Päivi Kannisto

Minkälainen Suomi-kuva italialaisilla on? Suomi on tietysti entinen Neuvostoliiton satelliittivaltio kuten Viro tai Itä-Saksa. Käsitys ei johdu vain italialaisten koulujen oppisisällöstä, sillä samaa kuulee muidenkin länsieurooppalaisten suusta.

”Kotini on linnani” ja ”Oma koti kullan kallis” viestivät sanontoina oman kodin tärkeydestä. Uskomusta ruokkivat suomalaiset aikakauslehdet, jotka esittelevät kulttuurihistoriallisesti arvokkaita taloja tai kuuluisien suomalaisten koteja. Suomessa asuessa tämä tuntui mitä luonnollisimmalta jutun aiheelta. Pitihän jostain saada mallia siihen, mitä kohden elämässään ponnistella. Nykyään koti on meille siellä, missä oma rakas on. Sillä ei ole mitään tekemistä seinien tai huonekalujen kanssa. Suomen-osoitetta kysytään meiltä kuitenkin toistuvasti, sillä kukaan ei tahdo uskoa, että sellaista ei ole olemassa. Kulkurielämä on hunningolla olemista. Kirjoitamme virallisiin papereihin laiskuuttamme vain kaupungin ja maan nimen. ”Suomi on pieni maa”, toteamme, jos joku penää tarkempaa osoitetta. Olemme nukkuneet reissun päällä mitä erilaisimmissa paikoissa: lentokentillä, bussiasemilla, rautatieasemilla ja kadulla. Makuualusta on näissä tilanteissa kätevä kapistus ja käy kodista, kun oma ra...

Kun on kiire, ei ole varaa eksyä. Siksi GPS-paikannin on nykyihmiselle välttämätön hyödyke. Uudessa kaupungissa voi erehtymättä suunnistaa bisnestapaamiseen joutumatta taksikuskien harharetkien uhriksi. Lomalaisten taas ei tarvitse laitteen ansiosta haaskata kalliisti maksettua vapaa-aikaa päättömään hortoiluun. Paikantaminen toimii myös toisin päin. Ranskassa on alettu myydä paikannuspalveluja vanhemmille. Ala-asteikäiset lapset kantavat mukanaan mötikkää, joka kertoo jatkuvasti heidän sijaintinsa. Psykologit ovat pohtineet, onko laite vaarallinen lasten mielenterveydelle. Kehittyykö itsetunto normaalisti, jos joku tarkkailee koko ajan? Samaa voi pohtia kansakunnan tasolla. Me päätämme, koska haluamme olla kartalla. Paikantamisen välttäminen on vaikeaa, sillä monet webbipalveluista kertovat sisään kirjautuessa käyttäjänsä sijainnin. Olemme säätäneet palvelut niin, että tieto ei näy ulkopuolisille. Tämä ei tietenkään estä palveluntarjoajaa myymästä tietoa eteenpäin. Myös matka...

Laajakaistojen määrällä mitataan tietoyhteiskunnan tasoa. Suomessa niitä on paljon, sillä netti koetaan kansalaisten perusoikeudeksi. Sieltä voi etsiä asuntoa, autoa, huutokaupata tavaroita, chatata kavereiden kanssa ja lähettää sähköpostia. Mutta miksi netin pitää olla oma? Tietenkin siksi, että se on halvempi kuin ISDN ja nopeampi kuin modeemiyhteys. Oma laajakaista on aina käytössä toisin kuin kirjastojen julkisin varoin tarjotut yhteydet. Sama paradoksi leimaa kaikkia julkisia palveluja. Niistä maksetaan ilomielin veroja, mutta käyttöä karsastetaan. Lääkärin yksityisvastaantotolle pääsee nopeammin ja omalla autolla ei tarvitse värjötellä pysäkillä julkisen liikenteen armoilla. Maailmalla yleistä nettikahvilakonseptia kokeiltiin Suomessa 2000-luvun alussa, mutta idea kuoli alkuunsa. Asiakkaita ei riittänyt, kun sekä kahvi että yhteydet olivat törkeän kalliita. Parin käynnin hinnalla sai ostettua ikioman laajakaistan. Työllistävää eli kallista Nettikahvilan pitäminen on t...

Kävelemme, sillä meillä ei ole mitään kiirettä. Kambodžassa tuk tuk -kuskit, paikalliset mopotaksit, tyrkyttivät sinnikkäästi kyytejä. Välillä meille huomautettiin pilke silmäkulmassa, että kävely ei ole terveellistä. Paikallisten silmissä olimme köyhiä, sillä meillä ei ollut edes polkupyörää. Kambodžan autokanta on näyttävää ja uudenkarheaa. Keskiluokka ajaa Toyota Camryillä, yläluokka Lexuksen citymaastureilla ja Hummeleilla. Ristimme nelivetoiset NGO-mobiileiksi. Ratin takana istui yleensä ulkomaalaisen avustusjärjestön työntekijä, joka nautti hulppeaa verovapaata palkkaa ja runsaita luontaisetuja. Jalankulkijat saivat vavista, kun nämä hienot ihmiset jyräsivät liikenteessä muista piittaamatta. Suomen autot kalpenevat täkäläisten rinnalla ymmärrettävistä syistä. Korkean verotuksen takia pitää valita, haluaako esiintyä ylpeänä autonomistajana vai syödä hyvin. Monet muutkin asiat ovat Suomessa päälaellaan ulkopuolelta katsottuna. Kambodzhassa, kuten muissakin halvan työvoiman ma...

Olemme eläneet kalenteritta ja kellotta viisi vuotta. Sovimme heti alkumatkasta, että jokainen päivä on perjantai. Rainbow-hippileirillä Venäjällä opimme lisäksi sanomaan hyvää huomenta, ”dobre utra”, kellonajasta riippumatta. Se helpotti ajatonta elämää. Suomessa ihmisiä on vaikeaa tavata ilman ajanvarausta. Yllätysvisiitille pyrkivä saattaa havaita, että talonväki on töissä, mökillä, golf-kentällä, ostoksilla tai kyläilemässä hyvissä ajoin laaditun viikko- tai kuukausisuunnitelman mukaisesti. Ja vaikka jos kotona oltaisiinkin, ei ovea avata. Kalenteriton kun on joutilas eli tarpeeton eikä sellaista sovi tunnustaa. Työelämässä on helppoa tehdä vaikutus kollegoihin täyttämällä kalenteri ja esittelemällä sitä suureen ääneen. Kun uudet ajanvaraukset ottaa vastaan viikkojen päähän, vastapuoli antaa audienssille asianmukaisen arvon. Meille joutilaisuudesta on tullut retostelun aihe. Siinä missä ennen syöksyimme aamulla autoon ja ruuhkaan lehteä lukematta, meillä on nyt yllin kyllin ai...

Olemme viimeisen viiden vuoden aikana luopuneet Santerin kanssa monista hyödykkeistä, jotka Suomessa luokitellaan välttämättömiksi. Niistä on tullut turhakkeita. Vastaavasti jotkut aiemmin itsestään selvät perushyödykkeet ovat muuttuneet meille arkipäivän luksukseksi. Päätimme tehdä listan tärkeimmistä ja mistäpä muustakaan olisimme aloittaneet kuin kännykästä ja vessapaperista, entisistä Suomen kansantalouden tukipylväistä.

Vietimme tohtorska Santerin kanssa viikko sitten viisivuotishääpäiväämme ja tällä viikolla on vuorossa nomadielämämme viisivuotisjuhla. Julkaisen Kirjatohtorissa juhlan kunniaksi juttusarjan Terveisiä marginaalista . Se kertoo elämästämme kulutusyhteiskunnan ulkopuolella seitsemän eri välttämättömyyshyödykkeen avulla. Ensimmäinen osa ilmestyy vuosipäivänä otsikolla Kännykkä vai vessapaperia? . Jätimme pätemisentäyteisen bisneselämän lokakuun 29. päivä vuonna 2004, viikko häidemme jälkeen. Suomeen jäivät vain ystävät ja sukulaiset, tavarat ja omistukset karsiutuivat kahteen rinkalliseen. Reissun kuluessa ennen elämäämme ohjannut kännykkä muuttui hukkapainoksi ja vessapaperi itsestäänselvyydestä arkipäivän luksukseksi. Noin kolmesti maailman ympäri Matkasuunnitelmia teimme ainoastaan ensimmäisen kohteen osalta: tapasimme ystäviämme Brasiliassa ja juhlimme Rion sambakarnevaaleja . Sittemmin olemme kolunneet Etelä-Amerikkaa ja -Afrikkaa, Oseaniaa, Aasiaa, Venäjää ja Eurooppaa. El...