Päivi Kannisto

Hokkus pokkus on Vonnegutiksi maanläheinen teos. Avaruudessa vieraillaan vasta kirjan loppupuolella, pikaisesti, ja huiman mielikuvituksen korvaa perinpohjainen henkilökuva. Romaanin Hocus Pocus (Putnam Publishing Group, 1990. Suomennettu nimellä Hokkus pokkus ) päähenkilö on Eugene Debs Hartke, Vietnamin-sodan veteraani, joka olisi oikeastaan halunnut jazz-muusikoksi. Palattuaan sodasta ammattisotilas tunsi itsensä turhaksi, pelkäksi pölynimuriksi. Hän ryhtyi opettajaksi Tarkingtonin lukioon, rikkaiden oppimishäiriöistä kärsivien lasten kouluun. Sieltä hänen tiensä kulki mustien vankilaan, ensin töihin, sitten syytettyjen penkille kapinaan yllyttämisestä. Vankilassa hän myös kirjoittaa menneisyyttään paperille. Vakava Vonnegutiksi Tarina on polveileva. Päähenkilön vaiheet paljastuvat juonen rönsyistä, joihin johdattavat muistikuvat, henkilöt, esineet. Minämuotoinen tarina tuo päähenkilön lähelle, mutta tarina on kokonaisuutena pitkitetty ja toisteinen, vaikkakin näin kasvat

Vonnegut antoi Bagombo Snuff Box -teoksessaan kirjoitusohjeita ja kehotti: hiiteen jännitys. Anna lukijoillesi niin paljon tietoa kuin mahdollista ja niin varhain kuin mahdollista. Näin he voivat viimeistellä itse tarinan loppuun, jos torakat sattuisivat popsimaan sivut suihinsa. Vonnegut noudattaa itse ohjetta ja paljastaa Breakfast Of Champions (Delacorte Press, 1973. Suomennettu nimellä Mestarien aamiainen .) -romaanin juonen jo ensimmäisessä luvussa. Scifi-kirjailija Kilgore Trout antaa yhden teoksistaan luettavaksi Dwayne Hooverille, puolet Midland Citystä omistavalle autokauppiaalle . Hoover ottaa sanoman kirjaimellisesti, tulee hulluksi ja vahingoittaa tusinaa sivullista. Siinäpä se. Juoni ei etene kronologisesti ja johdonmukaisesti, vaan rönsyilee Vonnegutille tuttuun tapaan erilaisiin sivujuonteisiin. Kertoja ottaa kantaa rakenteeseen - tai pikemminkin sen puuttumiseen - sanomalla, ettei kaaokseen voi tuoda järjestystä. Romaania pitää kasassa juonen sijaan toisto. Samo

Vonnegut kritisoi kapitalismia ja ahneutta sortumatta latteuksiin tai lässytykseen. God Bless You, Mr. Rosewater (Dell, 1965. Suomennettu nimellä Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater ) kertoo Eliot Rosewaterista, varakkaan suvun jälkeläisestä, joka antautuu uudelle kutsumukselleen, köyhyydelle . Miljoonien dollarien Rosewater-säätiön johtaja ryhtyy notaariksi, palomieheksi ja hyväntekijäksi. Ahneus astuu kuvaan, kun Eliotin asianajaja Norman Mushari pettää päämiehensä ja etsii käsiinsä suvun vähän tunnetun jäsenen, Fred Rosewaterin. Fred alkaa vaatia suvun miljoonia itselleen ja haluaa syrjäyttää Eliotin miehen mielenvikaisuuteen vedoten. Eliotin eksentriset elämäntavat ja korkeintaan keskinkertaiset älynlahjat antavat aihetta epäilyyn. Kilgore Troutin ensiesiintyminen Vonnegutille tyypilliseen tapaan romaanin juoni on väljä. Se jättää tilaa kertoa vitsejä ja kehitellä mieleenpainuvia henkilöhahmoja, jotka saavat sijansa myös myöhemmissä romaaneissa. Eliot Rosewater esii

Kurt Vonnegutin ensimmäinen romaani kertoo maailmasta, jossa ihmiset on korvattu koneilla ja työtä on vain harvoille . Teema on taas ajankohtainen laman ja Kiina-ilmiön myötä. Romaanin toteamus "Machines had all the cards" voitaisiin vain korvata lauseella "The Chinese had all the cards." Player Piano (Charles Schribner's Sons, 1953. Suomennettu nimellä Sähköpiano .) on Vonnegutille hämmästyttävän suoraviivainen tarina. Se kertoo Paul Proteuksesta, joka johtaa mahtavia Iliumin tehtaita. Insinöörinä hän kuuluu valittujen ammattikuntaan, joille tehtävää ja uramahdollisuuksia vielä löytyy. Muilta vaaditaan vähintään tohtorin tutkinto tai heidät hyllytetään armeijaan tai valtion byrokraateiksi. Työläiset ja keskiluokka puuttuvat. Saako elämästä nauttia? Paul ihailee koneita ja kuulee tehtaan kolinat kaleidoskooppimaisena musiikkina. Säveltaiteeseen liittyy myös romaanin kantava metafora: yhteiskunnasta on tullut automaattipiano, joka soittaa reikäkort