Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2010.

Elokuva The Killer Inside Me, Tappaja sisälläni

Kuva
Tappaja sisälläni perustuu pulp-kirjailija Jim Thompsonin kehuttuun kioskiromaaniin vuodelta 1952. Ohjaaja Michael Winterbottomin versio aiheesta jää kalpeaksi ja vuotavaksi kuin Casey Affleckin ääni päähenkilön roolissa, mutta elokuva jättää sentään tilaa tulkinnoille. Elokuva Tappaja sisälläni/The Killer Inside Me Vuosi 2010 Ohjaaja Michael Winterbottom Pääosissa Casey Affleck, Jessica Alba, Kate Hudson Maa Yhdysvallat Genre Rikos, jännitys Käsikirjoitus John Curran. Perustuu Jim Thompsonin samannimiseen romaaniin vuodelta 1952. Suomessa Ensi-ilta 8.10.2010 The Killer Inside Me (2010, suomennettu nimellä Tappaja sisälläni ) -elokuvan päähenkilö on Lou Ford. Mies työskentelee pikkukaupungin apulaissheriffinä 50-luvun Texasissa ja pääsee pätemään puhtoisena poikana paikallisten silmissä. Hyvätapaista, mutta kyynistä ja karskia esittävä heinähattu-Lou osoittautuu epävarmaksi miehisyydestään ja identiteetistään. Hänen äänensä vuotaa pienenä ja tukahtuneena (mikä on me

Kierrätys huijaa kuluttamaan

Kuva
Lajitellaanko teillä roskia? Tiedätkö mihin sinun jätteesi päätyvät? Miksi? Odottelimme tohtorska Santerin kanssa linja-autoa etelä-Kiinassa. Istuimme päivän linja-autoasemalla ja seurasimme aikamme kuluksi paikallisten askareita. Keskellä odotussalia tönötti roska-astia, jossa oli kaksi lokeroa, toinen kierrätettäville materiaaleille, toinen sekajätteille. Päivän päätteeksi siivooja tyhjensi molemmat samaan muovipussiin. Toimitaanko näin vain Kiinassa? Mielenkiintomme heräsi. Kiinan jälkeen olemme kiertäneet Ranskaa, Espanjaa ja Italiaa, ja tavanneet matkailijoita eri puolilta maailmaa. Olemme kyselleet, miten lajiteltu kierrätysjäte käsitellään eri maissa. Suurin osa ei ole osannut vastata kysymykseemme. Asiaan perehtyneet ovat sen sijaan tienneet kertoa, että kierrätetyt jätteet poltetaan energiaksi. Eurooppa ei ole jätteiden poltossa poikkeus. Samaa tehdään vihreänä tunnetussa Uudessa-Seelannissa . Maassa asuessamme huomasimme, että kierrätys oli asukkaille kunnia-asia. Naa

Elokuva Viikset | Emmanuel Carrère

Kuva
Viikset (2005) on psykologinen mysteeritarina, joka pohjautuu Emmanuel Carrèren samannimiseen romaaniin. Kirjailija vastaa itse elokuvaohjauksesta. Elokuva La Moustache Vuosi 2005 Ohjaaja Emmanuel Carrère Pääosissa Vincent Lindon, Emmanuelle Devos, Mathieu Amalric, Hippolyte Girardot, Cylia Malki, Macha Polikarpova. Maa Ranska Genre Draama, mysteeri, psykologinen jännitys Käsikirjoitus Emmanuel Carrère, Jérôme Beaujour. Perustuu Carrèren romaaniin La Moustache. Suomessa 2006 Elokuva avautuu parisuhdedraamana. Päähenkilö Marc Thiriez (Vincent Lindon), menestyvä pariisilainen arkkitehti, valmistautuu vaimonsa Agnèsin (Emmanuelle Devos) kanssa punaviininhuuruiseen illanviettoon ystävien luona. Kaikki näyttää viattomalta ja arkiselta, kunnes Marc ajaa ennen lähtöä viiksensä. Draama syntyy siitä, että kukaan ei huomaa muutosta. Muiden mukaan viiksiä ei ole koskaan ollutkaan. Marc testaa lähipiiriään yhä uudelleen muuttuneella ulkomuodollaan, mutta ilman toivomaansa reaktio