Vallankaappaus Thaimaan tapaan
Lähes vuosi armeijan vallankaappauksen jälkeen thaimaalaiset nousivat Bangkokissa barrikadeille osoittamaan mieltään. Eivät sittenkään tyytyneet osaansa kuten thaimaalaisessa kulttuurissa on tapana, ja antaneet kohdella itseään miten tahansa.
Asuimme Thaimaassa sotilasdiktatuurin ensimmäiset neljä kuukautta ja saimme nähdä, kuinka kansalaisten oikeuksia vähä vähältä kavennettiin. Innostuin lueskelemaan tuolloin Thaimaan historiaa selvittääkseni, mihin armeijan ja kuninkaan armoitettu asema maassa perustuu. Se kun näyttää oikeuttavan molempien itsevaltaisen väliintulon maan hallintoon aika ajoin. Löysin kirjastosta David K. Wyattin kirjoittaman englanninkielisen yleishistorian Thailand: A short history (Silkworm Books, 1991), jossa aihetta valaistaan.
Sotilasuralta komeetaksi
Wyattin mukaan thaimaalaisessa yhteiskunnassa on neljä keskeistä instituutiota, jotka tarjoavat kansalaisille mahdollisuuden edetä: buddhalainen usko, liike-elämä, yliopisto ja armeija. Näistä buddhismin houkutus on vähäinen. Munkkeus vaatii harjoittajaltaan selibaattia eikä elämä temppeleissä tarjoa suurta valtaa ja varallisuutta. Liike-elämä taas on ollut Thaimaassa perinteisesti syrjityn kiinalaisvähemmistön käsissä ja sen arvot ovat thaimaalaisille vieraita.
Historiallisesti korkea koulutus on taannut keski- ja yläluokan nuorille pääsyn valtion virkoihin. Yliopisto-opiskelu oli kuitenkin tarkasti rajattua aina 1960-luvulle asti. Armeija sen sijaan rekrytoi upseereita laajasti eri yhteiskuntakerroksista. Köyhistäkin oloista lähteneet sotilasupseerit saattoivat edetä hyvin palkattuihin asemiin, esimerkiksi ministereiksi, osastopäälliköiksi, maakuntien johtoon, hallituksen komissionääreiksi tai neuvonantajiksi. Sotilasura on ollut kautta aikojen myös thaimaalaisten prinssien suosituin ammatti. Tässähän ei ole mitään uutta eikä outoa länsimaisestakaan näkökulmasta, sillä jo Cicero piti sotamainetta parhaana mahdollisena suosituksena. Se soveltui hänen mukaansa erityisesti nuorukaisille, jotka olivat alhaista ja maineetonta syntyperää ja jotka olivat eläneet suurelle yleisölle tuntemattomina.
Armeija ruumiillistaa Thaimaassa eräitä maan vahvimpia ja kestävimpiä arvoja, joista leimallisin lienee hierarkkisuus. Armeijassa jokainen tietää paikkansa ja pukeutuu arvonsa mukaisesti. Armeija on myös homogeeninen. Kaikki armeijan upseerit käyvät saman sotilasakatemian ja jakavat yhteiset arvot, kun taas siviilihallinto jakaantuu erilaisiin ministeröihin, osastoihin ja klikkeihin.
Armeijan asema vahvistui entisestään, kun Thaimaan viimeinen yksinvaltainen monarkki syrjäytettiin vuonna 1932. Perustuslaillisuuden alkuajat olivat maassa jännittäviä. Harvalla oli mitään käsitystä siitä, mitä sanat perustuslaki ja demokratia merkitsivät. Joillekin demokratia tarkoitti entisen monarkin, Prajahdipokin, veljeä ja perustuslaki taas silloisen pääministerin sukulaista. Ajan myötä maan nokkamiehille valkeni, etteivät kansalaiset osanneet tuntea lojaaliutta abstraktia valtiota kohtaan. Syntyi kuningaskultti.
Mies kuningaskultin takana
Kuningaskultti istutettiin thaimaalaisiin nykyisessä mittakaavassa vasta 1950-luvulla. Kultin takana oli marsalkka Sarit Thanarat, jonka mukaan thaimaalaiset tarvitsivat palvotun isähahmon. Sarit teki vuonna 1957 vallankaappauksen, kumosi maan perustuslain ja julisti maahan sotatilan hieman samaan tapaan kuin Thaimaan tuoreimman sotilasjuntan nokkamies kenraali Sonthi teki viime vuoden syyskuussa.
Sarit liioitteli perinteisiä arvoja ja instituutioita ja korosti yhteiskunnan hierarkkisuutta. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet saivat jäädä. Kuninkaasta tehtiin maan moraalisen, sosiaalisen ja poliittisen järjestyksen huipentuma. Tämän tuli käyttäytyä kansaa kohtaan kuin isän lapsiaan: pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan ja pysyä tiukkana kurinpidossa. Armeijasta tuli tämän puolijumalallisen vallan maallinen ase. Sarit herätti myös henkiin vanhat julkiset seremoniat, jotka oli hylätty perustuslaillisuuden lumoissa. Hän rohkaisi kuningasta näyttäytymään julkisesti. Kuningas alkoi tehdä muun muassa maakuntakierroksia ja hän jakoi henkilökohtaisesti kaikki yliopistoarvosanat.
Kun marsalkka Sarit kuoli vuonna 1963, hän jätti jälkeensä lähes 150 miljoonan dollarin omaisuuden, lukuisia osakkuuksia eri yrityksissä, 8.000 aaria maata, taloja ja yli 50 rakastajatarta. Hänen maineensa oli yhtäkkiä tahrattu. Hän näytti enää piittaamattomalta, ahneelta ja autoritaariselta. Maa oli mennyt hänen valtakaudellaan taaksepäin demokratian ja ihmisoikeuksien kehittämisessä. Kaiken kukkuraksi ahkera länttä kumartava ulkopolitiikka oli tehnyt Thaimaasta yhden Yhdysvaltain sammuneista tähdistä.
Vapauden uusi määritelmä
2000-luvun Thaimaassa kaikki perinteiset instituutiot ja hallintomallit pitävät edelleen vahvaa asemaa kuningasta, armeijaa, hallinnon kaikkialle tunkevaa byrokratiaa ja korruptiota myöten. Buddhalaista munkkiutta pidetään arvossa ja talous on pääosin maatalousvaltainen. Vähemmistökansoja syrjitään ja puhdasta siamilaisrotua suositaan. Myös valta kaapattiin kuten menneillä vuosikymmenillä. Nykyinen kuningas, Bumiphol, on elänyt yli 60-vuotisen valtakautensa ajan jo 17 sotilasvallankaappausta ja 15 eri perustuslakia. Valtaa ei myöskään näytä olevan palauttamassa. Sotilasjuntan kenraali varmistelee parhaillaan niin sanottua ehdokkuuttaan vaaleissa. Kukapa uskoisi, että sana thai tarkoittaa vapaata?
Asiasanat: Thaimaa, Bangkok, vallankaappaus, armeija, sotilasdiktatuuri, David K. Wyatt, historia, kuningas, kuningaskultti, buddhismi, thai, siamilaisrotu, vapaus.
