Halujen taistelukenttä | Michel Houellebecq
Onko masennus vastaveto kilpailuyhteiskunnalle, kysytään Michel Houellebecqin ensimmäisessä romaanissa.
Extension du domaine de la lutte (Maurice Nadeau, Pariisi, 1994. Suomennettu nimellä Halujen taistelukenttä.) -romaanin nimetön päähenkilö on kolmekymppinen ohjelmoija, yksinäinen mies. Naisten kanssa ei ole ollut onnea eikä hänellä mitä ilmeisimmin ole myöskään tarvittavaa sukupuoliviettiä. Masturbointi on turvallisempi ja mukavampi vaihtoehto, sillä siinä ei tarvitse laittaa itseään likoon.
Päähenkilö näkee elämän jatkuvana taisteluna, johon hänellä ei ole voimia eikä halua osallistua. Hänen mukaansa kyvyt mitataan kahdella osa-alueella: sääntöjen ja halujen. Sääntöjen maailma on työntekoa ja laskujen maksua, matkoja pankkiautomaatille ja Monoprix'hin ostoksille. Halut taas muodostavat epämukavuusalueen, jossa pitäisi kohdata omat pelkonsa. Seksi kuuluu jälkimmäiseen. Se on kilpailuyhteiskunnassa taito, jonka avulla pitää erottua edukseen ja pyrkiä sosiaalisessa hierarkiassa eteenpäin.
Elämän muuttuminen jatkuvaksi pätöprojektiksi on monen kohdalla totta ja päähenkilön reaktio tavanomainen. Hän ei pidä näkemästään, vaan vetäytyy ulkopuoliseksi tarkkailijaksi:
Je n'aime pas ce monde. Décidément, je ne l'aime pas. La société dans laquelle je vis me dégoûte.
En pidä tästä maailmasta. En todellakaan pidä siitä. Asun yhteiskunnassa, joka inhottaa minua.
Päähenkilöä analysoiva psykiatri toteaa, että mies kärsii masennuksesta. Ei liene yllätys, että ranskalaiset ovat onnistuneet lukemaan tätäkin kirjaa omaelämäkerrallisena. Houellebecqhän on julkisuudessa tunnustanut kärsineensä masennuksesta.
Depressiivisen henkilöhahmon ongelmana kirjallisuudessa on tylsyys. On vaikea kirjoittaa mukaansatempaavasti miehestä, joka istuu päivät toimistolla tietokoneen ääressä ja viettää viikonloput yksin kotona. Halujen taistelukenttää lukiessa olo on helposti kuin päähenkilöä analysoivalla psykiatrilla, joka vilkuilee kärsimättömänä kelloaan.
Houellebecq on tehnyt päähenkilöstä hieman naiivin ja yksinkertaisen, mikä tuo mieleen Agota Kristofin romaanissa Eilen esiintyvän Sandor Lesten. Molemmat ovat synkkämielisyyteen taipuvaisia antisankareita, jotka eivät saa otetta elämästään, tosin Kristof veti tämän puolen henkilössä niin äärimmilleen, että siitä tuli kiinnostavaa.
Kirjan otsikot vihjaavat etäisesti veijariromaaniin (Jean-Pierre Buvet'n tunnustus, Välilasku, Paluu lehmiin), mutta sellainen kirja ei ole. Huumorikevennykset jäävät irrallisiksi heitoiksi.
Asiasanat: Michel Houellebecq, Extension du domaine de la lutte, Halujen taistelukenttä, masennus, depressio, Ranska
