Sensuuri kumpuaa holhouksesta | Nettisensuuri
Sensuuri yhdistetään Suomessa totalitarismiin, vaikka holhousyhteiskuntiin on aina kuulunut sensuuri. Joku kokee tietävänsä asiat paremmin kuin muut. Suomessa holhouksella on pitkät perinteet, sillä kansalaisia on kasvatettu avuttomuuteen jo vuosisatoja.
Ruotsin vallan aikana kuningas nähtiin isäksi, joka vapauttaa kansansa kurjuudesta. Taustalla oli 1600-luvun ajattelu, jonka mukaan kuningas oli saanut valtansa Jumalalta.
Kun Suomi siirtyi Venäjän vallan alaisuuteen, keisari peri kuninkaan aseman. Käsitystä suomalaisista holhottuina alamaisina vahvistettiin. Suomen asiain komiteassa vaikuttanut G. M. Armfelt neuvoi uutta hallitsijaa alamaisistaan sanomalla, että kansa ei kapinoi, jos sille tehdään oikeutta. Hemmotteluun ei kuitenkaan ole tarvetta, sillä kansa tyytyy vähään, kun sen ei anneta tietää paremmasta.
Alamaisajattelu ohjasi suomalaiset passiivisuuteen. Hallitsijan uskottiin pelastavan vaikeissakin tilanteissa. Kansa omaksui 1800-luvulla jopa sen käsityksen, ettei viljan säästämiseen ollut tarvetta, sillä katovuosina ”keisari kyllä ruokkii”. Alamaisajattelua kuvaa se, että ensimmäiset vaateet suomalaisten itsenäistymisestä esitettiin keisarin suulla:
Meidän onnemme, meidän hyvinvointimme riippuu siitä, että meistä rehellisesti ja täydestä sydämestä tulee suomalaisia, sillä meidän on yhtä vähän sallittua poliittisessa mielessä hutiloida ruotsalaisilla aatteilla kuin olisi kunniallista ja mielipiteittemme mukaista olla venäläisiä. Keisari tahtoo, että olemme suomalaisia; täyttäkäämme Jumalan nimessä tehtävämme. (A.I. Armfelt, 1811)
Suomalaisten avuttomuudessa ei ole kyse vain uudesta pullomössösukupolven ilmiöstä, vaan juuret ovat syvemmällä. Alamaisajattelu on osa suomalaista kulttuuria ja kansallista perintöämme, suomalaisuutta, siinä missä hakkapeliitat ja sisukin.
Passiiviset alamaiset vaativat huolenpitoa
Suomessa 1950- ja 60-luvuilta lähtien rakennettu hyvinvointiyhteiskunta nosti holhoamisen huippunsa. Kaikki tärkeät palvelut alettiin tuottaa valtiojohtoisesti ja kansalaisilta perittiin erilaisia sosiaaliturva-, työttömyys- ja eläkemaksuja. Taustalla oli ajatus siitä, että ilman ennakonpidätyksiä työntekijät hassaavat palkkapussinsa kykenemättä varautumaan tulevaisuuteen. Valtion, viranomaisten ja poliittisen eliitin tehtäväksi tuli korvata kuningas ja keisari, pitää huolta alamaisistaan.
Suomalaiset ovat alkaneet itsekin uskoa omaan kyvyttömyyteensä. Valtiota vaaditaan apuun useissakin henkilökohtaisen elämän tilanteissa: lasten- ja sairauksien hoidossa, nautintoaineiden käytössä, rahapulassa, työttömyydessä, asuntolainan korkotuissa, työelämästä pois jäädessä ja jopa lomailun rahoittamisessa. Myös yritykset luottavat hädässä valtion apuun, kuten nähtiin 90-luvun pankkikriisissä ja vuosituhannen vaihteen Sonera-kuprussa, samoin puolueet. Lama kutsuu valtion huomaan lisää autettavia.
Holhous ei ole demokratiaa tai pyyteetöntä heikomman auttamista, vaan vallankäyttöä kuten vaalirahoituskorruptiokin. Sen avulla ajetaan erilaisia asioita. Tärkeimpänä on sitoa kansalaiset yhteiskuntaan tuottaviksi yksiköiksi koulutuksen, työn, lasten ja velkaannuttamisen avulla. Holhous oikeutetaan ajattelemalla holhottavien parasta ja varjelemalla heitä itseltään. Kansalaisten kykyyn ottaa vastuuta elämästään ja tehdä päätöksiä ei luoteta, vaan heitä pidetään tyhminä, ajattelemattomina ja itselleen vaarallisina lapsina.
Teknologia tehostaa holhousta
Uusien teknologioiden myötä holhous ulottuu yhä syvemmälle kansalaisten yksityiselämään. Puhelu- ja viestiliikennettä voidaan salakuunnella ja tietokoneita takavarikoida. Nettisensuurin avulla valvotaan, mitä saa katsoa. Kiellettyjen sivujen listat ovat salaisia, joten kansalaiset eivät tiedä, mitä heidän ei haluta näkevän. Uusi Lex Nokia tuo valvonnan myös työnantajan ulottuville.
Yksittäisen kansalaisen elämässä kännykkä on holhouksen ja valvonnan äärimmäinen instrumentti. Sitä kantavat kaikki, jopa ekaluokkalaiset, mukanaan. Kännykän kautta jokainen on jatkuvasti viranomaisten, työnantajan ja vanhempien valvottavissa. Yksityisyyttä ei ole, vaan kännykkää pidetään päinvastoin haluttuna, ihailtavan elämäntavan symbolina ja välttämättömänä osana arkea. Ilman ei pärjäisi.
Kansalaiset ovat sisäistäneet holhouskulttuurin niin hyvin, että suorastaan vaativat sitä. Kaduille halutaan lisää valvontakameroita ja omia koordinaatteja ollaan valmiita jakamaan luottokortin, pankkitunnusten, osoitteiden, sormenjälkien ja passin RFID-tunnisteiden kautta. Yksin ei pärjää. Yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyminen herättää taikauskonomaista pelkoa: voiko ilman yhteiskunnan holhousta välttää katuojan?
2000-lukua pidetään entistä suuremman yksilöllisyyden ja itsenäisyyden aikana. Olisiko meidän holhousyhteiskunnan lasten aika ottaa vastuu omasta elämästämme ja lakata sysäämästä sitä muiden niskoille vai haluammeko jatkaa elämää personoiduissa vankiloissamme?
Asiasanat: Sensuuri, nettisensuuri, holhous, holhousyhteiskunta, kuningas, keisari, A.I. Arwidsson, G.M. Armfelt, suomalaisuus, Suomi, hyvinvointiyhteiskunta, palvelut, valvonta, teknologia, Lex Nokia, suodatus, poliisi, poliisivaltio, totalitarismi, yhteiskunta, alamainen, alamaisajattelu.
