Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2009.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta

Kuva

Kunnostaudu kriitikkona | Päde kirjallisuudella

Kuva
Lukemisen hienous piilee siinä, että pääset retostelemaan läpikahlatulla teoksella ja sen syvällisellä analyysilla. Kirjatohtori neuvoo miten teet sen nopeasti ja vaivatta. Kunnon kriitikko on teholukija. Hän ei takerru yksityiskohtiin ja jää pohdiskelemaan jonninjoutavia, vaan porhaltaa läpi kirjan kuin kirjan alle päivässä. Vain näin ammattikriitikot pääsevät ansioille.

Vegaanin keittokirja

Kuva
Olen kokeillut kuukauden vegaaniruokavaliota vegetarismin sijaan. Etsiskelin netistä vinkkejä ruuanlaittoon ja huomasin, että kokonaisen keittokirjan voi itse asiassa tiivistää yhdeksi metareseptiksi. Otat mitä tahansa kasviksia, soseutat ne tehosekoittimella muusiksi, muotoilet pihveiksi ja paistat pannulla. Idea on yhtä erinomainen kuin ostaa sisäfilettä, pistää se jauhelihamyllyyn, värjätä elintarvikevärillä oranssiksi ja paistaa uunissa porkkanan muotoiseksi köntäksi. Ällöttävän lopputuloksen lisäksi tehosekoittimen ostaminen ei ole ekologista ja laite saastuttaa luontoa kuluttamalla sähköä. Vaihtoehto tehosekoittelulle Omat parhaat vegaanireseptit ovat löytyneet kokeilemalla. Niihin saa makua esimerkiksi käyttämällä valmistuksessa brandya, viskiä, sherryä, viiniä, olutta, inkivääriä, kookosjauhetta, chiliä, erilaisia pähkinöitä, kardemummaa, curryä ja muita mausteita. Tuoreet yrtit ovat myös erinomainen makujen lähde. Tämänhetkisiä suosikkeja ovat esimerkiksi seuraavat ...

Parisuhdekirja Onnelliset yhdessä

Kuva
Lataa kirja ilmaiseksi   |   Kirjan tiedot   |   La Habanera Onnelliset yhdessä on parisuhdekirja aikuiselle, joka haluaa onnellista parisuhdetta ja hyvää seksiä. Oletko valmis harkitsemaan vaihtoehtojasi avarakatseisesti tyytymättä kompromisseihin ja luopumatta onnellisuudestasi? Kirja ohjaa etsimään vastauksia onnellisen parisuhteen taustalla vaikuttaviin kysymyksiin: ”Olenko onnellinen?”, ”Mitä haluan elämältäni?” ja ”Mikä on elämän tarkoitus?” Vuorovaikutukseen ja parisuhteen solmujen avaamiseen sovelletaan yhdysvaltalaisen Eric Bernen kehittämää, käytännönläheistä transaktioanalyysia. Kirja soveltuu parisuhteessa eläville, eroa harkitseville, eronneille ja suhdetta etsiville. Se auttaa arvioimaan onnistumismahdollisuuksia ja antaa virikkeitä ongelmien ratkaisuun. Jos haasteet ovat ylitsepääsemättömiä, ero voi tarjota uuden alun. Uutta suhdetta etsivää kirja auttaa kumppanin löytämisessä. Onnelliset yhdessä -kirjassa pohditaan mm. seuraavia kysymyk...

Oma talo vai makuualusta? | Terveisiä marginaalista

Kuva
”Kotini on linnani” ja ”Oma koti kullan kallis” viestivät sanontoina oman kodin tärkeydestä. Uskomusta ruokkivat suomalaiset aikakauslehdet, jotka esittelevät kulttuurihistoriallisesti arvokkaita taloja tai kuuluisien suomalaisten koteja. Suomessa asuessa tämä tuntui mitä luonnollisimmalta jutun aiheelta. Pitihän jostain saada mallia siihen, mitä kohden elämässään ponnistella. Nykyään koti on meille siellä, missä oma rakas on. Sillä ei ole mitään tekemistä seinien tai huonekalujen kanssa. Suomen-osoitetta kysytään meiltä kuitenkin toistuvasti, sillä kukaan ei tahdo uskoa, että sellaista ei ole olemassa. Kulkurielämä on hunningolla olemista. Kirjoitamme virallisiin papereihin laiskuuttamme vain kaupungin ja maan nimen. ”Suomi on pieni maa”, toteamme, jos joku penää tarkempaa osoitetta. Olemme nukkuneet reissun päällä mitä erilaisimmissa paikoissa: lentokentillä, bussiasemilla, rautatieasemilla ja kadulla. Makuualusta on näissä tilanteissa kätevä kapistus ja käy kodista, kun oma ra...

GPS vai hyttyskarkotin? | Terveisiä marginaalista

Kuva
Kun on kiire, ei ole varaa eksyä. Siksi GPS-paikannin on nykyihmiselle välttämätön hyödyke. Uudessa kaupungissa voi erehtymättä suunnistaa bisnestapaamiseen joutumatta taksikuskien harharetkien uhriksi. Lomalaisten taas ei tarvitse laitteen ansiosta haaskata kalliisti maksettua vapaa-aikaa päättömään hortoiluun. Paikantaminen toimii myös toisin päin. Ranskassa on alettu myydä paikannuspalveluja vanhemmille. Ala-asteikäiset lapset kantavat mukanaan mötikkää, joka kertoo jatkuvasti heidän sijaintinsa. Psykologit ovat pohtineet, onko laite vaarallinen lasten mielenterveydelle. Kehittyykö itsetunto normaalisti, jos joku tarkkailee koko ajan? Samaa voi pohtia kansakunnan tasolla. Me päätämme, koska haluamme olla kartalla. Paikantamisen välttäminen on vaikeaa, sillä monet webbipalveluista kertovat sisään kirjautuessa käyttäjänsä sijainnin. Olemme säätäneet palvelut niin, että tieto ei näy ulkopuolisille. Tämä ei tietenkään estä palveluntarjoajaa myymästä tietoa eteenpäin. Myös matka...

Oma laajakaista vai nettikahvila? | Terveisiä marginaalista

Kuva
Laajakaistojen määrällä mitataan tietoyhteiskunnan tasoa. Suomessa niitä on paljon, sillä netti koetaan kansalaisten perusoikeudeksi. Sieltä voi etsiä asuntoa, autoa, huutokaupata tavaroita, chatata kavereiden kanssa ja lähettää sähköpostia. Mutta miksi netin pitää olla oma? Tietenkin siksi, että se on halvempi kuin ISDN ja nopeampi kuin modeemiyhteys. Oma laajakaista on aina käytössä toisin kuin kirjastojen julkisin varoin tarjotut yhteydet. Sama paradoksi leimaa kaikkia julkisia palveluja. Niistä maksetaan ilomielin veroja, mutta käyttöä karsastetaan. Lääkärin yksityisvastaantotolle pääsee nopeammin ja omalla autolla ei tarvitse värjötellä pysäkillä julkisen liikenteen armoilla. Maailmalla yleistä nettikahvilakonseptia kokeiltiin Suomessa 2000-luvun alussa, mutta idea kuoli alkuunsa. Asiakkaita ei riittänyt, kun sekä kahvi että yhteydet olivat törkeän kalliita. Parin käynnin hinnalla sai ostettua ikioman laajakaistan. Työllistävää eli kallista Nettikahvilan pitäminen on t...

Auto vai ruokailuvälineet? | Terveisiä marginaalista

Kuva
Kävelemme, sillä meillä ei ole mitään kiirettä. Kambodžassa tuk tuk -kuskit, paikalliset mopotaksit, tyrkyttivät sinnikkäästi kyytejä. Välillä meille huomautettiin pilke silmäkulmassa, että kävely ei ole terveellistä. Paikallisten silmissä olimme köyhiä, sillä meillä ei ollut edes polkupyörää. Kambodžan autokanta on näyttävää ja uudenkarheaa. Keskiluokka ajaa Toyota Camryillä, yläluokka Lexuksen citymaastureilla ja Hummeleilla. Ristimme nelivetoiset NGO-mobiileiksi. Ratin takana istui yleensä ulkomaalaisen avustusjärjestön työntekijä, joka nautti hulppeaa verovapaata palkkaa ja runsaita luontaisetuja. Jalankulkijat saivat vavista, kun nämä hienot ihmiset jyräsivät liikenteessä muista piittaamatta. Suomen autot kalpenevat täkäläisten rinnalla ymmärrettävistä syistä. Korkean verotuksen takia pitää valita, haluaako esiintyä ylpeänä autonomistajana vai syödä hyvin. Monet muutkin asiat ovat Suomessa päälaellaan ulkopuolelta katsottuna. Kambodzhassa, kuten muissakin halvan työvoiman ma...

Kalenteri vai juomavettä? | Terveisiä marginaalista

Kuva
Olemme eläneet kalenteritta ja kellotta viisi vuotta. Sovimme heti alkumatkasta, että jokainen päivä on perjantai. Rainbow-hippileirillä Venäjällä opimme lisäksi sanomaan hyvää huomenta, ”dobre utra”, kellonajasta riippumatta. Se helpotti ajatonta elämää. Suomessa ihmisiä on vaikeaa tavata ilman ajanvarausta. Yllätysvisiitille pyrkivä saattaa havaita, että talonväki on töissä, mökillä, golf-kentällä, ostoksilla tai kyläilemässä hyvissä ajoin laaditun viikko- tai kuukausisuunnitelman mukaisesti. Ja vaikka jos kotona oltaisiinkin, ei ovea avata. Kalenteriton kun on joutilas eli tarpeeton eikä sellaista sovi tunnustaa. Työelämässä on helppoa tehdä vaikutus kollegoihin täyttämällä kalenteri ja esittelemällä sitä suureen ääneen. Kun uudet ajanvaraukset ottaa vastaan viikkojen päähän, vastapuoli antaa audienssille asianmukaisen arvon. Meille joutilaisuudesta on tullut retostelun aihe. Siinä missä ennen syöksyimme aamulla autoon ja ruuhkaan lehteä lukematta, meillä on nyt yllin kyllin ai...

Kännykkä vai vessapaperia? | Terveisiä marginaalista

Kuva
Olemme viimeisen viiden vuoden aikana luopuneet Santerin kanssa monista hyödykkeistä, jotka Suomessa luokitellaan välttämättömiksi. Niistä on tullut turhakkeita. Vastaavasti jotkut aiemmin itsestään selvät perushyödykkeet ovat muuttuneet meille arkipäivän luksukseksi. Päätimme tehdä listan tärkeimmistä ja mistäpä muustakaan olisimme aloittaneet kuin kännykästä ja vessapaperista, entisistä Suomen kansantalouden tukipylväistä.

Viisi vuotta tien päällä | Terveisiä marginaalista

Kuva
Vietimme tohtorska Santerin kanssa viikko sitten viisivuotishääpäiväämme ja tällä viikolla on vuorossa nomadielämämme viisivuotisjuhla. Julkaisen Kirjatohtorissa juhlan kunniaksi juttusarjan Terveisiä marginaalista . Se kertoo elämästämme kulutusyhteiskunnan ulkopuolella seitsemän eri välttämättömyyshyödykkeen avulla. Ensimmäinen osa ilmestyy vuosipäivänä otsikolla Kännykkä vai vessapaperia? . Jätimme pätemisentäyteisen bisneselämän lokakuun 29. päivä vuonna 2004, viikko häidemme jälkeen. Suomeen jäivät vain ystävät ja sukulaiset, tavarat ja omistukset karsiutuivat kahteen rinkalliseen. Reissun kuluessa ennen elämäämme ohjannut kännykkä muuttui hukkapainoksi ja vessapaperi itsestäänselvyydestä arkipäivän luksukseksi. Noin kolmesti maailman ympäri Matkasuunnitelmia teimme ainoastaan ensimmäisen kohteen osalta: tapasimme ystäviämme Brasiliassa ja juhlimme Rion sambakarnevaaleja . Sittemmin olemme kolunneet Etelä-Amerikkaa ja -Afrikkaa, Oseaniaa, Aasiaa, Venäjää ja Eurooppaa. El...

Helsingin kirjamessut 2009

Takaportti löytyy Helsingin kirjamessuilta EFFin (Electronic Frontier Finland ry) osastolta 6n45 . Hauskoja messuja!

Marseljeesi ihannoi väkivaltaa

Kuva
Monen ranskalaisen korvaan särähtää, kun taistelulaulu Marseljeesi soi urheilukisojen päätteeksi. Marseljeesin sotaisuus nousi taannoin keskusteluihin, kun sille vihellettiin jalkapallo-ottelussa. Presidentti Nicolas Sarkozy hermostui ja uhkasi heitättää häiriköt vankilaan. Rauhanomaisen kisailun päättäminen verenhurmeiseen lauluun tuntuu kieltämättä erikoiselta, etenkin kun Ranskan muut kansallissymbolit ovat lauhkeita. Maan kansalliseläimenä on miespuolinen kana ja trikolorilipun valkoinen väri periytyy kuninkaan valkoisesta lipusta, jonka luulisi lopettavan sotaisuudet heti alkuunsa - antautumiseen. Sinun puolestas elää ja kuolla Marseljeesi on peräisin vuodelta 1792 ja sitä laulettiin alun perin Reinin armeijan sotiessa. Sittemmin laulu tuli käyttöön myös Ranskan vallankumouksessa, minkä jälkeen se on valittu, syrjäytetty ja taas valittu uudelleen Ranskan kansallishymniksi. Hymnin sanat kertovat vieraiden valloittajien, preussien ja itävaltalaisten, pelosta. Laulussa enn...

Kaikki seksistä | Woody Allen

Kuva
Woody Allenin seitsemän tarinaa seksin mysteereistä hauskuuttaa sekä älyllisesti että populaaristi. Elokuva Everything You Always Wanted To Know About Sex (But Were Afraid To Ask)/Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole rohjennut kysyä Vuosi 1972 Ohjaaja Woody Allen Pääosissa Woody Allen, John Carradine, Lou Jacobi, Louise Lasser, Anthony Quayle, Tony Randall, Lynn Redgrave, Burt Reynolds, Gene Wilder, Jack Barry Maa Yhdysvallat Genre Komedia Käsikirjoitus Woody Allen Suomessa Saatavana DVD:llä Everything You Always Wanted To Know About Sex (but were afraid to ask) (1972, suomennettu nimellä Mitä kaikkea oletkaan aina halunnut tietää seksistä, mutta et ole rohjennut kysyä ) lainaa nimensä seksitohtori David Reubenin kirjasta (1969). Elokuvassa on seitsemän tarinaa, jotka vastaavat kutkuttaviin kysymyksiin: toimivatko lemmenjuomat, mitä sodomia on, miksi joillakin naisilla on vaikeuksia saada orgasmi, ovatko transvestiitit homoseksuaalej...

Lahko | Vladimir Sorokin

Kuva
Salaperäinen uskonlahko kidnappaa ihmisiä Moskovan kaduilla. He haluavat pelastaa valitut seksin ja väkivallan turmelukselta. La Glace (Le Seuil, Pariisi, 2002. Venäläinen alkuteos 2002. Ei suomennettu, englanniksi nimellä Ice .) on mielenkiintoinen yhdistelmä trilleriä, scifiä ja satiiria. Maailma on jakautunut kahtia , sydämellään puhuviin valittuihin ja eläviin kuolleisiin. Lahko tavoittelee ikuista elämää hieman kuten Houellebecqin kloonitarinassa Mahdollinen saari . Sorokinilla tosin tunteet ovat vieneet voiton järjestä, mikä on mukavaa vaihtelua älyn kehittymistä painottaville juonikuvioille. Tosin lahkon kuvaus on totisuudessaan välillä tahattoman huvittava. Uskonto vai brändi? Kirjassa on paljon henkilöitä ja itse päähenkilö paljastuu vasta toisessa jaksossa. Tällä ei kuitenkaan ole juonen kannalta merkitystä, sillä henkilöt edustavat ideaa, eivät itseään. Heidät kuvaillaan lakonisesti, luetteloivaan tyyliin. Tilalla voisi olla kuka tahansa valittu, sillä yksilöillä o...

Scarface eli Arpinaama: Nousukkaan mahalasku

Kuva
Scarface on vahvan tiimin klassikko: käsikirjoittajana Oliver Stone, ohjaajana Brian de Palma, pääosassa Al Pacino. Elokuva Scarface/Arpinaama Vuosi 1983 Ohjaaja Brian de Palma Pääosissa Al Pacino, Steven Bauer, Michelle Pfeiffer, Mary Elizabeth Mastrantonio. Maa Yhdysvallat Genre Draama Käsikirjoitus Oliver Stone Suomessa Saatavilla DVD:nä Scarface (1983) kertoo Floridaan muuttaneista kuubalaissiirtolaisista, jotka raivaavat asein tiensä Miamin kokaiinibisneksen huipulle. Päähenkilö Tony Montana (Al Pacino) on kapinallinen gansteri, joka ei tunnusta auktoriteetteja. Kun hän iskee silmänsä pomon tyttöystävään, Elviraan (Michelle Pfeiffer), ei pomolla ole mahdollisuuksia. Tonysta tulee isokiho, jolla on iso palatsi, työhuoneessa seinällinen valvontakameroita ja kampauspöydän ääressä kaunis vaalea vaimo. Kokaiinin käyttö muuttuu jatkuvaksi, rahasta tulee pakkomielle ja öykkäröinti karkottaa lopulta läheiset ympäriltä. Elokuva on puhdasveristä 80-lukua. Tonyn pyl...

Uunituore Takaportti kädessä, julkistus tänään Facebookissa

Kuva
Saimme postissa uunituoreen Takaportin . On julkistuksen ja kiitosten aika. Takaportti julkistetaan tänään Facebookissa klo 12 järjestettävässä virtuaalisessa tilaisuudessa, jossa vastaamme osallistujien kysymyksiin. Tervetuloa mukaan . Kysymyksiä voi lähettää etukäteen sähköpostitse . Haluamme kiittää Kustannus HD :n kustantajaa, Arto Pietilää, ja hänen tiimiään. Kirjasta tuli hieno. Kiitokset käsikirjoitusta kommentoineille: Jari Erämaa, Eija Jokinen, Jyrki Kasvi, Tapio Keihänen, Kimmo Latvamäki, Harri István Mäki, Sami Mäkinen ja Andy Pilke. Ilman teidän apuanne käsikirjoitus olisi päätynyt silppuriin. Saamamme julkiset kommentit olivat kannustavia ja innostavia. Kiitokset niistä kommentin kirjoittaneille: Olavi Ala-Nissilä, Juha Kaarsalo, Jyrki Kasvi, Piia-Noora Kauppi, Harri István Mäki, Andy Pilke, Juhani Sarsila, Kari Uoti ja Johanna Vuoksenmaa. Karrin Facebook ja blogi Nettisensuuria työkseen tekevä Takaportin päähenkilö, ylikomisario Karri Luoma, on saanut runs...

Ranskalaisen oodi Amerikalle | Frédéric Beigbeder

Kuva
Lukuvuorossa harvinainen Beigbeder-kirja: kriitikoiden tunnustama ja journalistien kirjailijapalkinnolla, Prix Interalliélla, palkittu. Windows On The World (Grasset, Pariisi, 2004. Ei suomennettu.) kertoo syyskuun yhdennestätoista ja World Trade Centerin tuhosta. Aihe on julkisuudessa sen verran kulutettu, että siitä on vaikea innostua, oli teksti kirjoitettu kuinka hyvin tahansa. Onneksi Beigbederin kirjassa on muutakin. Se on Walt Whitmania, Bret Easton Ellisiä (tässä kohden amerikkalaisten kirjallisuuskriitikoiden osana on irvistää) ja J.D. Salingeria ihailevan kirjailijan ylistys amerikkalaiselle kulttuurille. Beigbeder on taipuvainen itseruoskintaan niin yksilöllisellä kuin kansallisellakin tasolla. Romaanissa 99 francs hän suomi ranskalaista mainosmaailmaa ja omaa osallisuuttaan siinä. Windows On The World -teoksessa hän on saanut tarpeekseen ranskalaisten Amerikka-vastaisuudesta ja haluaa korottaa nuoren kansakunnan saavutukset kotimaisten edelle. Amerikkalaisen...

Kuinka minusta tuli piraatti?

Kuva
Päivitetty 25.2.2011: tukeni Piraattipuolueelle on toistaiseksi päättynyt . Suomen poliittiseen kenttään saatiin vihdoin yksilön- ja sananvapautta puolustava vaihtoehto: Piraattipuolue. Näinkö Kirjatohtorikin politisoitui? Piraattipuolue ajaa niitä asioita, joita pidän tärkeinä ja joita on Suomessa laiminlyöty. Euroopan ihmistuomioistuin on jakanut Suomelle ennätysmäärän langettavia tuomioita, kansalaisten valvonta ja yksityisyyden suojan rajoittaminen on lisääntynyt passien biotunnisteiden, poliisin sormenjälkirekisterin ja valvontakameroiden myötä. Sananvapautta uhkaavat sensuuri ja näyttävästi julkistetut langettavat tuomiot. Jopa vapauksia puolustavat järjestöt näyttävät olevan Effiä lukuun ottamatta ulalla kuin digiboksi Uralilla. Suomesta on hyvää vauhtia sukeutumassa DDR, jossa jokainen on syyllinen kunnes toisin todistetaan. Piraattipuolue on Suomen puolueista ainoa, joka on reagoinut näihin ongelmiin ja jossa on osaamista ja uskallusta tarttua myös sähköiseen viestintä...

Painettu vai sähkökirja?

Kuva
Oletko himolukija, mutta et perusta kirjojen keräämisestä? Onko sähkökirja sinulle vaihtoehto?

Kutkuttavia Keittiötarinoita

Kuva
Norjalainen Bent Hamer tekee vähäeleistä, tarkkaa ja taloudellista komediaa. Elokuva Salmer fra kjøkkenet/Kitchen Stories/Keittiötarinoita Vuosi 2003 Ohjaaja Bent Hamer Pääosissa Joachim Calmeyer, Tomas Norström, Bjørn Floberg, Reine Brynolfsson, Maa Norja, Ruotsi Genre Komedia Käsikirjoitus Jörgen Bergmark, Bent Hamer Suomessa Saatavana DVD:llä Salmer fra kjokkenet (2003. Suomennettu nimellä Keittiötarinoita .) kertoo sodanjälkeisestä Ruotsista. Tutkijat keksivät, että kotirouvat kävelevät ruokaa laittaessaan yhtä pitkän matkan kuin jos he matkustaisivat Tukholmasta Kongoon. Kun kotitalousinstituutti HFI laajentaa tutkimuksen norjalaisiin, syrjäseudulla asuviin poikamiehiin, päähenkilö Folke Nilsson (Tomas Norström) saa pestin Isak Bjørvikin (Joachim Calmeyer) luona. Äijä jurottaa eikä halua päästää tutkijaa edes sisälle. Kun Folke viimein pääsee keittiön nurkkaan pystytettyyn vartiotorniin, Isak keksii jäyniä: hän sammuttaa valot, kokkaa ruokansa makuuhuone...

Tiibet ja Dalai-lama

Kuva
Dalai-lama on Ranskassa kulttihenkilö. SS eli hänen pyhyytensä (Sa Sainteté) on vieraillut maassa useaan otteeseen ja parin sadan euron hengelliset tilaisuudet vetävät väkeä suurhalleihin teemalla "Sisäinen rauha, universaali rauha". Dalai-laman muistelmia sen sijaan hallitsevat entisen isänmaan väkivaltaiset tapahtumat. Ranskassa on eri arvioiden mukaan noin 400-800 000 buddhalaista, mikä tekee siitä maan neljänneksi suosituimman uskonnon katolisuuden, islamin ja protestanttisuuden jälkeen. Dalai-lama on seurannut Euroopan ja Pohjois-Amerikan hengellistä kehitystä ristiriitaisin tuntein. Hän kertoo tuntevansa aina mielihyvää siitä, kun joku hyötyy buddhalaisista opeista, mutta kehottaa harkitsemaan kääntymistä tarkoin. - Uuden uskonnon omaksuminen tuo mukanaan vaikeuksia ja saattaa johtaa psyykkisiin konflikteihin, hän muistuttaa. Dalai-lama osallistuu usein matkoillaan muiden uskontojen messuihin ja ammentaa edeltäjiensä tavoin erilaisista buddhalaisuuden peri...

Elokuva Miehet jotka vihaavat naisia

Kuva
Stieg Larssonin Millenium-sarjan ensimmäinen filmatisointi seuraa uskollisesti kirjan juonta. Elokuva on perinteistä, laadukkaasti tehtyä rikosdraamaa, joka ei kuitenkaan jaksa sykähdyttää heti huikean lukukokemuksen jälkeen. Elokuva Män som hatar kvinnor/Miehet jotka vihaavat naisia Vuosi 2009 Ohjaaja Niels Arden Oplev Pääosissa Lena Endre, Michael Nyqvist, Noomi Rapace, Peter Haber Maa Ruotsi, Tanska, Saksa Genre Rikos, trilleri Käsikirjoitus Nikolaj Arcel ja Rasmus Heisterberg. Perustuu Stieg Larssonin samannimiseen dekkariin. Suomessa Saatavana DVD:llä Män som hatar kvinnor (2009, suomennettu nimellä Miehet jotka vihaavat naisia ) alkaa päähenkilö Mikael Blomqvistin oikeudenkäynnistä. Blomqvist hyllytetään sanomalehti Milleniumista ja hän pestautuu teollisuuspohatta Henrik Vangerin palvelukseen selvittämään kadonneen veljentyttären, Harriet Vangerin, kohtaloa. Elokuva on toteutettu realistiseen tyliin perinteiseksi dekkariksi, kuten Stieg Larssonin kirjakin. ...

Halujen taistelukenttä | Michel Houellebecq

Kuva
Onko masennus vastaveto kilpailuyhteiskunnalle, kysytään Michel Houellebecqin ensimmäisessä romaanissa. Extension du domaine de la lutte (Maurice Nadeau, Pariisi, 1994. Suomennettu nimellä Halujen taistelukenttä .) -romaanin nimetön päähenkilö on kolmekymppinen ohjelmoija, yksinäinen mies. Naisten kanssa ei ole ollut onnea eikä hänellä mitä ilmeisimmin ole myöskään tarvittavaa sukupuoliviettiä. Masturbointi on turvallisempi ja mukavampi vaihtoehto, sillä siinä ei tarvitse laittaa itseään likoon . Päähenkilö näkee elämän jatkuvana taisteluna, johon hänellä ei ole voimia eikä halua osallistua. Hänen mukaansa kyvyt mitataan kahdella osa-alueella: sääntöjen ja halujen. Sääntöjen maailma on työntekoa ja laskujen maksua, matkoja pankkiautomaatille ja Monoprix'hin ostoksille. Halut taas muodostavat epämukavuusalueen, jossa pitäisi kohdata omat pelkonsa. Seksi kuuluu jälkimmäiseen. Se on kilpailuyhteiskunnassa taito, jonka avulla pitää erottua edukseen ja pyrkiä sosiaalisessa hi...

Tilaa Kirjatohtorin uutiskirje

Kuva
Tilaa nyt Kirjatohtorin uutiskirje ja olet mukana uunituoreen Takaportin arvonnassa. Arvon kirjan uutiskirjeen tilaajien ja Facebookin testifanien kesken. Kirja julkaistaan 29.9.2009 ja sitä ennen liittyneet osallistuvat arvontaan. Kuukausittainen sähköpostiviesti kertoo kuulumisistani ja kirjoittamistani teksteistä. Tilaajana voit päästä myös kommentoimaan käsikirjoituksiani ja saat sisäpiirin tietoa tulevista kirjoistani. Voit liittyä ja erota postituslistalta koska haluat. Sitoudun olemaan luovuttamatta sähköpostiosoitteita eteenpäin ja olemaan käyttämättä niitä mihinkään muuhun tarkoitukseen. Pidätän itselleni oikeuden muutoksiin siten, että ilmoitan niistä uutiskirjeen tilaajille etukäteen. Lähetän listalle yhden viestin kuukaudessa yleensä kuun ensimmäisenä päivänä. Lista on yksisuuntainen. Lisätietoja postituslistasta . Tilaa uutiskirje: Tervetuloa mukaan ja onnea arvontaan! Asiasanat: Kirjatohtori, uutiskirje, postituslista, eroaminen, liittyminen, arvonta, kirja-a...

Elämmekö epäluottamusyhteiskunnassa? | Nettisensuuri

Kuva
Suomalaiset luottavat viranomaisiin. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tekemän selvityksen mukaan 94 prosenttia kansalaisista luottaa poliisiin, 81 prosenttia tuomioistuimiin ja 29 prosenttia puolueisiin. Mutta luottavatko viranomaiset ja päättäjät kansalaisiin? Lisääntyneestä valvonnasta ja kansalaisoikeuksien kaventamisesta voisi päätellä, että maastamme on 2000-luvulla tullut epäluottamusyhteiskunta. Epäluottamus näkyy poliisin läsnäolona kansalaisten arjessa. Yhteisöpalveluihin tunkeudutaan hankkimaan tietoja, kouluja valvomaan kaavaillaan koulupoliiseja ja autojen renkaita syynätään syksyllä tien päällä. Lisääntynyt valvonta näyttää perustuvan ajatukseen siitä, että kansalaiset eivät vapaaehtoisesti noudata sääntöjä. Poliisin on oltava läsnä pelottelemassa ja rankaisemassa. Mihin epäluottamus johtaa? Valvomattomista joukkokokoontumisista ja mielenosoituksista halutaan eroon. Viikonloppuna Vantaalla motitettiin ja ratsattiin näyttävästi tuhat mopoilijaa ja kerättiin heid...

Yllätyksetön Inglourious Basterds | Quentin Tarantino

Kuva
Olen ollut Quentin Tarantinon elokuvien ystävä jo uran alkutaipaleelta. Natural Born Killers -elokuvan tarina samoin kuin ensimmäiset ohjaustyöt Reservoir Dogs ja Pulp Fiction olivat huikeita. Ne edustivat 90-luvun alussa uutta coolia, itsestään tietoista elokuvaa, joka paisutteli ja ironisoi keinonaan näyttävä väkivalta. Elokuva Inglourious Basterds/Kunniattomat paskiaiset Vuosi 2009 Ohjaaja Quentin Tarantino Pääosissa Brad Pitt, Mélanie Laurent, Christoph Waltz, Michael Fassbender, Eli Roth, Diane Kruger, Daniel Brühl, Til Schweiger Maa Yhdysvallat Genre Toiminta, sota, draama Käsikirjoitus Quentin Tarantino Suomessa Ensi-ilta Suomessa 4.9.2009 90-luvun loppupuolella ilmestynyt Jackie Brown oli näppärästi toteutettu rikostarina ja Kill Bill -elokuvan ykkösosakin vahvoine pääosan esittäjineen oli lupaava. Kill Billin kakkososasta tuli kuitenkin Tarantinon ensimmäinen näkyvä ja tarinalle hallaa tehnyt myönnytys Hollywood-genrelle. Roisisti alkanut elokuva sai sok...

Kairon purppuraruusu | Woody Allen

Kuva
Woody Allenin klassikko hälventää faktan ja fiktion keinotekoisen rajan elegantisti. Menestyselokuvan henkilö loikkaa valkokankaalta ja alkaa elää omaa elämäänsä lama-ajan lannistamassa pikkukaupungissa. Elokuva The Purple Rose Of Cairo/Kairon purppuraruusu Vuosi 1985 Ohjaaja Woody Allen Pääosissa Mia Farrow, Jeff Daniels, Danny Aiello Maa Yhdysvallat Genre Komedia Käsikirjoitus Woody Allen Suomessa Saatavana DVD:llä The Purple Rose Of Cairo (1985, suomennettu nimellä Kairon purppuraruusu ) sijoittuu korostetun harmaaseen pikkukaupunkiin, jonka tehdas on suljettu. Ihmiset tekevät mitä voivat, useimmat ovat onnettomia. Päähenkilö Cecilia (Mia Farrow), herkkä ja kiltti tarjoilijatyttö, on onnettomassa liitossa moukkamaisen Monkin (Danny Aiello) kanssa. Mies ryyppää ja heittää noppaa päivät pitkät kavereiden kanssa, pettää ja pahoinpitelee vaimoaan. Elokuvat tarjoavat Cecilialle pakopaikan. Hän istuu teatterissa aina kun mahdollista, haaveilee penthouseista ja kuul...