Mikä on sinun perintösi? | Philip Roth
Philip Roth kirjoittaa isästään, itsepäisestä moralistista ja realistista, mutta samalla ennen kaikkea itsestään ja omasta kuolevaisuudestaan. Patrimony (Simon & Schuster, 1991. Ei suomennettu.) on Rothin isän, Herman Rothin, sairaskertomus. Elämästään neljäkymmentä vuotta vakuutusyhtiölle uhrannut mies halvaantuu. Tutkimuksissa selviää, että hän kärsii aivokasvaimesta. Roth on käsitellyt isän kuolemaa aiemmin fiktiossa, romaanissa Zuckerman Unbound . Molemmissa teoksissa tapahtuma on päähenkilön elämässä keskeinen käänne: hänestä tulee ensin etäomaishoitaja, sitten hän saa huomata, ettei ole enää kenenkään poika. Kirjailija käy läpi menneisyyttään ja vanhempiensa suhdetta tarkkanäköisesti ja saa huomata myös oman kuolevaisuutensa. Hän joutuu ohitusleikkaukseen. Kirjassa on vaikeiden kysymysten lisäksi huumoria. Kun näkönsä menettänyt ja viikon ummetuksesta kärsinyt isä paskoo kylpyhuoneen hammasharjoja ja kylpypyyhkeitä myöten, kirjailija pohtii, onko paskassa pankkitilin...