Less Than Zero (elokuva) | Bret Easton Ellis
Käsikirjoittajien ja ohjaajien tehtävänä on tuottaa Bret Easton Ellisin kirjoista siistittyjä, salonkikelpoisia versioita.
Less Than Zero noudattaa Bret Easton Ellisin samannimistä romaania väljästi. Rankimmat kohtaukset, kuten 12-vuotiaan joukkoraiskaus kotibileissä on poistettu ja biseksuaalista päähenkilöstä on tehty hetero.
Päähuomio on rikkaiden nuorten näyttävissä bileissä. Uima-altaiden ympärillä discoillaan ja käytetään huumeita. Taustalla kimaltavat hopeahuurteiset tekokuuset, valot läikehtivät ja kasarimusiikki soi. Elokuvassa kuullaan mm. Paul Simonin, Aerosmithin, David Lee Rothin ja The Cultin biisejä.
Tarinan päähenkilö Clay (Andrew McCarthy) on saapunut Camdenin yliopistosta vanhempiensa luokse joululomalle Los Angelesiin. Hän tapaa entisen tyttöystävänsä Blairin (Jami Gertz) ja parhaan ystävänsä Julianin (Robert Downey Jr.). Henkilöiden välille luodaan lempeä kolmiodraama, jossa Clay kantaa vastuuta raittiina aikuisena. Julian on elokuvan paha poika, persaukinen ja perheensä hylkäämä hulttio, joka velkaantuu myttyyn menneistä bisneksistä ja huumeista. Uutta rahoitusta hankkeille ei löydy, kun poikaansa pettynyt isä torpedoi neuvottelut.
Less Than Zero on toteutukseltaan tyylitelty paitsi Ellisin romaaniin verrattuna, myös toiseen kirjailijan menestysromaanista tehtyyn elokuvasovitukseen, The Rules Of Attraction. Molempia elokuvia yhdistää sama asetelma: niissä tarkastellaan rikkaiden, vanhempiensa hylkäämien nuorten elämää. Jopa osa vitseistä on samoja. Kun kokaiinia on vedetty liikaa ja nenästä alkaa vuotaa verta, kikatetaan hermostuneesti: "Rusty pipes." Olkoonkin, että Less Than Zero on kaunis viipyilevässä kuvauksessaan ja tunnelmallisissa valaistusefekteissään, on The Rules Of Attraction moninkertaisesti särmikkäämpi.
Asiasanat: Less Than Zero, elokuva, elokuva-arvio, Bret Easton Ellis, Marek Kanievska, Andrew McCarthy, Jami Gertz, Robert Downey Jr., James Spader.