Päivi Kannisto

Estoisen, ylisuojellun lapsen hiihtoleiri on täynnä pelkoja. Niistä pahimmat käyvät toteen, kun isä ottaa vahingossa pojan matkalaukun mukaansa eikä hänestä enää kuulu. Emmanuel Carrèren La classe de neige (suom. nimellä Huviretki painajaisiin ) on nimetty sympaattisesti ja teeskentelemättömästi tarinaksi ("un récit"), mikä kuvaa teosta hyvin. Se on peloilla ja enteillä leikittelevä mysteeritarina, joka kasvaa avoimen loppunsa ansiosta itseään suurempiin mittasuhteisiin. Tarinan päähenkilö on kymmenvuotias, ujo ja vetäytyvä Nicolas, joka kärsii yökastelusta. Hän osallistuu vastentahtoisesti koulun järjestämälle hiihtoleirille, pelkää öistä vahinkoa ja sitä seuraavaa nöyryytystä. Hänen isänsä on kiertävä proteesimyyjä. Nicolas näkee painajaisia kidnappaajista, silvotuista ruumiista ja elinkauppiaista. Kirja ei sisällä samaa mustanpuhuvaa huumoria, joka luonnehtii Carrèren Viiksiä . Lieneekö lapsen näkökulma rajoittanut? Joka tapauksessa ranskalainen naisyleisö oli tä

Ellisin uutuuskirja osoittaa, että kaupallisuuden vaateet eivät useinkaan käy yksiin luovan työprosessin kanssa. Imperial Bedrooms on tuupattu markkinoille väkinäisesti ja keskeneräisenä kuin Nokian kännykät. Imperial Bedrooms (ei vielä suomennettu) on jatko-osa Ellisin esikoisteokselle Alta nollan . Parikymppiset päähenkilöt ovat varttuneet keski-ikään. Clay on menestyvä käsikirjoittaja, joka sukkuloi New Yorkin ja Los Angelesin luksusasuntojensa väliä. Hän nauttii hännystelijöistä, jotka halajavat osia elokuviin. Yksi liehittelijöistä on Rain, jonka tarina on klassinen: tyttö on kaunis, mutta lahjaton. Hän haluaa rikkaan suojelijan, joka auttaisi uralla eteenpäin sänkykamarin kautta. Kun Clay ihastuu Rainiin, alkaa tapahtua outoja. Clayn kännykkään ilmaantuu outoja viestejä ja miehestä tuntuu kuin häntä seurattaisiin ja aivan kuin asunnossakin olisi vierailtu luvatta. Paranoiaa vai vainoa? Ellis kylvää vihjeitä saman pitkäpiimäisen kaavan mukaan, jolla henkilöiden väliset kesk

Amélie Nothombin romaanissa Acide sulfurique uusi keskitysleirejä jäljittelevä sarja on aloittanut tuotantokautensa. Kansa kohisee ja kerääntyy vastaanottimien ääreen monilukuisempana kuin koskaan. Nekin, joilla ei ole televisiota, työntyvät naapurin sohvalle töllöttämään. Acide sulfurique (Ei suomennettu.) on kuvaus yhdestä tämän päivän turhakkeesta, tosi-tv:stä. Nothombin tarina seuraa sen populistista logiikkaa: koukut käyvät yhä julmemmiksi katsojalukujen kasvattamiseksi ja kamerat seuraavat osallistujia kaikkialle. Kuten kirjailija J. G. Ballard kirjoitti romaanissaan Super Cannes : "La violence est la poésie du XXIe siècle", väkivalta on 2000-luvun runoutta. Kyyninen ja harmaa Kun yleisö alkaa puolen vuoden jälkeen kyllästyä keskitysleirileikkeihin, täytyy keksi' jotain uutta. Vastauksena on interaktiivisuus. Katsojat saavat valita, kuka eliminoidaan seuraavaksi vankien joukosta. "Vint le moment où la souffrance des autres ne leur suffit plus; il leur e

Brittiläisen Nick Hornbyn käsissä vaikeatkin aiheet kevenevät hersyväksi huumoriksi. Tällä kertaa kirjailija kysyy: miten olla hyvä ihminen. How To Be Good (suom. nimellä Hyvät ihmiset .) kertoo nelikymppisestä Katiestä. Hän on lääkäri ja kahden lapsen äiti, joka haluaa eron 15-vuotisesta liitostaan. Tilanne kuitenkin mutkistuu, kun aviomies David tutustuu parantaja DJ GoodNewsiin ja muuttuu hyväksi ihmiseksi. Hän alkaa järjestellä niin naapureiden kuin omaankin vierashuoneeseensa tilaa Lontoon asunnottomille. Katie käy sisäistä kamppailua. Hän on piiloutunut lääkärin roolinsa taakse ja kuvitellut olevansa hyvä ihminen, mitä hän myös toistaa mielessään itselleen (“Olen lääkäri. Olen hyvä ihminen.”) Katie ei ole kuitenkaan laittanut koskaan itseään likoon. Ongelmat jäävät työpaikalle. Katiesta on OK antaa hieman rahaa tarvitseville, mutta kun köyhät tunkevat naapurustoon ja oman katon alle, toiset arvot paljastuvat. Hieman samaa ajattelua voi nähdä suomalaisten suhtautumisessa roma

Maija-Leena Kallelan ja Juhani Sarsilan vastikään ilmestynyt Ne mainiot helleenit on nimensä mukaisesti mainio lisä antiikkia käsittelevään kirjallisuuteen. Se on taidolla ja viisaudella kirjoitettu, viihdyttävä. Tätä kirjaa on ilo suositella vaikkapa lahjaksi pukinkonttiin. Kirjassa käydään läpi antiikin suuria nimiä taruajoista hellenistiseen kauteen kolmella kielellä: suomeksi, englanniksi ja latinaksi. Tekstissä esiintyy paljon superlatiiveja, kuinkas muutenkaan, kun käsiteltävänä ovat Aleksanteri Suuri, Aristoteles ja Arkhimedes vain a:sta aloittaakseni. Kotiryssän tilalle kreikkalainen? Epäilemättä jokainen lukija löytää kirjasta oman kuuluisan kreikkalaisen seurakseen, kuten tekijät esipuheessa ennustavat. Itse kiinnyin erityisesti klassisen kauden filosofeihin, kuten kyynikko Diogeneen, joka julisti olevansa kaikkien maailmojen kansalainen. Hän myös pyysi Aleksanteri Suurta riemastuttavasti väistymään pois tieltä aurinkoa varjostamasta. Jo antiikin kreikkalaisista löyty

Paul Austerin tempukkaasta tuotannosta löytyy äärettömän yksinkertainen tarina, jossa kivet ovat kiviä ja velka vankeutta. Paul Austerin tuotantoon tulee palattua säännöllisin väliajoin. Hänen alkutuotantonsa absurdisti vaeltaviin ja askeettisesti eläviin henkilöhahmoihinsa on helppo samastua . Toisinaan kerronnan eri tasoilla temppuilu, intertekstuaalisten viitteiden ylenpalttisuus ja pseudofilosofiat ärsyttävät snobbailuna, mutta silloin luen kirjan The Music Of Chance (1990. Suomennettu nimellä Sattuman soittoa ). Ameebamaisia tulkintoja Sattuman soittoa on rakenteeltaan perinteinen. Se etenee kronologisesti kolmannen persoonan kertojan johdatuksessa. Bostonilainen palomies Nashe saa perintönä 200 000 dollaria ja ajelee ympäri Valtoja , kunnes varat hupenevat. Hän tapaa pokerinpelaajan, Pozzin, laittaa viimeiset rahansa peliin ja: häviää. Kaverukset joutuvat austermaiseen tapaan osaksi toisten megalomaanisia suunnitelmia. Heistä tulee velkavankeja ökyrikkaille pelikumpp

Philip Roth kirjoittaa isästään, itsepäisestä moralistista ja realistista, mutta samalla ennen kaikkea itsestään ja omasta kuolevaisuudestaan. Patrimony (Simon & Schuster, 1991. Ei suomennettu.) on Rothin isän, Herman Rothin, sairaskertomus. Elämästään neljäkymmentä vuotta vakuutusyhtiölle uhrannut mies halvaantuu. Tutkimuksissa selviää, että hän kärsii aivokasvaimesta. Roth on käsitellyt isän kuolemaa aiemmin fiktiossa, romaanissa Zuckerman Unbound . Molemmissa teoksissa tapahtuma on päähenkilön elämässä keskeinen käänne: hänestä tulee ensin etäomaishoitaja, sitten hän saa huomata, ettei ole enää kenenkään poika. Kirjailija käy läpi menneisyyttään ja vanhempiensa suhdetta tarkkanäköisesti ja saa huomata myös oman kuolevaisuutensa. Hän joutuu ohitusleikkaukseen. Kirjassa on vaikeiden kysymysten lisäksi huumoria. Kun näkönsä menettänyt ja viikon ummetuksesta kärsinyt isä paskoo kylpyhuoneen hammasharjoja ja kylpypyyhkeitä myöten, kirjailija pohtii, onko paskassa pankkitilin

Kun erakoitunut väitöskirjan tekijä tylsistyy kirjastossa, hän huvittelee avaamalla tietosanakirjan satunnaiselta kohdalta. Schmittin tarinassa tutkija löytää tarinan 1700-luvulla eläneestä hollantilaisfilosofista, Gaspard Languenhaertista, joka oli egoisti ja uskoi olevansa yksin olemassa. Eric-Emmanuel Schmittin La secte de égoïstes (Albin Michel, Pariisi, 1994. Ei suomennettu.) eli egoistien lahko on filosofinen kokeilu, jossa leikitellään eksistenssin ongelmalla. Languenhaertin mukaan maailmaa ei ole sinällään olemassa, vaan se on mielikuvituksemme tuotetta. Pariisin seurapiirit hämmästelevät miehen näkemystä ja tekevät filosofille erilaisia kokeita. Languenhaert ei hämmenny, vaan pikemminkin riemastuu teoriansa kritiikistä. Hän ei kuitenkaan usko edes seurapiirin olemassaoloon, vaan sanoo keksineensä heidät. Hänen mielestään kun on mukavampaa työskennellä vilkkaissa salongeissa kuin yksin työpöydän ääressä. Tutkija-päähenkilö kiinnostuu Languenhaertista ja alkaa etsiä hän

Ranskalainen kirjastonhoitaja ihmetteli, kun kerroin Anna Gavaldan kuuluvan suomennettujen ranskalaiskirjailijoiden joukkoon. Hän mietti hetken ja tokaisi: “No, esitetäänhän hänen kirjoissaan hyviä tunteita”. Gavaldan Ensemble, c'est tout (Le Dilettante, Pariisi, 2004. Suomennettu nimellä Kimpassa .) on heppoinen tarina kaltoin kohdelluista ihmisistä, jotka päätyvät kämppiksiksi. Romaanin keskushenkilönä on Camille, anorektinen siivooja, joka kärsii masennuksesta. Hän tapaa Philibertin, aatelisen ja ujon postikortinmyyjän, joka majoittaa hänet luokseen. Kolmas kämppiksistä on Frank, rääväsuinen ja huonokäytöksinen keittiömestari, renttu, johon Camille luonnollisesti tarinan edetessä rakastuu. Myöhemmin joukkio täydentyy Frankin sairaalaan joutuneesta isoäidistä, La Paulettesta, jolloin saadaan mukaan myös vanhus- ja omaishoidon kysymyksiä hoivaviettisille. Kirjan suosio perustuu siihen, että päähenkilöt ovat tuikitavallisen oloisia naapurintyttöjä ja -poikia. Tapahtumia ka

Philip Roth tunnetaan Zuckerman-kirjoistaan, joiden päähenkilö on tulkittu kirjailijan alter egoksi. Zuckerman on Rothin tavoin juutalainen kirjailija, mutta yhdennäköisyys on vain ovela harhautus. Roth käsittelee alter egoa ironisesti Zuckerman-sarjan toisessa osassa nimeltään Zuckerman Unbound (Farrar, Straus And Giroux, 1981. Suomennettu nimellä Väärinymmärretty mies .). Kirja pyörii Rothille tutun teeman, kirjailijuuden kirojen, ympärillä. Zuckerman on tehnyt läpimurron teoksella Carnovsky . Hän on miljoonan taalan julkkis, jota ympäröi joukko ihailijoita ja vainoojia. Antisemitisti ja roisto? Pahin on edessä, kun kirjailijan isä kuolee. Veli syyttää, että Zuckerman on tappanut hänet häikäilemättömästi perheen elämää hyväksi käyttäneellä ja juutalaisuutta loukanneella romaanillaan. Do you really think conscience is a Jewish invention from which you are immune? Do you really think you can just go have a good time with the rest of the swingers without troubling yourself about

Bret Easton Ellisin esikoisromaanin dialogit ovat kuin tyypillisestä kännykkäkeskustelusta . Henkilöt puhuvat jonninjoutavia toistensa ohi. Kaikki on hyvin niin kauan, kun kumpikin pysyy vuorollaan äänessä eikä toisen tarvitse kysyä: "Haloo, ootsä vielä siellä? Less Than Zero (Ilmestyi englanniksi 1985. Suomennettu nimellä Alta nollan ) oli Ellisin läpimurtoteos , jota juhlittiin 80-luvun uutena romaanina. Se kuvaa rikkaiden amerikkalaisnuorten bileiden, merkkituotteiden ja huumeiden täyttämää elämää. Hei, sähän oot alasti! Kirjan päähenkilö Clay on joululomalla yliopistosta. Hän asuu vanhempiensa luona Los Angelesissa ja tapaa tuttujaan. Useimmat henkilöiden välisistä keskusteluista heijastavat sisäistä tyhjyyttä. Kenelläkään ei ole mitään sanottavaa. He ovat kyllästyneitä itseensä, toisiinsa, elämään. "Ça fait longtemps que je t'ai pas vue" je lui ai dit. "Ouais, j'suis pas beacoup sortie ces jours derniers." (--) "Tu as passé un bon

Avoimesta lähdekoodista tuttu vapaan käsite sekoittuu piratismissa usein ilmaiseen . Näillä kahdella käsitteellä on selvä ero. Vapaa tarkoittaa sitä, että tuote on tasapuolisesti kaikkien saatavilla ja levitettävissä, mahdollisesti myös vapaasti muokattavissa ja paranneltavissa. Ilmaisuuteen taas liittyy ajatus kaupallisen arvon puuttumisesta, bisneskielteisyydestä ja huonolaatuisuudesta maailmassa, jossa arvo mitataan rahassa. Avoimen lähdekoodin yhteisö korosti piraattien tavoin aluksi ilmaisuutta. Tämä sai asiakkaat epäilemään ja yritykset sekä ohjelmistoalan etujärjestöt pelkäämään. Syytöksiä tuli mm. kommunismista ja ohjelmistoteollisuuden tuhoamisesta. Avoimen lähdekoodin yrityksillä ei uskottu olevan toimivaa bisnesmallia ja ohjelmistoja pidettiin huonolaatuisina — “eihän ilmainen voi olla hyvää”. Kriitikoiden mielestä myös vastuunkantaja puuttui: kuka vastaa ongelmatilanteessa? Väitteiden pohjalla oli käsitys ilmaisuuden vahingollisuudesta ja bisneskielteisyydestä. Avoin

Tohtorska Santeri kunnostautui lukemalla Jokapiraatinoikeuden . Tässä hänen arvionsa mediaseksikästä aihetta käsittelevästä kirjasta. Jokapiraatinoikeus (WSOY, 2010) oli minulle ensimmäinen loppuun saatettu lukukokemus sitten vuoden 2004. Kirja oli iloinen yllätys. Se oli sujuvaa luettavaa, herätti ajatuksia ja muistutti menneistä tietoteknisistä intohimoista . Kirjassa käsiteltiin osuvasti suomalaista oikeusjärjestelmää ja tekijänoikeuslain vaikutuksia. Tietotekniikan, avoimen lähdekoodin ja talouden osalta sen sijaan jäi toivomisen varaa. Lataamisen lähteillä Kirja alkaa tekijänoikeuksien synnystä ja historiasta, mikä oli mielenkiintoista luettavaa. Asian olisi voinut esitellä vieläkin laajemmassa kontekstissa yhdessä nettisensuurin ja kansalaisvapauksien kaventamisen kanssa. Verkkolataajien ja nettikirjoittajien vainoaminen kielii epäluottamusyhteiskunnasta , jossa jokainen on syyllinen kunnes toisin todistetaan. Tarina juoksi jouhevasti ja verkkolataamisen rinnastaminen j

Jean-Philippe Toussaint on belgialainen kirjailija ja elokuvaohjaaja. Hänen ensimmäinen romaaninsa kertoo päähenkilöstä, joka muuttaa kylpyhuoneeseensa asumaan. La salle de bain (Les éditions du minuit, Pariisi, 1985. Suomennettu nimellä Kylpyhuone .) -romaania saattelee Pythagoraan lause: hypotenuusan neliö on sivujen neliöiden summa. Tarina jakaantuu matemaattisen lauseen mukaisesti kolmeen lukuun. Ensimmäisessä luvussa päähenkilö muuttaa Pariisissa kylpyhuoneeseensa. Toisessa luvussa hän matkustaa Venetsiaan ja sulkeutuu siellä hotellihuoneeseen. Kolmannessa luvussa tarina sulkeutuu takaisin Pariisin ammeeseen. Päähenkilön elämää ohjaava kaava ei muutu. Toinen, maisemiltaan poikkeava jakso, ennakoidaan alku- ja loppuluvuista. Lempeästi heikkouksista Kylpyhuone on erinomainen esimerkki siitä, miten ulkoisesti vähäeleisestä tarinasta voi saada paljon irti. Toussaint'n tyyli on kurinalainen ja minimalistinen, mutta ei suinkaan tylsä. Päähenkilön numeroidut ja krono

Rothin metamorfoositarinassa Kafkaan ja Gogoliin erikoistuneesta kirjallisuustieteen professorista tulee tissi. The Breast (Vintage, 1972. Suomennettu nimellä Rinta .) alkaa laimenneen suhteen kuvauksena. Professori David Kepesh on huolissaan siitä, ettei halua enää kumppaniaan. Sitten halu tulee yhtäkkiä takaisin ennen kokemattoman voimakkaana ja samalla tapahtuu jotain odottamatonta: Kepeshistä tulee tissi. Kepesh kokee uudessa olomuodossaan voimakkaita seksifantasioita ja uusia nautintoja, mutta ei uskalla heittäytyä niihin. Häntä vaivaa se, mitä muut ajattelevat ja näkeekö joku, sillä hän ei halua muuttua groteskiksi pilaksi. Kepesh etsii selityksiä tilalleen: onko hän tullut hulluksi, näkeekö hän unta vai onko syypäänä tutkimuskohde? Rothin tarinan voi nähdä kunnianosoituksena Kafkalle ja Gogolille tai kirjailijan näppäryyden todistavana sormiharjoituksena. Kiistämättä se on myös valtikan ojennus miehen feminiiniselle, kätketylle ja usein hävetyllekin puolelle. Tarinan

David Lodge kirjoittaa hyväntuulista komediaa yliopisto- ja tv-työläisistä. Lukuvuorossa kolme kirjaa: Nice Work , Thinks ja Therapy . Nice Work (Penguin Books, Lontoo, 1989. Suomennettu nimellä Mukava homma .) kuvaa akateemisen ja liikemaailman yhteentörmäystä kuvitteellisessa Rummidgen kaupungissa, joka muistuttaa kirjailijan kotikaupunkia Birminghamia. Kirjan päähenkilöt ovat Vic Wilcox, konservatiivisia arvoja puolustava Pringle's -yhtiön toimitusjohtaja ja Robyn Penrose, nuori feministi ja yliopisto-opettaja. Juoni saattaa henkilöt yhteen varjo-ohjelmalla. Robyn laitetaan seuraamaan Vicin työtä ja keräämään siitä niin kutsuttua hiljaista tietoa. 1800-luvun työläisromaanien asiantuntija joutuu tehdaskäynneillään kauhistumaan melua, likaa ja työläisten sortoa. Samaan aikaan Robyn kärsii yliopistossa thatcherilaisesta säästöpolitiikasta. Virkoja lakkautetaan ja nuoret tutkijat passitetaan pätkätöihin. Lukija saa huomata, että työläisillä ja yliopistoihmisillä saattaa olla

Amélie Nothomb on mieltynyt fiktiivisiin omaelämäkertoihin. Kirjailija yhdistää menneisyytensä tapahtumia kuvitteellisiin ja luo näin elämänsä käänteisiin dramatiikkaa ja myyttisyyden auraa. La biographie de la faim (Albin Michel, Pariisi, 2004. Ei suomennettu.) jatkaa kirjojen Nöyrin palvelijanne ja Samuraisyleily linjoilla. Tällä kertaa aiheena on kirjailijan lapsuus ja nuoruus maailmalla konsuli-isän matkassa. Romaani alkaa hieman kankeasti nälän ja eri kulttuurien välisen suhteen erittelystä, mutta siirtyy sitten Japaniin, Nothombin suosikkimaahan, johon myös kaksi muuta fiktiivistä omaelämäkertaa sijoittuvat. Kirja sisältää kulttuurinnälkäisille paljon mielenkiintoista paikallisväriä ja ekspattielämän kuvausta. Japanista matka käy Maon kommunistiseen Kiinaan, jossa kommunikoiminen paikallisen väen kanssa oli ankarasti kiellettyä. 70-luvun New Yorkissa nuori kirjailijatar kävelee asuinympäristöstään ylpeänä nenä kohti taivasta ja Bangladeshissä hän kohtaa zombeja ja leprai

Nobel-kirjailija J.M. Coetzee kirjoittaa kotimaastaan vaikean ja vaietun aiheen, häpeän, avulla. Häpeäpaalu (Otava, Helsinki, 2003. Alkuteos Disgrace ) alkaa ikääntyvän miehen intohimosta hieman Philip Rothin tapaan . Viisikymppinen romanttisen runouden tutkija ja yliopiston viestinnän opettaja David Lurie houkuttelee oppilaan sänkyynsä.

Hokkus pokkus on Vonnegutiksi maanläheinen teos. Avaruudessa vieraillaan vasta kirjan loppupuolella, pikaisesti, ja huiman mielikuvituksen korvaa perinpohjainen henkilökuva. Romaanin Hocus Pocus (Putnam Publishing Group, 1990. Suomennettu nimellä Hokkus pokkus ) päähenkilö on Eugene Debs Hartke, Vietnamin-sodan veteraani, joka olisi oikeastaan halunnut jazz-muusikoksi. Palattuaan sodasta ammattisotilas tunsi itsensä turhaksi, pelkäksi pölynimuriksi. Hän ryhtyi opettajaksi Tarkingtonin lukioon, rikkaiden oppimishäiriöistä kärsivien lasten kouluun. Sieltä hänen tiensä kulki mustien vankilaan, ensin töihin, sitten syytettyjen penkille kapinaan yllyttämisestä. Vankilassa hän myös kirjoittaa menneisyyttään paperille. Vakava Vonnegutiksi Tarina on polveileva. Päähenkilön vaiheet paljastuvat juonen rönsyistä, joihin johdattavat muistikuvat, henkilöt, esineet. Minämuotoinen tarina tuo päähenkilön lähelle, mutta tarina on kokonaisuutena pitkitetty ja toisteinen, vaikkakin näin kasvat

Olen kokeillut kuukauden vegaaniruokavaliota vegetarismin sijaan. Etsiskelin netistä vinkkejä ruuanlaittoon ja huomasin, että kokonaisen keittokirjan voi itse asiassa tiivistää yhdeksi metareseptiksi. Otat mitä tahansa kasviksia, soseutat ne tehosekoittimella muusiksi, muotoilet pihveiksi ja paistat pannulla. Idea on yhtä erinomainen kuin ostaa sisäfilettä, pistää se jauhelihamyllyyn, värjätä elintarvikevärillä oranssiksi ja paistaa uunissa porkkanan muotoiseksi köntäksi. Ällöttävän lopputuloksen lisäksi tehosekoittimen ostaminen ei ole ekologista ja laite saastuttaa luontoa kuluttamalla sähköä. Vaihtoehto tehosekoittelulle Omat parhaat vegaanireseptit ovat löytyneet kokeilemalla. Niihin saa makua esimerkiksi käyttämällä valmistuksessa brandya, viskiä, sherryä, viiniä, olutta, inkivääriä, kookosjauhetta, chiliä, erilaisia pähkinöitä, kardemummaa, curryä ja muita mausteita. Tuoreet yrtit ovat myös erinomainen makujen lähde. Tämänhetkisiä suosikkeja ovat esimerkiksi seuraavat