Päivi Kannisto

Tuoreen talousuutisen mukaan Suomi ei vedä huippujohtajia. Maa ei kiinnosta asuinkohteena ja palkat ovat surkeita. Ilmiö ei ole uusi. Jo Ruotsin vallan aikana komennus Suomeen vastasi karkotusta. 1600–luvulla Suomen kenraalikuvernööriksi nimitetty Per (Pietari) Brahe lähti maahan vastenmielisesti. Hän luonnehti kuninkaalle osoittamassaan kirjeessä Suomen tilaa synkin sävyin. Maassa oli vain autioituneita kouluja ja kirkkoja, asukkaat taas olivat laiskoja ja juoppoja. Arvonimistäkään ei ollut apua Brahe korosti selvinneensä komennuksestaan vain Jumalan avulla. Hän kertoi kohtaamistaan vaikeuksista ja vaaroista kuin varhaiset ulkomaiset matkakirjoittajat. Nämä kehottivat matkalaisia suojautumaan Suomessa ristinmerkein, koska suomipaholaiset pelottelivat usein ohikulkevia huudoillaan tai tekemällä kepposia. Suomeen houkuteltiin virkamiehiä arvonimillä, mutta nämäkään eivät riittäneet. Virkamiehet vaihtoivat mieluusti toimensa muualle. Pentti-herttua esimerkiksi luopui Suomen ruht

Kun erakoitunut väitöskirjan tekijä tylsistyy kirjastossa, hän huvittelee avaamalla tietosanakirjan satunnaiselta kohdalta. Schmittin tarinassa tutkija löytää tarinan 1700-luvulla eläneestä hollantilaisfilosofista, Gaspard Languenhaertista, joka oli egoisti ja uskoi olevansa yksin olemassa. Eric-Emmanuel Schmittin La secte de égoïstes (Albin Michel, Pariisi, 1994. Ei suomennettu.) eli egoistien lahko on filosofinen kokeilu, jossa leikitellään eksistenssin ongelmalla. Languenhaertin mukaan maailmaa ei ole sinällään olemassa, vaan se on mielikuvituksemme tuotetta. Pariisin seurapiirit hämmästelevät miehen näkemystä ja tekevät filosofille erilaisia kokeita. Languenhaert ei hämmenny, vaan pikemminkin riemastuu teoriansa kritiikistä. Hän ei kuitenkaan usko edes seurapiirin olemassaoloon, vaan sanoo keksineensä heidät. Hänen mielestään kun on mukavampaa työskennellä vilkkaissa salongeissa kuin yksin työpöydän ääressä. Tutkija-päähenkilö kiinnostuu Languenhaertista ja alkaa etsiä hän

Scorsesen fanielokuva Rolling Stoneseista on vähäeleinen konserttitaltiointi. Papparaisten energistä, mutta jo hieman jähmennyttä menoa piristävät vuosien takaiset haastattelukatkelmat. Elokuva Shine A Light Vuosi 2008 Ohjaaja Martin Scorsese Pääosissa Mick Jagger, Keith Richards, Charlie Watts, Ron Wood Maa Yhdysvallat Genre Dokumentti, musiikki Käsikirjoitus Martin Scorsese Suomessa Saatavana DVD:llä Shine A Light (2008) -dokumentin alkumetreillä näyttää, että elokuva kertoo yhtä lailla ohjaaja Martin Scorsesen työskentelystä kuin Rolling Stonesistakin, sillä mies vilahtelee tiuhaan kuvissa valitsemassa biisejä ja otoksia. Sähellyksestä siirrytään kuitenkin pian New Yorkin Beacon-teatteriin ja syksyn 2006 konserttitaltiointiin. Keikan kuvaus tehtiin kahdeksantoista kameran voimin, mikä näkyy siinä, että katsoja pääsee lähemmäksi lavan tapahtumia kuin intiimin teatterin yleisö konsanaan. Ikääntyneiden bändiläisten, Mick Jaggerin, Keith Richardsin, Ronnie Woodin

Ranskalainen kirjastonhoitaja ihmetteli, kun kerroin Anna Gavaldan kuuluvan suomennettujen ranskalaiskirjailijoiden joukkoon. Hän mietti hetken ja tokaisi: “No, esitetäänhän hänen kirjoissaan hyviä tunteita”. Gavaldan Ensemble, c'est tout (Le Dilettante, Pariisi, 2004. Suomennettu nimellä Kimpassa .) on heppoinen tarina kaltoin kohdelluista ihmisistä, jotka päätyvät kämppiksiksi. Romaanin keskushenkilönä on Camille, anorektinen siivooja, joka kärsii masennuksesta. Hän tapaa Philibertin, aatelisen ja ujon postikortinmyyjän, joka majoittaa hänet luokseen. Kolmas kämppiksistä on Frank, rääväsuinen ja huonokäytöksinen keittiömestari, renttu, johon Camille luonnollisesti tarinan edetessä rakastuu. Myöhemmin joukkio täydentyy Frankin sairaalaan joutuneesta isoäidistä, La Paulettesta, jolloin saadaan mukaan myös vanhus- ja omaishoidon kysymyksiä hoivaviettisille. Kirjan suosio perustuu siihen, että päähenkilöt ovat tuikitavallisen oloisia naapurintyttöjä ja -poikia. Tapahtumia ka