WSOY:n Jokapiraatinoikeus | Nettisensuuri

© Jokapiraatinoikeus

Tohtorska Santeri kunnostautui lukemalla Jokapiraatinoikeuden. Tässä hänen arvionsa mediaseksikästä aihetta käsittelevästä kirjasta.

Jokapiraatinoikeus (WSOY, 2010) oli minulle ensimmäinen loppuun saatettu lukukokemus sitten vuoden 2004. Kirja oli iloinen yllätys. Se oli sujuvaa luettavaa, herätti ajatuksia ja muistutti menneistä tietoteknisistä intohimoista. Kirjassa käsiteltiin osuvasti suomalaista oikeusjärjestelmää ja tekijänoikeuslain vaikutuksia. Tietotekniikan, avoimen lähdekoodin ja talouden osalta sen sijaan jäi toivomisen varaa.

Lataamisen lähteillä

Kirja alkaa tekijänoikeuksien synnystä ja historiasta, mikä oli mielenkiintoista luettavaa. Asian olisi voinut esitellä vieläkin laajemmassa kontekstissa yhdessä nettisensuurin ja kansalaisvapauksien kaventamisen kanssa. Verkkolataajien ja nettikirjoittajien vainoaminen kielii epäluottamusyhteiskunnasta, jossa jokainen on syyllinen kunnes toisin todistetaan.

Tarina juoksi jouhevasti ja verkkolataamisen rinnastaminen jokamiehenoikeuksiin oli erityisen osuva, mutta lukunautintoa häiritsivät hieman kunnollisten lähteiden puuttuminen ja oppikirjamainen, mustavalkoinen kirjoitustyyli. Ilman lähteitä on mahdotonta arvioida, kenen värittämästä historian versiosta on kyse ja mitä sillä haluttiin saada aikaan. Mustavalkoista hyvä-paha, totuus-valhe -ajattelua esiintyi kirjassa kautta linjan. Toisaalta kyse on pamfletista, joten kärjistäminen ei ole yksinomaan pahasta.

Tietoteknisiä ominaisuuksia

Piratismin ja avoimen lähdekoodin yhtäläisyyksiä luodaan kirjassa toistuvasti. Tämä on ymmärrettävää, sillä avoin lähdekoodi tuottaa positiivisia mielleyhtymiä siinä missä piratismiin liitetyt ovat usein negatiivisia. Avoin on yhteistä tekemistä, jakamista ja avoimuutta, piratismi taas merirosvoutta, varastamista ja luvatta käyttämistä.

Pamfletin perusteella piraateilla on enemmän eroja kuin yhteistä avoimen lähdekoodin yhteisön kanssa. Heillä ei ole vahvaa kaipuuta vapaaseen vaan ilmaiseen. Avoimen lähdekoodin yhteisössä vapauden käsitteellä ei oteta kantaa siihen, maksaako teos jotain vai ei. Vapaus tarkoittaa sitä, että teosta voi kuka tahansa käyttää, muokata ja jakaa vapaasti. Sillä ei ole mitään tekemistä hinnan kanssa.

Olen monessa asiassa eri mieltä kirjoittajien kanssa ja tässä pamfletti toimi erinomaisesti: se sai ottamaan kantaa. Kirjoittajien puolesta harmittaa se, että käsikirjoitusta ei ollut luetutettu tietotekniikan ammattilaisilla. Näin olisi vältytty lapsuksilta, kuten standardin ja protokollan sotkemiselta keskenään.¹

Pienten epämääräisyyksien lisäksi tekstiin on pujahtanut asiavirheitä. Torrent-tiedostot esimerkiksi eivät sisällä tietoa siitä, keiden ihmisten koneilta haluttu tiedosto löytyy, kuten kirjoittajat esittävät. Ne sisältävät vain osoitteen, josta tämä tieto on haettavissa. Kirjoittajat väittävät myös, että yli kymmenen vuotta vanhoja tietokoneohjelmistoja on vaikea saada toimimaan uusimmilla käyttöjärjestelmillä. Markkinat ovat kuitenkin pullollaan erilaisia emulaattoreita ja virtuaalikoneita, joilla voi suorittaa kaikkein vanhimpiakin ohjelmia. Taaksepäin yhteensopivuuden säilyttäminen on yksi ohjelmistotekniikan keskeisistä periaatteista.²

Taloutta perstuntumalta

Kirjan taloutta käsittelevissä osissa on piratismia puolusteleva sävy aivan kuin kirjoittajat kokisivat olevansa altavastaajia. Lataamista oikeutetaan esimerkeillä ja heitoilla, jotka jäävät hieman irrallisiksi. Kirjoittajien mielestä ilmaistuotteen saanut voi esimerkiksi päätyä ostamaan teoksesta kopion suoraan tekijältä. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka monet ostavat Jokapiraatinoikeuden WSOY:ltä tukeakseen tekijöitä tai aatetta.

Kulttuurimarkkinoista puhuttaessa on hyvä muistaa, että suurin osa teoksista ei maksa koskaan itseään takaisin. Hyvä jos tulot kattavat edes tuotanto- ja jakelukulut. Kirjan esimerkit taloudellisesti tuottoisista ilmaislevityksistä ovat suurilta kielialueilta. On vaikea uskoa, että sama pätisi pienillä suomenkielisillä markkinoilla, jossa kaikki on marginaalista, jopa bestsellerien myyntimäärät.

Kirja ei ole bisnestä käsitellessä vahvimmillaan. Kirjoittajat näkevät voiton maksimoinnin yritysten “houkutuksena” eikä yritystoiminnan keskeisenä tavoitteena:

Yrityksillä on aina houkutus myydä tuotteitaan selkeästi valmistuskustannuksia kalliimmalla ja siten maksimoida voittonsa.

Lause herättää monia kysymyksiä. Onko yritystoiminta hyväntekeväisyyttä? Saako hintaa ottaa vain sen verran, että kustannukset tulevat katettua? Pitääkö yritysten toivottaa kilpailijat avosylin tervetulleiksi? Talonpoikainen bisnesjärki sanoo, että kaikki yritykset pyrkivät maksimoimaan voittonsa ja estämään uusien kilpailijoiden tulon markkinoille, eivät pelkästään kirjassa mainitut mystiset ja pahat monopolistit.

Olen myös eri mieltä ehdotuksesta, jonka mukaan tekijänoikeustuloilla voitaisiin kartuttaa taiteilijoiden eläkkeitä. Eläkerahat eivät nykyisellään riitä edes jo luvattujen eläkkeiden maksuun. Kuulostaa siis toiveajattelulta, mikäli joku alle 50-vuotias kuvittelee vielä joskus nauttivansa eläkettä.

Suutarin lapset söivät ja säästivät kakkunsa

Ajattelin loppuun päästyäni kiittää kirjasta korjaamalla löytämiäni virheitä. Ylevien ajatusten lukemisen jälkeen havahduin kuitenkin siihen, että nämäkin suutarin lapset olivat paljain jaloin. Teoksessa oli paljon hyvää, kuten loistava fanikulttuurin esittely, ja siitä olisi saanut muokattua pienellä vaivalla erinomaisen. Kirjoitusvirheet, kuten väärin merkityt lainausmerkit ja lähteiden rikkinäiset linkit, asiavirheet sekä sivulla 208 oleva kammottava palikkalaatikko, olisivat olleet helposti korjattavissa. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska sekä pdf:ssä että WSOY:n sivuilla lukee ainoastaan:

© Ahto Apajalahti & Kaj Sotala & Pulitzer Oy

Teksti on tekijänoikeuksien alainen eikä lukijalle anneta mitään vapauksia. Lisäksi WSOY tarjoaa sivuillaan kirjaa tulostuskelvottomassa muodossa. Piraattipuolueen kirjan julkistuksesta kertovan blogin kommentissa yksi tekijöistä lisää:

Moni innokas piraatti varmaan suunnittelee jo jos jonkinlaista teoksen uudelleenkäyttöä. Teos on ilmaisessa nettijakelussa ja tekijöiden puolesta sitä saa sellaisenaan kopioida ja levittää vapaasti epäkaupallisessa tarkoituksessa. Teoksen muuta käyttöä koskevat kuitenkin tekijänoikeuden normaalit rajoitukset.

Teos ei toisin sanoen ole vapaa eikä sitä saa parannella. Jos tekijät ovat sanojensa mukaan kuitenkin valmiita sallimaan vapaan nettijakelun, miksi siitä ei ole mainintaa WSOY:n sivuilla tai kirjassa jakelun sallivaa lisenssiä? Selkeintä olisi julkaista teksti kirjan omien oppien mukaisesti vapaana esimerkiksi Creative Commons -lisenssillä ja sallia muutokset. Nykymuodossaan kirja on ristiriidassa sisältönsä kanssa, mikä koettelee sen uskottavuutta.

Santeri Kannisto

¹ Protokollan avulla määritellään sääntöjä tai toimintatapoja, joiden mukaan tiedonvälitys tapahtuu. Standardi taas on jonkin organisaation esittämä suositus siitä, miten jokin asia tulisi tehdä. Ne ovat kaksi eri asiaa.

² Haparointia oli myös avoimen lähdekoodin käsittelyssä. Kirjoittajien mukaan GNU/Linux-käyttöjärjestelmä on GPL-lisenssin alainen. Koodista kuitenkin vain reilu puolet on GPL-lisensoitua ja loppu on muun muassa BSD-, LGPL- ja Apache-lisensoitua.

Asiasanat: Jokapiraatinoikeus, Ahto Apajalahti, Kaj Sotala, WSOY, Barrikadi-sarja, ISBN 978-951-0-36468-0, Pulitzer Oy, pamfletti, jokamiehenoikeus, sähköiset oikeudet, piraattipuolue, laiton kopiointi, verkkojakelu, tiedostonjakaminen, tekijänoikeus, torrent, GNU/Linux, avoin lähdekoodi, vapaat ohjelmat, Santeri Kannisto.

Viikon suosituimmat

Ranskalainen juusto

Kielitoimisto suosittaa lyhiksiä ja pyöröraikastinta

Kirja-arvio: Perheidyllistä pirullisesti

Tuoreimmat kuulumiset

Kullatusta kakkalapiosta äänikirja

Elokuva Cape Fear | Martin Scorsese

Tyttö joka leikki tulella | Stieg Larsson

Hahmontunnistuksessa eletään eilistä | William Gibson

Antisankareita