Elämmekö epäluottamusyhteiskunnassa? | Nettisensuuri
Suomalaiset luottavat viranomaisiin. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tekemän selvityksen mukaan 94 prosenttia kansalaisista luottaa poliisiin, 81 prosenttia tuomioistuimiin ja 29 prosenttia puolueisiin. Mutta luottavatko viranomaiset ja päättäjät kansalaisiin?
Lisääntyneestä valvonnasta ja kansalaisoikeuksien kaventamisesta voisi päätellä, että maastamme on 2000-luvulla tullut epäluottamusyhteiskunta.
Epäluottamus näkyy poliisin läsnäolona kansalaisten arjessa. Yhteisöpalveluihin tunkeudutaan hankkimaan tietoja, kouluja valvomaan kaavaillaan koulupoliiseja ja autojen renkaita syynätään syksyllä tien päällä. Lisääntynyt valvonta näyttää perustuvan ajatukseen siitä, että kansalaiset eivät vapaaehtoisesti noudata sääntöjä. Poliisin on oltava läsnä pelottelemassa ja rankaisemassa.
Mihin epäluottamus johtaa?
Valvomattomista joukkokokoontumisista ja mielenosoituksista halutaan eroon. Viikonloppuna Vantaalla motitettiin ja ratsattiin näyttävästi tuhat mopoilijaa ja kerättiin heidän henkilötietojaan. Kolme vuotta sitten Smash Asem -mielenosoituksessa poliisi ylitti virkavaltuutensa ja otti kiinni 136 mielenosoittajaa ja sivullista. Suuntaus on jännittävä. Kavahdetaanko jatkossa muitakin väenkokouksia?
Politiikassa epäluottamus johtaa uusiin lakeihin, joiden avulla halutaan valvoa kansalaisia yhä tehokkaammin. Lex Nokia sallii työnantajan vakoilla työntekijöidensä sähköposteja ja laki lapsipornografian levittämisen estämisestä on johtanut ennakkosensuurin, josta ei voi valittaa. Kaupunkeihin asennetaan lisää valvontakameroita ja sormenjälkiä rekisteröidään.
Oikeuden edessä meistä on tullut syyllisiä siihen saakka, kunnes toisin todistetaan. Syytetyt voivat myös joutua todistamaan itseään vastaan esimerkiksi ulosotossa. Kieltäytyminen tulkitaan syyllisyyden myöntämiseksi.
Luottamuksen pitäisi olla molemminpuolista
Luottamus on kaksisuuntaista. Miksi minä luottaisin sinuun, jos sinäkään et luota minuun? Kuinka kauan suomalaiset luottavat päättäjiin ja viranomaisiin, jotka eivät luota heihin? Maamme vuosisatainen alamaisuuden perinne on saanut meidät mieluummin puristamaan kätemme taskussa nyrkkiin kuin osoittamaan mieltä tai vaatimaan muutosta. Jos luottamuspula täydentyy vastavuoroiseksi, tilanne saattaa muuttua.
Epätasapaino yhteiskunnan ja kansalaisten välisessä luottamuksessa ruokkii väärinkäytöksiä. Viranomaisiin sokeasti luottava tulee höynäytetyksi ja oikeuksistaan luopuva muuttuu lainsuojattomaksi. Valtakunnan turvallisuuden tasolla kansalaisten enemmistö, prekariaatti, on jo Supossa määritelty uhaksi.
Suomi vs. Argentiina
Argentiinassa asuessani huomasin, että suurin kulttuuriero suomalaisiin verrattuna oli luottamuksessa. Argentiinassa ihmisten välisissä suhteissa vallitsee oletusarvoisesti epäluottamus. Päivittäisessä elämässä se näkyy vastapuolen hyväksikäyttönä: myyjät huijaavat kaupassa, asiakkaat jättävät laskut maksamatta eikä tehtyjä sopimuksia pidetä.
Argentiinassa ihmiset eivät myöskään luota yhteiskuntaan, vaan pyrkivät pärjäämään omillaan. Tämä onkin viisasta, sillä 2000-luvun talouskriisissä kansalaisten tilejä tyhjennettiin ja jäädytettiin. On tyhmää luottaa hallitukseen ja viranomaisiin, jotka ajavat vain omia etujaan. Mutta onko Suomen tilanne kovinkaan erilainen?
Vaaliraha- ja lahjusskandaalit osoittavat, että kähmintää esiintyy Suomessakin. Meillä se on vain onnistuttu tekemään hienostuneemmin erilaisten porsaanreikien avulla. Päättäjät käyttävät kansalaisten luottamusta häikäilemättä hyväkseen. Mitä pitäisi tapahtua, että suomalaiset havahtuisivat luottamuspulaan ja alkaisivat toimia?
Asiasanat: luottamus, epäluottamus, yhteiskunta, viranomainen, poliisi, oikeuslaitos, poliitikot, päättäjät, kansa, kansalainen, valvonta, mielenosoitus, Suomi, suomalainen, Argentiina, talouskriisi, mopomiitti, Smash Asem, Lex Nokia, lapsiporno, epäluottamusyhteiskunta.
