Venäjästä ja voguleista Artturi Kanniston mitalla

1900-luvun alkupuolen Suomessa vallitsi syvä venäläisvastaisuus, joka on saanut sijansa myös matkakirjoissa. Kirjatohtorin tarkastelussa ovat Artturi Kanniston (Santerin isoisän isän) matkapäiväkirjat.

Artturi teki Siperian vogulialueilla tutkimusta suomensukuisista kielistä. Hänen päiväkirjamuistiinpanonsa ja kirjeensä on julkaistu nimellä Artturi Kanniston tutkimusmatkat Siperiassa vuosina 1901-1906. (Suomalais-Ugrilainen Seura, 1964.)

Vihattu Venäjä

Artturi oli huolissaan siitä, että Venäjän imperiumi uhkasi nielaista pienet kansat. Vastenmielisyys Venäjää kohtaan pulpahtaa esiin heti alkumatkan kuvauksessa, kun kieltä jonkun verran opiskellut tutkija totuttelee uuteen ja "rumaan" työvälineeseensä. Moite kertoo siitä, että venäjän kieli edusti suomalaisille vihatun ja uhkaavan isännän ääntä. Autonomisessa suurruhtinaskunnassa seurattiin huolestuneena suomensukuisten kansojen kohtaloa ja peläten arvailtiin, koska jouduttaisiin samaan puristukseen.

Toinen vastenmielisyyden aihe oli venäläisten epäsiisteys. Erilaiset hygieniahuomiot olivat tyypillisiä 1900-luvun alun matkakirjallisuudelle ja Venäjä oli kohteena inspiroiva. Se oli 'itää', jota luonnehti mielikuvissa saastaisuus ja likaisuus vastakohtana 'lännen' siisteydelle. Suomen asema 'idän' ja 'lännen' välillä antoi aihetta monenlaisille tulkinnoille, mutta Artturille Suomi ja tarkemmin Helsinki ovat niitä mittoja, joilla hän kohdettaan tarkastelee. Hän toteaa: ”Vaatimukseni ovat vielä, sen tunnustan, liiaksi helsinkiläiset."

Artturin huomiot paikallisesta hygienian tasosta sekä venäläisten että vogulien keskuudessa ovat sarkastisuudessaan hauskaa luettavaa. Ruoka-astioiden puhtaus ei useinkaan ollut "kaikkien epäilysten yläpuolella" ja ruokaa säilytettiin epämääräisissä astioissa:

Vähänhän merkitsee se, että teelasin puhtaus toisinaan ei ole kaikkien epäilysten yläpuolella tai että pippuriastian kyljessä koreilee asianmukaisilla kuvilla valaistu kirjoitus ”Aragatsia luteita ja torakoita vastaan” muistuttamassa, että rasia vasta virkaylennyksen kautta – arvatenkin palkkioksi nuhteettomasta palveluksestaan - on siirretty nykyiseen kutsumukseensa.

Artturi asui matkansa aikana useissa taloissa alivuokralaisena ja yritti erilaisin keinoin ratkaista hygieniaongelmaa, mm. ostamalla omia astioita ja puhtaita kuivausliinoja, mutta heikohkolla menestyksellä. Emännät tekivät taloustöitään itsepäisesti omalla tyylillään.

Oikulliset ja viinaanmenevät vogulit

Artturin tehtävänä Siperiassa oli kerätä vogulin kielen eri murteista sanastoa. Työssä oli monia vastuksia: kulku kylästä kylään oli hidasta ja hankalaa (matkaa taitettiin talvella reellä, kesäisin veneellä), työvälineistö oli puutteellinen eikä usean hengen talouksista aina löytynyt työrauhaa.

Raittiudestaan tunnetun miehen sietokykyä koeteltiin viinaan menevien vogulien luona monin tavoin. Massavan kylässä tutkijan huoneeseen tungettiin viinapolttimo, sillä kylässä valmistauduttiin pääsiäisen viettoon ja usean päivän kestäviin juominkeihin. Ryypiskeltyään vogulit laulaa loilottivat yöt läpeensä niin ettei nukkumisesta tullut koko talossa mitään.

Artturin apuna työskentelevät kielimestarit muodostivat kuitenkin tutkimuksen etenemisen kannalta suurimman ongelman. Monet olivat vanhoja ja hajamielisiä eikä heistä ollut työskentelemään tarvittavalla säntillisyydellä. Kun tutkija yritti kirjata muistiin kansanlaulua Boljshoi Ljes -kylässä, hänen yli 70-vuotias kielimestariakkansa oli "niin hajamielinen ettei osannut edes samaa laulua useampaan kertaan toistaa, vaan sekosi muita lauluja vetelemään".

Osa kielimestareista oli tehtävään fyysisesti tai henkisesti soveltumattomia: älyltään heikkolahjaisia, hampaattomia (mikä teki fonetiikan tutkimisen mahdottomaksi), he eivät puhuneet venäjää tai olivat tavoiltaan oikullisia. Useimmiten ongelmana oli ryyppääminen ja kortinpeluu, jotka saivat kielimestarin toimen unohtumaan. Artturi työskenteli itse säännöllisesti kuutena päivänä viikossa aamuyhdeksästä iltakahdeksaan, mutta sai monesti turhaan odotella kielimestareita avukseen, sillä nämä olivat milloin ryyppäämässä, milloin potemassa krapulaa.

Feodor [kielimestari] on juomatuurilla. Lauantaiyön joi ja sunnuntaiaamun; illalla myöhään tuli multa pyytämään päänparannukseksi ”edes yhtä pulloa”. ”Etkös häpeä?” sanoin. ”No mutta enhän minä ilmaiseksi pyydä” oli vastaus, joka lähti mitä rehellisimmästä naamasta.

Kärsivällisyyttä koeteltiin molemmin puolin. Kielimestarit olivat kansanmiehiä eikä heillä riittänyt aina mielenkiintoa hitaasti etenevään kirjalliseen työhön.

Aleksanteri työssäni. Tuntuu jotenkin juonikkaalta. Suuttuu kun saa useampaan kertaa toistaa samaa sanamuotoa; saman sanan eri muotojakaan ei tahtoisi lausua. Suuttuneena ärjyy ja antaa vastauksia kuin oraakeli. (--) Sanoja toistamaan käskiessäni tiuskoo kuin vossikka hevoskoniansa. Kyllä lienen saanut paikkakunnan huonoimman miehen palvelukseeni.

Kaikesta kritiikistään huolimatta Artturin sympatiat olivat vogulien puolella. Hän ennusti, että oli tutkimuksessaan liikkeellä viime hetkellä, sillä suomensukuiset kansat jäisivät kohta historiaan. Näin on pitkälti käynytkin. Mansi-alueella on väestöstä enää noin prosentin verran suomensukuisten kansojen edustajia. Alueen venäläistymistä vauhdittivat 60-luvulla öljylöydöt, jotka saivat aikaan suureen muuttoliikkeen. Kun Santerin kanssa kuljimme syksyllä 2006 Artturin vanhoilla tutkimusmailla, näimme enemmän öljytorneja ja -jalostamoja kuin merkkejä suomalais-ugrilaisesta perinnöstä.

Artturin aikaan puhuttiin voguleista, nykyisin manseista. Nämä asuvat Hanti-Mansiskin alueella. Matkakuvia vogulialueilta: Photo album Russia: Vogul tour.

Asiasanat: Artturi Kannisto, Siperia, tutkimusmatka, päiväkirjamerkintä, suomalais-ugrilainen, vogulit, mansit, kielimestari, Hanti-Mansiski, Venäjä, viinapolttimo.