Mikä on sinun perintösi? | Philip Roth

Mikä on sinun perintösi?Philip Roth kirjoittaa isästään, itsepäisestä moralistista ja realistista, mutta samalla ennen kaikkea itsestään ja omasta kuolevaisuudestaan.

Patrimony (Simon & Schuster, 1991. Ei suomennettu.) on Rothin isän, Herman Rothin, sairaskertomus. Elämästään neljäkymmentä vuotta vakuutusyhtiölle uhrannut mies halvaantuu. Tutkimuksissa selviää, että hän kärsii aivokasvaimesta.

Roth on käsitellyt isän kuolemaa aiemmin fiktiossa, romaanissa Zuckerman Unbound. Molemmissa teoksissa tapahtuma on päähenkilön elämässä keskeinen käänne: hänestä tulee ensin etäomaishoitaja, sitten hän saa huomata, ettei ole enää kenenkään poika. Kirjailija käy läpi menneisyyttään ja vanhempiensa suhdetta tarkkanäköisesti ja saa huomata myös oman kuolevaisuutensa. Hän joutuu ohitusleikkaukseen.

Kirjassa on vaikeiden kysymysten lisäksi huumoria. Kun näkönsä menettänyt ja viikon ummetuksesta kärsinyt isä paskoo kylpyhuoneen hammasharjoja ja kylpypyyhkeitä myöten, kirjailija pohtii, onko paskassa pankkitilin sijaan hänen perintönsä. Rothin innoittamana voidaan kysymyksenasettelua jatkaa: entä jos näissä kahdessa onkin lopulta kysymys samasta asiasta?

Asiasanat: Philip Roth, Patrimony, Zuckerman Unbound, isä, poika, sairaus, kuolema, perintö, Yhdysvallat.

Kommentit

Viikon suosituimmat

Muodikkaasti maahanmuuttokriittinen? | Eufemismit

Prekariaatti | Eufemismit

Sensuuri kumpuaa holhouksesta | Nettisensuuri

Myykö kirjailija sielunsa? | Kirjallisuus ja tuotesijoittelu

Alf seikkailee Barcelonassa

Sentimentaalisesti ystävyyssuhteista: Anna Gavaldan Kimpassa

Onko koko maailmantalous pelkkä pyramidihuijaus?

Kierrätys huijaa kuluttamaan

Ranskalaisen oodi Amerikalle | Frédéric Beigbeder

Oma talo vai makuualusta? | Terveisiä marginaalista