Kirja-arvio: Häpeäpaalu | J.M. Coetzee

Kirja-arvio nobel-palkitun J.M. Coetzeen romaanista Häpeäpaalu (Otava, Helsinki, 2003. Alkuteos Disgrace)Nobel-kirjailija J.M. Coetzee kirjoittaa kotimaastaan vaikean ja vaietun aiheen, häpeän, avulla.

Häpeäpaalu (Otava, Helsinki, 2003. Alkuteos Disgrace) alkaa ikääntyvän miehen intohimosta hieman Philip Rothin tapaan. Viisikymppinen romanttisen runouden tutkija ja yliopiston viestinnän opettaja David Lurie houkuttelee oppilaan sänkyynsä.

Teko johtaa kantelusta tutkintaan ja erottamiseen. Alkaa uusi elämä, joka kuitenkin toistaa julman ironisesti vanhan kaavaa, mutta käänteisesti.

Vääryyden historia

Tekonsa tunnustanut, mutta ripittäytymisestä kieltäytynyt David pakenee häpeää Kapkaupungista tyttärensä luo Itä-Kapmaalle. Lucyn ja hänen lähiympäristönsä kautta kuvataan Etelä-Afrikan ahtaalle ajettuja, kuten seksuaalivähemmistöjen edustajia, valkoisia ja mustan yhteisön ympäröimiä maalaisia, jotka elävät jatkuvassa pelossa. Maatiloja ryöstetään ja taloja vallataan, ihmisiä tapetaan autosta tai mitättömästä rahasummasta, naisia raiskataan. Varakkaat piiloutuvat kaltereiden ja turvamiesten suojaan, pienituloiset odottavat pahinta.

On riski omistaa jotakin: auto, kenkäpari, savukerasia. Niitä ei riitä kaikille, ei autoja, kenkiä, savukkeita. Liian paljon ihmisiä, liian vähän tavaroita. Se vähäkin on pantava kiertoon, jotta kaikki voivat olla edes päivän onnellisia. Näin kuuluu teoria; pidä kiinni siitä teoriasta ja teoreettisesta lohdusta. Ei inhimillistä pahuutta vaan laaja verenkiertojärjestelmä, jonka toiminnalle sääli ja kauhu ovat yhdentekeviä. Näin elämä on tässä maassa nähtävä: kaikessa kaavamaisuudessaan. Muuten tulisi hulluksi. Autot, kengät; myös naiset. Systeemissä on varmasti sijansa myös naisille ja sille, mitä heille tapahtuu.

Etelä-Afrikassa vallitsee kostomentaliteetti. Jokaisella on oltava alempansa, jonka merkitä kuin koira virtsallaan. Vihan asetelma ei ole mustavalkoinen, sillä maassa on useita eri kansallisuuksia. Valkoiset jakaantuvat valkoisiin britteihin ja Davidin ja Lucyn edustamiin valkoisiin hollantilaisiin, mustat mustiin afrikkalaisiin ja värillisiin, mm. malaijimuslimeihin ja mulatteihin. Kaikilla on omat kielensä ja kulttuurinsa, ja kaikki pysyttelevät omiensa joukossa.

Häpeäpaalussa todistetaan uusjakoa, jonka avulla sorretut kostavat vääryyden historiaa. Lucyn talo ryöstetään ja hänet raiskataan, mutta hän kertoo poliisille vain kotinsa hävityksestä. Kokeeko hän maksavansa velkaa vai haluaako hän tulla maalaisyhteisön hyväksytyksi jäseneksi oman fyysisen ja psyykkisen hyvinvointinsa kustannuksella?

David ei ymmärrä ratkaisua. Hän joutuu elämään uudelleen oman häpeänsä ja kysymään, miten hänen tekonsa erosi Lucyyn kohdistuneesta. Hän oli selittänyt opiskelijatytön kanssa harrastamansa vastahakoisen seksin: naisen kauneus ei kuulu yksin hänelle. Hänen velvollisuutensa on jakaa se muiden kanssa.

David haluaisi lähettää Lucyn Hollantiin turvaan, mutta tytär pysyy jääräpäisesti maatilkullaan. Etelä-Afrikan synkässä tilanteessa yhä useammat pakenevat, jos siihen vain on mahdollisuus. Elämänlaatuun ei riitä se, että säilyy hengissä.

Kirjan häpeä-teema on voimallinen eikä vähiten siksi, että häpeä on monissa kulttuureissa tabu, jota käytetään aseena sosiaalisissa suhteissa. Ei-toivotusta käyttäytymisestä rangaistaan ja saadaan tuntemaan häpeää. Nöyryyttämiseen tähtäävät totuuskomissiot eivät ole vain Etelä-Afrikan todellisuutta.

Anglismin ansat ja Malkovich

Kirja-arvio: Häpeäpaalu kuvaa Etelä-Afrikan tilannettaLuin romaanin suomennoksena, johon oli jäänyt paljon anglismeja. Kääntäjän tehtävä on epäkiitollinen ja vaikea, etenkin kun hyvää jälkeä tehdäkseen on otettava vapauksia. Kirjaimellisesta, kirjailijaa kunnioittamaan pyrkivästä käännöksestä alkukieli kuultaa läpi.

Englannista suomeen tehdyssä käännöksessä tämä tarkoittaa kiilalauseita, käänteisiä sanajärjestyksiä, persoonapronominien korostunutta läsnäoloa, virheellisiä partitiivimuotoja, suomen kielestä poikkeavaa välimerkkien käyttöä sekä määräisen artikkelin korvaamista osoittamaan pyrkivillä ne, se, nuo, tuo -täytesanoilla.

Kääntäjän korva herkistyy alkukielelle kohdekielen kustannuksella, mistä voi seurata suoranaisia kieliopillisia virheitä ja vähintäänkin kömpelöjä ilmaisuja. "Lucyn viereinen koira", "Kaikki alkaa siis kaivautua esiin" tai "Hän osallistui yhteen kurssiini" eivät kuulosta suomelta. Lukemani painos oli toinen, josta olisi jo voinut tehdä korjatun laitoksen.

Davidin ja Lucyn tarina on tarjolla myös Steve Jacobsin ohjaamana elokuvana Disgrace (2008). Pääosia näyttelevät John Malkovich ja Jessica Haines. Elokuva käynnistyy laiskasti eikä roolisuoritus ole Malkovichin parhaimpia. Tarina sukeutuu kuitenkin katsottavaksi draamaksi siinä vaiheessa kun David jättää Kapkaupungin degeneroituneet piirit ja kamera alkaa kiertää vuoristoisessa, auringon kylvettämässä plantaasimaisemassa.

Asiasanat: J.M. Coetzee, Disgrace, Häpeäpaalu, kirja, kirja-arvio, elokuva, rotusorto, totuuskomissio, ryöstö, kosto, raiskaus, häpeä, uusjako, maastapako, britti, hollantilainen, malaijimuslimi, musta, mulatti, valkoinen, kääntäminen, anglismi, elokuva, Steve Jacobs, John Malkovich, Jessica Haines, Etelä-Afrikka.

Viikon suosituimmat

Trilogia Le grand cahier on kulttuuriskandaali | Agota Kristof

Suolatut säkeet

Kirja-arvio: Alastonkuvia | Virpi Hämeen-Anttila

Kielitoimisto suosittaa lyhiksiä ja pyöröraikastinta

About Päivi Kannisto

Helvetti | Dante Alighieri

Senkin sika!

Kiinalainen niukkuuspeli

Tietoja Päivi Kannistosta

Kuinka minusta tuli postikorttikirjailija?