Elokuva Miehet jotka vihaavat naisia
Stieg Larssonin Millenium-sarjan ensimmäinen filmatisointi seuraa uskollisesti kirjan juonta. Elokuva on perinteistä, laadukkaasti tehtyä rikosdraamaa, joka ei kuitenkaan jaksa sykähdyttää heti huikean lukukokemuksen jälkeen.
Män som hatar kvinnor (2009, suomennettu nimellä Miehet jotka vihaavat naisia) alkaa päähenkilö Mikael Blomqvistin oikeudenkäynnistä. Blomqvist hyllytetään sanomalehti Milleniumista ja hän pestautuu teollisuuspohatta Henrik Vangerin palvelukseen selvittämään kadonneen veljentyttären, Harriet Vangerin, kohtaloa.
Elokuva on toteutettu realistiseen tyliin perinteiseksi dekkariksi, kuten Stieg Larssonin kirjakin. Larssonin tarina oli kuitenkin mukaansatempaavampi ja draamallisempi valottaessaan henkilöiden sisäistä maailmaa. Elokuvassa nähdään paljon kohtauksia, joissa Mikael tuijottaa valokuvia, negatiiveja ja sukupuita, lukee päiväkirjoja tai istuu tietokoneen ääressä. Tempo on verkkainen ja kamera viipyilee kotoisissa ruotsalaismaisemissa: Slussenin metroasemalla, Tukholman kaduilla ja Hedebyn idyllisissä, kuuran peittämissä maalaismaisemissa.
Blomqvistia näyttelevä Michael Nyqvist tekee roolinsa vähäeleisesti ja pääosan ottaa uhmakasta Lisbeth Salanderia näyttelevä Noomi Rapace. Värikkään suorituksen tekee myös Peter Andersson Lisbethin iljettävänä holhoojana. Elokuva on kelvollinen, mutta kalpenee Larssonin loistavan kirjan rinnalla.
Asiasanat: Niels Arden Oplev, Män som hatar kvinnor, Men Who Hate Women, The Girl with the Dragon Tattoo, Miehet jotka vihaavat naisia, elokuva, elokuva-arvio, Stieg Larsson, Lena Endre, Michael Nyqvist, Noomi Rapace, Peter Haber, Ruotsi, kirja, Millenium, dekkari, trilleri.