Kirja-arvio Ivy Compton-Burnettin kirjasta Manservant And Maidservant
Kahlasin loppuun Ivy Compton-Burnettin kirjan mies- ja naispalvelijasta. Teksti oli ilmavaa, lähinnä dialogia ilman selittäviä adjektiiveja siitä, miten kukin sanansa asettelee. Siis periaatteessa kirjallisuutta juuri minun spartalaiseen makuuni.
Jostain syystä kirja oli kuitenkin paikoin pitkästyttävä. Kaipa se on myönnettävä: minustakin on löytynyt lavean kerronnan ystävä, vaikka Waltarit saavatkin edelleen pölyttyä hyllyssä. Yritin Waltarin juhlavuoden kunniaksi lukea romaanin Johannes Angelos. Aloitin huhtikuussa ja raahasin kirjaa ympäri etelä-Eurooppaa, mutta kun vuoden loppuun mennessä en ollut päässyt kolmeakymmentä sivua pidemmälle, luovutin.
Pikkuvanhaa vai überälykästä?
Compton-Burnettin Manservant And Maidservant (Victor Gollancz Ltd, 1949. Ei suomennettu.) kuvaa Horace Lambin, sadistin, kitupiikin ja tyrannin, kotielämää. Se ei ole viehkeää, mutta suurimmat ongelmat sukeutuvat kuitenkin siitä, kun mies kääntää kelkkansa. Voiko lähipiiri unohtaa menneisyydessä kokemiaan vääryyksiä?
Pidin kirjan arkifilosofisesta ulottuvuudesta. Pienet yksityiskohdat oli paisutettu äärimmilleen ja ne kirvoittivat mielenkiintoista pohdiskelua. Suorastaan häiritsevää oli kuitenkin se, että perheen pienten lasten suuhun oli laitettu pikkuvanhaa elämänanalyysia. Kirjan toimittaja totesi alkupuheessa tästä hyvinkin kohdallisesti, tosin ihailevaan sävyyn: "vain Compton-Burnettin kirjoissa lapset puhuvat niin". Totta mooses!
Suositeltakoon tätä kirjaa kaikille niille vanhemmille, joiden mielestä omat lapset ovat überälykkäitä.
Asiasanat: Ivy Compton-Burnett, miespalvelija, naispalvelija, Manservant And Maidservant, Mika Waltari, Johannes Angelos, filosofia, lapset, lasten suusta, sadisti, kitupiikki, tyranni, pikkuvanha.