hamlet myy tulevan isänperintönsä, "kaivaa maan elävän alta" kuten hän itse sanoo, osallistuakseen petollisen liikeyrityksen perustamiseen. Mestarillista kieltä ja pohdintaa Carlson väläyttää osuvia, paljonpuhuvia kielikuvia. Isän ja pojan suhdetta hän kuva

Osallistuimme vuosi sitten heinäkuussa Venäjän Rainbow-leirille Karjalassa. Rainbow on 60-luvun hippiaatteen perua, ja leirit keräävät vuosittain tuhansia elämäntapaintiaaneja eri puolille maailmaa. Saimme leirillä mieleenpainuvan kirjavinkin. Olimme virittelemässä telttamme edessä leiritulta, kun eteemme pölähti jo haiveniltaan harmaantunut, pitkäpartainen mies. Hän esittäytyi herra Huuksi Yhdysvalloista. Mies oli Rainbow-veteraani, mutta Venäjän-leiri oli hänen ihka ensimmäinen ulkomaanmatkansa. Herra Who Herra Who oli vannoutunut punaisten kärpässienten (amanita muscaria) ystävä. Sienet eivät kuulemma ole kuivattuna myrkyllisiä. Niitä voi sekoittaa jauheena esimerkiksi teen sekaan ja nauttia miellyttävistä aistiharhoista. Herra Whon mukaan kärpässienet sisältävät kuolemattomuuden siemenen. Niistä kasvaa nauttijan elimistöön sienirihmasto, joka sitoo tämän universaaliin rihmastoon ja sitä kautta suoraan yhteyteen maailmankaikkeuden kanssa. Jo muinaiset shamaanit käyttivät

Santeri Kanniston erokirja tietoyhteiskunnasta, yrittäjyydestä ja GNU/Linuxista Tilaa   |   Tekstinäyte   |   Kirja julkisuudessa   |   Henkilöhakemisto Platinainen pilvenreuna on kertomus siitä, miten tohtorska Santeri ajautui parikymppisenä teekkarina yrittäjäksi, rakensi Suomen johtavan avoimen lähdekoodin ohjelmistotalon, SOT Oy Suomen Ohjelmistotyö Ab:n, ja luopui sitten kaikesta. Kirja tarjoaa kriittisen näkökulman tietoyhteiskuntaan ja yrittäjyyteen ja se on puhutellut lukijoita voimakkaasti. Kuten eräs ystävämme totesi: “Tarina on hyvin santerimaisesti kirjoitettu. Santerihan on kävelevä sensaatio ☺”.   SOT:n saaga elää Kirja julkaistiin 20. elokuuta 2007, jolloin SOT:n tapahtumat elivät yhtä monista kliimakseistaan. Santeri oli hankkiutunut eroon omistamistaan SOT:n osakkeista joulukuussa 2006 ja uusi omistaja, DI Wille Kuutti, aloitteli taivaltaan takkuisesti. Vähemmistöosakas Xcelera tunki kapuloita rattaisiin Suomen oikeusjärjestelmää hyväksi käyttäen

Kirjoitin väitöskirjani uudelleen kymmenen vuoden tauon jälkeen. Halusin julkaista sen sähköisesti, mutta tiedosto ei ollutkaan enää tallella. Levyke oli joko kadonnut lukuisissa muutoissa tai sitten päätynyt väitöksen jälkeen roskikseen kun ajattelin, että tähän en tasan enää palaa. Silloin oli nimittäin kiire karistaa suojatyöpaikaksi sättimäni Akatemian pölyt jaloista ja suunnistaa oikeisiin töihin. Kysyin tiedostoa myös kirjan kustantajalta, mutta ei sitä löytynyt sieltäkään. Koska sopimuksemme ei estänyt sähköistä julkaisua, päätin tehdä sen vaikka käsityönä. E-kirjana Suolatut säkeet kun olisi paremmin tutkijoiden ja suomalaisuuden historiasta kiinnostuneiden ulottuvilla. Painetusta bittivirraksi Tekstin uudelleen kirjoittaminen koneelle oli hidasta etenkin tarkkuutta vaativien ala- ja lähdeviitteiden osalta. Uurastus toi elävästi mieleen väitöstä edeltäneet, usein adrenaliininkäryiset tunnelmat - vallankin sen, kun käsikirjoitus palasi kahden täysin vastakkaisen esit

Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen Kirja julkisuudessa   |   Lataa PDF   |   Vitriolic Verses. Summary in English   |   Päivi Kannisto kirjat Suolatut säkeet on väitöskirjani, joka käsittelee suomalaisuuden syntyä 1600-luvulta 1800-luvun lopulle. Suomalaisten halu kuulla itsestään on ollut ja on edelleen kyltymätön. Ulkomaalaisillekin esitetään jo kättelyssä kysymyksiä, joihin odotetaan tuttuja vastauksia tuhatjärvisen maan kauneudesta ja kansan rehtiydestä. Suolatut säkeet kysyy, miten tämä kaikkien hyvin tuntema suomalaisuuden merkitysaines on muotoutunut. Kirjassa mennään siis suomalaisuuden lähteille: selvitetään miten tieto Suomesta ja suomalaisista on tullut aikojen kuluessa mahdolliseksi, millaista tietoa näistä on tuotettu ja miksi. Tutkimuksessa ei katsota vain kolikon parempaa puolta. Se on kirja sinulle, jolle Suomi-kuva ei ole liian kallis. Nyt myös sähkökirjana Painetun kirjan kustansi Suomalaisen Kirjallisuuden Se