Huviretki painajaisiin | Emmanuel Carrère

Lumi voi olla yhtä pelottavaa kuin pääkallotEstoisen, ylisuojellun lapsen hiihtoleiri on täynnä pelkoja. Niistä pahimmat käyvät toteen, kun isä ottaa vahingossa pojan matkalaukun mukaansa eikä hänestä enää kuulu.

Emmanuel Carrèren La classe de neige (suom. nimellä Huviretki painajaisiin) on nimetty sympaattisesti ja teeskentelemättömästi tarinaksi ("un récit"), mikä kuvaa teosta hyvin. Se on peloilla ja enteillä leikittelevä mysteeritarina, joka kasvaa avoimen loppunsa ansiosta itseään suurempiin mittasuhteisiin.

Tarinan päähenkilö on kymmenvuotias, ujo ja vetäytyvä Nicolas, joka kärsii yökastelusta. Hän osallistuu vastentahtoisesti koulun järjestämälle hiihtoleirille, pelkää öistä vahinkoa ja sitä seuraavaa nöyryytystä. Hänen isänsä on kiertävä proteesimyyjä. Nicolas näkee painajaisia kidnappaajista, silvotuista ruumiista ja elinkauppiaista.

Kirja ei sisällä samaa mustanpuhuvaa huumoria, joka luonnehtii Carrèren Viiksiä. Lieneekö lapsen näkökulma rajoittanut? Joka tapauksessa ranskalainen naisyleisö oli tästä kirjasta innoissaan. Carrèrelle myönnettiin Prix Femina -palkinto, joka on feministinen vastine kuululle Goncourt-palkinnolle.

Asiasanat: Emmanuel Carrère, La class de neige, Huviretki painajaisiin, tarina, mysteeri, hiihtoleiri, lapsi, pelot, enteet, Viikset.

Viikon suosituimmat

Helvetti | Dante Alighieri

Venäjästä ja voguleista Artturi Kanniston mitalla

Nolot tilanteet | Päde kirjallisuudella

Trilogia Le grand cahier on kulttuuriskandaali | Agota Kristof

Oblomovin elämä sängyssä

Shutter Island eli Suljettu saari | Martin Scorsese

Kielitoimisto suosittaa lyhiksiä ja pyöröraikastinta

Kiinalainen niukkuuspeli

Amanita muscaria eli kärpässieni

Sivutilaa myytävänä | Kirjallisuus ja tuotesijoittelu