Tekstit

Näytetään tunnisteella ¹ Frédéric Beigbeder merkityt tekstit.

Ranskalaisen oodi Amerikalle | Frédéric Beigbeder

Kuva
Lukuvuorossa harvinainen Beigbeder-kirja: kriitikoiden tunnustama ja journalistien kirjailijapalkinnolla, Prix Interalliélla, palkittu. Windows On The World (Grasset, Pariisi, 2004. Ei suomennettu.) kertoo syyskuun yhdennestätoista ja World Trade Centerin tuhosta. Aihe on julkisuudessa sen verran kulutettu, että siitä on vaikea innostua, oli teksti kirjoitettu kuinka hyvin tahansa. Onneksi Beigbederin kirjassa on muutakin. Se on Walt Whitmania, Bret Easton Ellisiä (tässä kohden amerikkalaisten kirjallisuuskriitikoiden osana on irvistää) ja J.D. Salingeria ihailevan kirjailijan ylistys amerikkalaiselle kulttuurille. Beigbeder on taipuvainen itseruoskintaan niin yksilöllisellä kuin kansallisellakin tasolla. Romaanissa 99 francs hän suomi ranskalaista mainosmaailmaa ja omaa osallisuuttaan siinä. Windows On The World -teoksessa hän on saanut tarpeekseen ranskalaisten Amerikka-vastaisuudesta ja haluaa korottaa nuoren kansakunnan saavutukset kotimaisten edelle. Amerikkalaisen

Apua anteeksi | Frédéric Beigbeder

Kuva
Beigbeder kirjoittaa uusimmassa romaanissaan tutuista teemoista: kauniista naisista, seksistä ja rahasta, mutta nyt hieman väsyneesti ja kyynisesti. Au secours pardon (Grasset, Pariisi, 2007. Suomennettu nimellä Apua anteeksi .) on väljä jatko-osa romaanille 99 francs (suomennettu nimellä 8,99€ ). Mainostoimistomaailmasta itsensä ulkoistanut Octave Parango metsästää täydellistä kaunotarta Venäjällä L'Idéal -nimisen kosmetiikkayrityksen palkkaamana. Hän viilettää Moskovassa ja maakunnissa tukka muodikkaasti sekaisin, leuassa kahdeksan päivän sänki ja kainalot viriilisti hielle löyhkäten. Lolitat Octave tapaa ja arvioi tyttöjä oma naismakunsa ohjenuorana. Parhaimpien kanssa hän haluaisi mennä itse sänkyyn, mutta hän yrittää hillitä itsensä, sillä tytöt ovat vain 14-vuotiaita . Tietysti hän repsahtaa ja kuiskii lolitojen korvaan: "Je veux être le Docteur Livingstone de ta bouche, le Neil Armstrong de ton cou", haluan olla suusi Livingstone ja kaulasi Neil Armstrong.

Onko kirjallisuus tabu? | Frédéric Beigbeder

Kuva
Kun mainostoimistomaailma sai jo osansa, Beigbeder vitsailee tällä kertaa osuvasti kirjallisuuden kustannuksella. L'égoïste romantique (Grasset, Pariisi, 2005. Ei suomennettu.) eli Romanttinen egoisti kertoo Beigbederin tunnetuimman henkilöhahmon, Octave Parangon, kaltaisesta kirjailijasta päiväkirjamerkintöjen välityksellä. Miehen nimi on nyt vain Oscar Dufresne. Kirjan alussa Oscar istuu Pariisin kahviloissa ja katselee, kuinka nimekkäät ranskalaistähdet kohtaavat. Seuraa Bret Easton Ellisiltä tuttuja name-dropping -jaksoja, joissa kaikki tärkeimmät starat tulevat mainituiksi. Lista on hyvä johdatus Ranskan nykykirjallisuuden suuriin nimiin: Christine Angot , Antoine Blondin, Emmanuel Carrère , Maurice Dantec, Marie Darrieussecq, Virginie Despentes, Philippe Djian , Anna Gavalda, Michel Houellebecq , Amélie Nothxomb , Justine Lévy , Nicolas Rey ja Ann Scott, unohtamatta tietenkään kirjailija Fréderic Beigbederiä . Ranskalaista sisäpiirihuumoria Beigbeder on työskenne

99 frangia: helvetillinen mainostoimisto

Kuva
Entisen ylipalkatun mainosmiehen muistelmat tarjoavat visuaalisesti hykerryttävää katsottavaa. Tarinan mukaan Frédéric Beigbeder kirjoitti elokuvan pohjana olevan kirjan saadakseen potkut. Elokuva 99 frangia/99 francs Vuosi 2007 Ohjaaja Jan Kounen Pääosissa Jean Dujardin, Jocelyn Quivrin, Patrick Mille, Vahina Giocante, Elisa Tovati, Nicolas Marie, Frédéric Beigbeder, Dominique Bettenfeld Maa Ranska Genre Komedia Käsikirjoitus Jan Kounen. Perustuu Frédéric Beigbederin samannimiseen romaaniin. Suomessa DVD-julkaisu 1.4.2009. 99 frangia (alkuperäiseltä nimeltään 99 francs ) on satiiri mainostoimistomaailmasta, jossa yökerhot korvaavat neuvotteluhuoneet, kokaiini ateriat ja seksi ihmissuhteet. Tarinan päähenkilö on arrogantti Octave Parango (Jean Dujardin), luovan tuoteajattelun messias, joka julistaa: "I will penetrate your brain". Octave suunnittelee tiiminsä kanssa uutta kampanjaa jugurtteja myyvälle jättiyhtiölle Danonelle (elokuvassa ilmeisesti hygieen