Sähköpiano | Kurt Vonnegut
Kurt Vonnegutin ensimmäinen romaani kertoo maailmasta, jossa ihmiset on korvattu koneilla ja työtä on vain harvoille.
Teema on taas ajankohtainen laman ja Kiina-ilmiön myötä. Romaanin toteamus "Machines had all the cards" voitaisiin vain korvata lauseella "The Chinese had all the cards."
Player Piano (Charles Schribner's Sons, 1953. Suomennettu nimellä Sähköpiano.) on Vonnegutille hämmästyttävän suoraviivainen tarina. Se kertoo Paul Proteuksesta, joka johtaa mahtavia Iliumin tehtaita. Insinöörinä hän kuuluu valittujen ammattikuntaan, joille tehtävää ja uramahdollisuuksia vielä löytyy. Muilta vaaditaan vähintään tohtorin tutkinto tai heidät hyllytetään armeijaan tai valtion byrokraateiksi. Työläiset ja keskiluokka puuttuvat.
Saako elämästä nauttia?
Paul ihailee koneita ja kuulee tehtaan kolinat kaleidoskooppimaisena musiikkina. Säveltaiteeseen liittyy myös romaanin kantava metafora: yhteiskunnasta on tullut automaattipiano, joka soittaa reikäkorteista. Pianistia ei tarvita. Kielikuva pätisi erinomaisesti myös tämän päivän talouskeskusteluun, jossa markkinavoimat nähdään omalakisina kuin ne olisivat yritysten ja valtioiden vaikutusvallan ulottumattomissa. Suomennoksessa Vonnegutin kielikuva on kärsinyt harmillisesti, sillä käännöksen sähköpiano edellyttää soittajaa toisin kuin automaattipiano.
Romaanin Yhdysvalloissa ihaillaan tehokkuutta ja taloudellisuutta. Työllisyydellä ei ole väliä, kunhan amerikkalaiset saavat kauppoihin yhä enemmän ja parempia tuotteita. Kehityksen kääntöpuolena valtaosa ihmisistä tuntee itsensä turhiksi, syrjäytyneiksi. Insinöörit eivät tarvitse edes puolisoitaan, sillä heidät on korvattu kodinkoneilla.
Koneellisen työn pitäisi jättää enemmän aikaa elämälle, mutta kukaan ei tunnu tietävän, miten nauttia siitä. Paul alkaa epäillä kehitystä. Hän miettii pakoa maalle ja liittyy lopulta kapinaliikkeeseen nimeltään Ghost Shirt Society. Juonenkulku on utopian vastakohdalle, dystopialle tyypilliseen tapaan pessimistinen, mutta Vonnegut lohkoo myöhemmälle uralleen tunnusomaisesti pisteliäitä vitsejä. Sähköpiano on yksi hänen uransa helpoimmin lähestyttävistä, joskaan ei häikäisevimmistä romaaneista. Se johdattaa kirjailijalle läheisiin teemoihin, mutta jää tyylillisesti myöhempien teosten varjoon.
Lue lisää Kurt Vonnegutin teoksista.
Asiasanat: Kurt Vonnegut, Player Piano, sähköpiano, automaattipiano, kirja-arvio, Paul Proteus, työ, työllistäminen, koneet, talous, markkinavoimat, kodinkone, satiirikko.
