Kirja-arvio: Amurinmaan Hamlet

Maan ääreen (1999) on kahdeksan vuoden takainen Finlandia-palkittu. Se kertoo ylioppilas Lennart Falkista, joka lähtee 1860-luvulla etsimään itseään Amurinmaalta, Siperiasta. Siellä hän joutuu murhayrityksen kohteeksi, rakastuu kahteen naiseen, äitiin ja tyttäreen, ja toivoo rikastuvansa.

Tarinan kertovat Falk itse ja hänen ystävänsä, lääkäri Theodor Ganz. Molemmista muotoutuu hieman samankaltainen, feminiininen kuva. Paljon huudahduksia, huutomerkkejä. Kiinnostavaa on se, miten Carlson laittaa Falkin pohtimaan omaa identiteettiään: "Jokainen on monta ja olemme erilaisia toisillemme. En tiedä, mitä itse kullekin olen." Päähenkilöstä piirtyy kuva hamletmaisena sankarina. Sillä erotuksella, että tämä hamlet myy tulevan isänperintönsä, "kaivaa maan elävän alta" kuten hän itse sanoo, osallistuakseen petollisen liikeyrityksen perustamiseen.

Mestarillista kieltä ja pohdintaa

Carlson väläyttää osuvia, paljonpuhuvia kielikuvia. Isän ja pojan suhdetta hän kuvaa: "Miksi me kuolleina vieretysten makaisimme, kun elävinä emme sietäneet jalat saman pöydän alla istua."

Kiehtovaa on myös päähenkilön tapa pohtia moderniin tapaan identiteettiteorioita. Falk kysyy, onko rakkaus itsen tunnistamista toisessa. Ja miksi itse lopulta paljastuu? Kaipuuksi kokonaisuuteen, seikkailuihin, rohkeuteen, tarinoihin? Falkille toisten muistot ja tarinat ovat aina jännittävämpiä. Vasta murhayritys tekee hänestä merkityksellisen. Kirjan loppuratkaisu näyttää ensin naulaavan teesit seinään, mutta keikauttaakin ne sitten ympäri.

Kristina Carlson tunnetaan paremmin toimittajana ja nuortenkirjojen kirjoittajana (tekijänimellä Mari Lampinen). Häneltä lukisi mieluusti muutakin.

Asiasanat: Kristina Carlson, Maan ääreen, Amurinmaa, Siperia, romaani, Finlandia-palkinto, kielikuva, identiteetti, identiteettiteoria.