Päivi Kannisto

Saimme Santerin kanssa viime joulukuussa yllättävän ja mieluisan tarjouksen: israelilainen Noam Ben-Ari halusi kääntää kirjamme La Habanera hepreaksi. Reilu kuukausi myöhemmin saimme tekstin ihmeteltäväksi ja taitettavaksi. Valmis lopputulos löytyy täältä: לה הבנרה . Uusi kirjaprojekti Parhaillaan meillä on työn alla Santerin erokirja tietoyhteiskunnasta. Kirja kertoo siitä, miten Santerista tuli parikymppisenä teekkarina yrittäjä tietoyhteiskunnan ytimeen, kuinka hän rakensi Suomen johtavan avoimen lähdekoodin ohjelmistotalon SOT:n (SOT Oy Suomen Ohjelmistotyö Ab) ja lopulta luopui tästä kaikesta. Kirjan punaisena lankana on irtautuminen teknologian ja kehityksen sokeasta palvonnasta. Saa nähdä, onko tämä suomalaisesta, insinööri- ja nokiakeskeisestä näkökulmasta nähtynä myöskin täyttä hepreaa. Materiaalia kirjaan on runsaasti, sillä Santerilla on tallessa lähes kaikki firman 15-vuotisen taipaleen dokumentit ja kirjeenvaihdot. Olimme puhuneet kirjan kirjoittamisesta heti Suo

Joka kansakunnalla on omat puskakomediansa, joissa pidetään hauskaa maalaisten ja junttien kustannuksella. Suomessa lajin edustajia on runsaasti ja kukoistusaikaa kesä, jolloin kymmenet harrastelija- ja ammattiteatterit ryhdistäytyvät kassavirtojensa kasvattamisessa. Minulle puskakomediaputki iski Suomen sydäntalvella. Aloitin lukematta jääneestä klassikosta , Aleksis Kiven Nummisuutareista . Näytelmän aiheena ovat naimakaupat , joiden ympärille saadaan sovitettua tarvittavat, katsojista naurun irti herskyttävät juonenkäänteet. Kun lemmentouhuissa pörrätään, rukkasia tietysti annetaan ja saadaan, viinaa juodaan eikä tappelunujakoilta ja vehkeilyiltä vältytä. Samanlaiseksi kohellukseksi osoittautui Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa . Luettuani Lassilalta aiemmin mainion Liika viisaan oli vaikea saada makua tähän kirjailijan paremmin tunnettuun klassikkoon. Hyvien näyttelijöiden esittämänä vähän vanhemmatkin vitsit naurattavat. Katsoimme tohtorska Santerin kanssa dvd:lt

Aloitin thaimaalaisen Pira Sudhamin novellikokoelman, mutta en päässyt tarinoiden makuun yhtä lukuun ottamatta. Se kertoi thaimaalaisista vuokravaimoista. Pira Sudhamin Siamese Drama -kokoelma (Shire Books, 1983. Ei suomennettu.) kertoo pääosin maaseudun viljelijöiden elämästä ja monsuunisateiden odottelusta. Tarinat jäivät etäisiksi ja niissä esiintyvät, olla möllöttävät ihmistyypit olivat jollakin tapaa masentavia. En odottanut länsimaista kohkaamista, henkilöiden pitämistä melua itsestään tai vellomista tunnemyrskyissään , mutta jonkinlaista elämän merkkiä kuitenkin: aloitteellisuutta, omaa tahtoa tai kuvausta siitä, mitä henkilöiden pään sisällä tapahtuu. Meditoivaa lukemista Epäilemättä kyse on kulttuurierosta. Teoksen äärelle olisi ehkä pitänyt hiljentyä sopivassa, mietiskelevässä mielentilassa ja antaa luonnon rytmin kuljettaa. Tästä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä tarinat nostattivat vain mieleeni Thaimaan viimeaikaiset poliittiset tapahtumat . Sama kohtalonomais

Puolifiktiivinen kertomus Kirjatohtorin pyhiinvaellus­matkasta myyttiseen kreivi Draculan linnaan Trans­silvaniassa, Romaniassa. "Minun oli täytynyt nukahtaa, sillä muuten en olisi voinut olla huomaamatta niin vaikuttavan rakennuksen lähestymistä. Nousin linnaan johtavat, loputtomalta tuntuvat kiviportaat ja saavuin massiiviselle ovelle. Sen valtavien hirsien raosta näkyi vaimeaa valon kajastusta. Etsin soittokelloa, kun yhtäkkiä kuulin oven takaa ketjujen kalinaa. Salvat nostettiin ja ovi avautui naristen aivan kuin sitä ei olisi käytetty vuosikausiin. Astukaa sisään, vapaasti ja omasta tahdostanne Ovella seisoi pitkä, mustiin vaatetettu silinterihattuinen nainen, jonka kalpeutta vaatetuksen synkkyys korosti. Hätkähdin, sillä naisessa oli jotakin tuttua. En vain saanut mieleeni mitä. "Tervetuloa matalaan majaani ja lättänään luolaani, jos sallinette ilmaisun" nainen sanoi. "Astukaa sisään, vapaasti ja omasta tahdostanne!" Vaikka kuinka estelin, kr