Onko kirjallisuus tabu? | Frédéric Beigbeder
Kun mainostoimistomaailma sai jo osansa, Beigbeder vitsailee tällä kertaa osuvasti kirjallisuuden kustannuksella.
L'égoïste romantique (Grasset, Pariisi, 2005. Ei suomennettu.) eli Romanttinen egoisti kertoo Beigbederin tunnetuimman henkilöhahmon, Octave Parangon, kaltaisesta kirjailijasta päiväkirjamerkintöjen välityksellä. Miehen nimi on nyt vain Oscar Dufresne.
Kirjan alussa Oscar istuu Pariisin kahviloissa ja katselee, kuinka nimekkäät ranskalaistähdet kohtaavat. Seuraa Bret Easton Ellisiltä tuttuja name-dropping -jaksoja, joissa kaikki tärkeimmät starat tulevat mainituiksi. Lista on hyvä johdatus Ranskan nykykirjallisuuden suuriin nimiin: Christine Angot, Antoine Blondin, Emmanuel Carrère, Maurice Dantec, Marie Darrieussecq, Virginie Despentes, Philippe Djian, Anna Gavalda, Michel Houellebecq, Amélie Nothxomb, Justine Lévy, Nicolas Rey ja Ann Scott, unohtamatta tietenkään kirjailija Fréderic Beigbederiä.
Ranskalaista sisäpiirihuumoria
Beigbeder on työskennellyt vuosia kirjallisuuskriitikkona ja hyödyntää hauskasti vahvan kotimaisen kirjallisuuden tuntemuksensa. Name-dropingissa lienee kuitenkin yksi syy siihen, miksi kirjaa ei ole suomennettu. Teos kiertyy sisäsiittoisesti ranskalaisen kulttuurieliitin ympärille eikä avaudu samalla tavoin kuin Ellisin viitteet maailmanlaajuisesti tunnettuihin tähtiin. Ketä jaksaisi Ranskassakaan kiinnostaa teos, jonka päähenkilö brassailee tavanneensa Jari Tervon, Kari Hotakaisen ja Matti Röngän pullakahvilla?
Ranskalaisille Beigbederin vitsit ja heitot kollegoistaan ovat hauskaa luettavaa. Oscar kuvaa baarissa tapaamiaan pimuja sanalla 'darrieussecq'. Se tarkoittaa, että tytöt muuttuvat emakoiksi kuten päähenkilölle käy Marie Darrieussecqin teoksessa Sikatotta. Michel Houellebecqille Oscar päättää tiedottaa, ettei enää tarvitse lähteä Pattayalle seksilomalle, sillä Amsterdamin tytötkin ovat hyvin viehkeitä. Sci-fi -kirjailija Dantecin kanssa hän taas pohtii syvällisesti kirjailijuuden ja kuoleman suhdetta:
J'ai dit à Dantec:
- Pour qu'un livre se vende, il faut mourir.
- J'y travaille, me rétorque-t-il calmement.
Sanoin Dantecille:
- Jotta kirja myisi, pitäisi kuolla.
- Se on työn alla, hän vastasi minulle tyynesti.
Beigbeder ei ota kirjallisuutta vakavasti, mikä on yksi hänen erinomaisimmista ominaisuuksistaan kirjailijana. Lukijan ei tarvitse pelätä, että mies sortuisi paatokseen tai tärkeilisi itsellään muuten kuin ironisesti. Beigbeder ei ole maassaan kriitikkojen suosikki, vaan häntä pidetään pikemminkin pellenä kuin vakavasti otettavana kirjailijana. Mies peittoaa kuitenkin vastustajansa vaivatta. Hän kirjoitti ranskalaiseen kirjallisuuslehteen omakätisen arvion Romanttisesta egoistista, jonka rinnalla kitkerimmätkin kritiikit näyttävät harrastelijamaisen laimeilta.
Kirjallisuuden demystifiointia
Oscar pääsee romaanissa pian osalliseksi janoamastaan julkkiselämästä. Hänestä tulee bobo eli boheemi porvari (Bourgeois-Bohème), joka korostaa menestystään piilottelemalla sitä. Kuuluisuus ei kuitenkaan vastaa Oscarin mielikuvia. Se on kuin vankila: enää ei voi toimia spontaanisti, vaan pitää keskittyä muistuttamaan itseään ("Il faut se ressembler.").
Kirjan lauseet ovat lyhyitä, yksinkertaisia ja sisältävät usein oksymoroneja eli mahdottomia ilmauksia, jotka kieltävät itse itsensä. Joukossa on paljon latteuksia, mutta myös helmiä, jotka ironisoivat pakonomaista syvien merkitysten etsintää, kaupallistumista ja kirjallisuuden pyhän, suorastaan tabunomaisen aseman varjelua:
Quand je cours pendant une heure sur mon tapis roulant, j'ai l'impression d'être une métafore.
J'aime bien les phrases que je ne comprends pas.
Encore un scandale du dopage sportif. Y en a marre de l'hypocrisie! Je suis pour le dopage. La plupart des écrivains se dopent à l'alcool, à la cocaine, aux amphétamines; pourquoi reprocher aux sportifs ce qu'on permet aux artistes?
Je cultive une certaine amertume qui me sert de fonds de commerce.
Kun treenaan tunnin juoksumatolla, minusta tuntuu kuin olisin metafora.
Pidän lauseista, joita en ymmärrä.
Taas yksi doping-tapaus. Olen saanut tarpeeksi tekopyhyydestä. Kannatan dopingia. Suurin osa kirjailijoista douppaa itseään alkoholilla, kokaiinilla, amfetamiinilla. Miksi syyttää urheilijoita siitä, mikä on taiteilijoille sallittua?
Viljelen kitkeryyttä, joka on kaupallisesti hyvä juttu. (Käännökset PK.)
L'égoïste romantique on ilotulituksenomainen muistutus niin lukijoille kuin kirjailijoillekin siitä, että tarinankerronta on vain yksi juhlittu ja turhaan mystifioitu työ muiden joukossa. Se on raatamista, jossa väliin tulee onnistumisia, väliin floppeja kuten Beigbederin romaanille valitsema nimikin vihjaa. Romanttinen egoisti tulee, kuten päähenkilö auliisti tunnustaa, F. Scott Fitzgeraldin ensimmäisestä romaanista The Romantic Egoist. Se ei päätynyt koskaan julkaisuun kirjailijan aikomassa muodossa, vaan palautettiin kustantamo Scribnersiltä takaisin kirjailijalle. Fitzgerald käytti hylsymateriaalin myöhemmin ensimmäisessä julkaistussa romaanissaan This Side of Paradise (1920).
Asiasanat: Frédéric Beigbeder, Romanttinen egoisti, L'égoïste romantique, kirja-arvio, päiväkirja, kirjailija, julkkis, julkisuus, name-dropping, Bret Easton Ellis, Christine Angot, Antoine Blondin, Emmanuel Carrère, Maurice Dantec, Marie Darrieussecq, Virginie Despentes, Philippe Djian, Anna Gavalda, Michel Houellebecq, Amélie Nothxomb, Justine Lévy, Nicolas Rey, Ann Scott, doping, F. Scott Fitzgerald, Pariisi, Ranska.
