Helvetti | Dante Alighieri
Tuskin mikään muu on kiehtonut ihmismieliä yhtä paljon kuin kuoleman jälkeinen elämä ja helvetti. Danten Jumalainen näytelmä on yksityiskohtaisuudessaan ainutlaatuinen tuonpuoleisen kuvaus, joka yltyy paikoin jopa riemukkaaksi ilotteluksi. Teoksen ensimmäisessä osassa Dante vaeltaa kärsimyksen kaupunkiin, kadotetun kansan joukkoon.
Danten helvetti on kuin jättikokoinen tratti. Se on jaettu yhdeksään piiriin, joista kukin sijaitsee omalla jyrkänteellään. Tratin kärki on maapallon keskipisteessä ja sen kannen muodostaa maapallon päällinen osuus. Jokaisessa piirissä on paikka erilaisille synnintekijöille. Dante uskoi katolisen kirkon oppien mukaisesti seitsemään kuolemansyntiin, joita olivat viha, laiskuus, ylpeys, irstailu, kateus, mässäily ja ahneus.
Dante tapaa matkansa varrella useita antiikin tarukuninkaita, hirmuhallitsijoita, paaveja, tunnettuja herkkusuita ja elostelijoita, entisiä opettajiaan ja sukulaisiaan. Tuonpuoleisen logiikkaa kuvataan kristilliseen tapaan käänteisesti: maalliset rikkaudet ja mahtavuus eivät korreloi ihmisen kohtaloon tuonpuoleisessa. Ylemmät alennetaan ja ensimmäiset tulevat viimeisiksi.
Dante hekumoi kostonhimolla
Kadotettujen piinat ovat moninaiset. Heitä vaivaavat eläimet, hyönteiset, luonnonvoimat ja ikävät aistimukset kuten pahat äänet, hajut, kylmyys ja kuumuus. Synkkä kärsimyskuvaus muuttuu kuitenkin paikoin jopa riemastuttavaksi Danten kohdatessa entisiä vihollisiaan. Eräs näistä on miehen poliittinen vastustaja, Filip Argenti.
Dante tunnistaa kilpaveljensä oitis tämän mutaisesta muodosta huolimatta, kun tämä yrittää epätoivoissaan pelastautua turman joesta Danten purteen. Dantea matkaoppaana johdatteleva runoilija Vergilius työntää kuitenkin onnettoman tylysti takaisin "muiden koirain joukkoon". Revanssistaan nauttiva sankarimme toivoo, että saisi vielä nähdä Argentin suistuvan suohonkin. Vergilius pitää toivetta oikeutettuna, ja kohta miehet jo katsovat, kuinka mutaiset oliot raastavat entistä kilpakumppania syvemmälle syövereihin.
Danten helvetti on kuvauksen valossa paikka, jota kukin toivoo vihamiehilleen. Ranskalainen filosofi Jean-Paul Sartre menee asiassa pidemmälle kuuluisassa toteamuksessaan: "Helvetti ovat toiset ihmiset" (L'enfer, c'est les autres). Sartrelle ihmisen tietoisuus itsestään vaatii toisen ihmisen olemassaolon. Tämä sidoksisuus toiseen on helvetti, johon meistä jokainen on tuomittu jo elinaikanaan.
Vakuuttuakseen Sartren lausuman kohdallisuudesta ei tarvitse olla edes ihmisvihaaja. Fundamentaalisimmillaan se nimittäin tarkoittaa, että jokainen meistä kantaa omaa helvettiään itse sisällään. Sanonta "ihminen on susi ihmiselle" voitaisiinkin korvata sanonnalla "ihminen on susi itselleen".
Asiasanat: Dante, helvetti, Jumalainen näytelmä, kuolemansynti, katolinen kirkko, Jean-Paul Sartre.
