Siperiaa sivistyneesti ja ryvettyen
"Eihän siellä ole mitään" saimme kuulla, kun kerroimme vuosi sitten suunnitelmastamme matkustaa Trans-Siperian junareitti. Me totesimme "naulan kantaan" ja lähdimme Karjalan Kuokkaniemestä Vladivostokiin. Olimme korviamme myöten täynnä eri maiden kaupallisia ja konvehdinkoreita turistivieheitä.
Siperian kuvaa hallitseva karuus ja ankaruus on myytti, joka kolahtaa masokistisia taipumuksia omaaviin matkaajiin ja tunnelmoijiin. Junassa istuessamme minulle valkeni, että yksi kuuluisimmista Trans-Siperian kuvaajista, Paul Theroux, oli omalla extreme-matkallaan istunut brittiläisen sivistyneesti luksusvaunussa, eli turvallisesti erillään venäläisistä, savukalalta ja sukkahieltä haisevista kansanvaunuista. Kaikki Theroux'n suuressa junakirjassa (The Great Railway Bazaar, 1. painos vuodelta 1975. Suomennettu nimellä Suuri junamatka) mainitsemat matkatoverit olivat eurooppalaisia, arvatenkin yli tuhat puntaa äärimmäisestä elämysmatkastaan pulittaneita turisteja. Theroux itse ei poistunut junasta kuin asemalla ostaakseen lisää eväitä.
Theroux'n vastapainoksi innostuin kahden australialaisen nojapyöräilijän, Tim Copen ja Chris Hatherlyn, kirjasta Off The Rails. Katselin ikkunasta loputonta koivikkomaisemaa ja kuraisia taipaleita. Oli mahtanut rapa roiskua 14 kuukauden mittaisella matkalla Petroskoista Pekingiin. Meikäläisillä oli sentään helppoa ja suorastaan theroux'maisen ylellistä, vaikka istuimmekin siinä kalan- ja hienhajuisessa rahvaanvaihtoehdossa.
Rehti, teeskentelemätön ja pelkistetty
Off The Rails ei ole millään tavalla uusia uria aukova matkakirja tai edes hyvin kirjoitettu, mutta se on erinomaisen hauskaa luettavaa. Kirjassa viehättävät tarinan rehellisyys ja kirjoittajien idealistinen uskomus yksilöiden kykyyn muuttaa maailmaa. Tim ja Chris vierailivat matkan varrella esimerkiksi kouluissa viemässä englannin kielen ilosanomaa. Mainitut kohtaukset huvittavat ehkä hieman tahattomasti, mutta kaiken kaikkiaan matkakertomus on kohelluksineen itseironialla höystetty. Myös poikien keskinäisen, paikoin viulunkireän, suhteen kuvaus on virkistävää.
Kirja oli itse asiassa siinä määrin inspiroiva perinteisenä extreme-matkan kuvauksena, että päädyin kirjoittamaan lajin parodian. Tarina ei sijoitu Siperiaan, vaan supisuomenruotsalaiseen Kauniaisten kaupunkiin. Sen nimi on Kontaten läpi Kauniaisten.
Siperia-aiheisista romaaneista mieleeni on painunut erityisesti Leonid Borodin teos The Third Truth. Se on karu, mutta salaperäisellä tavalla kiehtova kertomus kahden miehen ystävyydestä taigalla. Törmäsin kirjaan amerikkalaiskirjailijoiden lukuputken jälkeen. Tämä toi ehkä korostetusti esille, miten rehti, teeskentelemätön ja pelkistetty tarina oli. Edellä mainitut kolme mainesanaa kuvaavat parhaimmin myös omaa myyttistä kuvastoani Siperiasta. Eikä unohtaa tietenkään sovi neuvostovalmisteisen junanvaunun jäljittelemätöntä tunnelmaa ja aistikylläisyyttä.
Lisää luettavaa Siperian myyteistä löytyy aiemmista kirjoituksistani: Artturi Kanniston matkoista Siperiaan vuosina 1901-1906 ja Kristina Carlsonin 1800-luvun Siperiaan sijoittuvasta romaanista Maan ääreen. Matkablogissamme on matkakertomus ja kuvia (Trans-Siberian Railway, Russia) vuoden takaiselta Siperian radan reissulta, mm. kuva junan wc:stä, jota eräs amerikkalainen kommentoi "pelottavaksi". Niksinurkassa on lisäksi huvitusohjeita. Näin aika ei tule pitkäksi junassakaan, vaikka posottaisi koko matkan yhteen pötköön.
Asiasanat: Siperia, Trans-Siperia, junamatka, taiga, Paul Theroux, Tim Cope, Chris Hatherly, Leonid Borodon, Kristina Carlson.
