Oma laajakaista vai nettikahvila? | Terveisiä marginaalista

Internetiä ei tarvitse välttämättä omistaa Laajakaistojen määrällä mitataan tietoyhteiskunnan tasoa. Suomessa niitä on paljon, sillä netti koetaan kansalaisten perusoikeudeksi. Sieltä voi etsiä asuntoa, autoa, huutokaupata tavaroita, chatata kavereiden kanssa ja lähettää sähköpostia.

Mutta miksi netin pitää olla oma? Tietenkin siksi, että se on halvempi kuin ISDN ja nopeampi kuin modeemiyhteys. Oma laajakaista on aina käytössä toisin kuin kirjastojen julkisin varoin tarjotut yhteydet.

Sama paradoksi leimaa kaikkia julkisia palveluja. Niistä maksetaan ilomielin veroja, mutta käyttöä karsastetaan. Lääkärin yksityisvastaantotolle pääsee nopeammin ja omalla autolla ei tarvitse värjötellä pysäkillä julkisen liikenteen armoilla.

Maailmalla yleistä nettikahvilakonseptia kokeiltiin Suomessa 2000-luvun alussa, mutta idea kuoli alkuunsa. Asiakkaita ei riittänyt, kun sekä kahvi että yhteydet olivat törkeän kalliita. Parin käynnin hinnalla sai ostettua ikioman laajakaistan.

Työllistävää eli kallista

Nettikahvilan pitäminen on työvoimavaltaista. Se on kannattavaa kolmannen maailman maissa, joissa työntekijän saa ostettua eurolla päivässä. Näissä maissa ihmiset myös käyttävät palveluja: syövät ulkona, pesettävät pyykkiä ja palkkaavat siivoojan. Kun kaikkea ei tarvitse omistaa ja tehdä itse, jää aikaa työnteolta perheelle ja ystäville.

Itsellisyys istuu suomalaisissa syvällä eikä tavaroiden jakaminen muiden kanssa tahdo onnistua. Vanhan sanonnan mukaan ”tavarat eivät lainassa parane”. Kotona pitää olla oma pienoistietoyhteiskunta siinä missä saunakin. Toinen itsellisyyden ilmentymä on itse tekeminen. Kun ikkunat ja matot kuurataan kesäloman ratoksi, vapaa-aikakin valjastetaan hyötykäyttöön. Lisäksi säästyy läjäpäin rahaa eikä tarvitse päästää vieraita nuuskimaan omiin nurkkiinsa.

Palveluja käyttäessä kaikki ei välttämättä tapahdu yhtä rivakasti kuin itse tehdessä. Me olemme joutuneet usein tyytymään lähes valoakin nopeamman laajakaistan sijasta nettikahviloiden yhteyksiin. Toisinaan ne ovat niin hitaita, että yhtä valokuvaa saa ladata puoli tuntia. Meillä ei kuitenkaan ole kiire. Pehmein nojatuolein sisustetussa kahvilassa voi nauttia kaikessa rauhassa teetä ja katsella, kuinka silmin nähden stressaantuneet turistit viimeistelevät hiessä päin päiväohjelmaansa matkaoppaastaan. He ovat tietysti niitä itsellisiä omatoimimatkaajia, joille on kunnia-asia räätälöidä oma matkansa sen sijaan, että ehtisivät nauttimaan matkustamisesta.

Asiasanat: laajakaista, internet, nettikahvila, tietoyhteiskunta, palvelu, ostaminen, omistaminen, työllistäminen, palkkaaminen, työvoimavaltainen, palveluyhteiskunta, itsellisyys.

Kommentit

  1. Aika mainio näkökulma suomalaisuuteen.

    Minulle lähin netti-kahvila, ilman kahvia, on lähikirjasto. Siellä voi koneen varata hetkeksi itselleen. En ole kyllä koskaan kokeillut. Kotona kun nettiin pääsee oman kaistan kautta niin kännykällä kuin koneillakin.

    Kunta tosin on sulkemassa sen lähikirjastonkin vuoden vaihteessa.

    VastaaPoista
  2. Salut!
    Minun mielestäni tieteellisyydelle ja kaikella sen tuotteille on annettu liian suuri ja ehdoton merkitys - ainakin niille jotka tahtoisivat tehdä mieliensä mukaan, - mielillä on kuitenkin jätetty kovin vähän enää tilaa tässä muodollisuuksien ja täsmätekniikan kahlitsemassa maailmassa.

    VastaaPoista
  3. Timo, sama taitaa päteä kaikkiin julkisiin palveluihin: niiden pelkkä olemassaolo lämmittää vaikka tiettävästi kukaan ei niitä käytä. Ehkä suomalaiset vain haluavat maksaa paljon veroja?

    Latimeri, buongiorno! Tekniikka voisi parhaimmillaan olla hyvä renki, mutta huono isäntä. Uusien nippelien ja nappelien valmistus pilaa Kiinassa ilmakehää nopeasti eivätkä saasteet tunne rajoja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kirjatohtori kunnioittaa mielipidettäsi. Kommenttien sensurointi ja lähettäjien urkinta on estetty. Tervetuloa kommentoimaan!

Viikon suosituimmat

About Päivi Kannisto

Suolatut säkeet

Tietoja Päivi Kannistosta

Kuinka minusta tuli postikorttikirjailija?

Elokuva Siivoton juttu

Kirja-arvio: Mahdollinen saari (La possibilité d'une île) | Michel Houellebecq

Kirja-arvio: Häpeäpaalu | J.M. Coetzee

Trilogia Le grand cahier on kulttuuriskandaali | Agota Kristof

Tuoreimmat kuulumiset