Venäläinen romaani | Emmanuel Carrère
Emmanuel Carrère jatkaa Venäläisessä romaanissa kokeilujaan Valheen viitoittamalla tiellä, fiktion ja dokumentin fuusioimisessa.
Un roman russe (P.O.L., 2007. Ei suomennettu.) eli Venäläinen romaani on Carrèren omaelämäkerrallinen tarina, joka on tyydyttänyt ranskalaisyleisön kiihkeää tirkistelyn tarvetta. Kirjailijan sukujuuria, synkkiä perhesalaisuuksia, haavoittuvaisuuksia ja naissuhteita kuvaava kirja on saanut erinomaiset arviot, vaikka samalla on nostettu esiin kirjailijan ilmeinen mielikuvituksen puute. Hän kertoo käsin kosketeltavasta ja tapahtuneesta.
Vaisu tarina
Miksi omaelämäkerralliset muistiinpanot ja paljastuskertomukset on nimetty romaaniksi? Carrère kertoo halunneensa kirjoittaa kirjan elämästään, isoisästään, venäjän kielestä, silloisesta kumppanistaan Sophiesta ja venäläisestä Kotelnitchin kylästä, jossa hän teki elokuvaa ja etsi venäläisiä juuriaan. Kirja on yritys vangita se, josta kirjailija ei saa kiinni, mutta joka kuluttaa häntä. Dokumentti? Kun lopputuloksena on ihmissuhteiden vatvomista ja kliseisiä kuvia Venäjältä, ei tämäkään lajiluokitus istu. Lieneekö romaani ollut lähin sopiva kaatoluokka.
Carrère on kokeillut dokumentin ja fiktion yhdistämistä Valheessa, joka on rikosraportti perhesurmaajan elämästä. Raflaavasta aiheestaan huolimatta tarina oli latteaa luettavaa. Oman elämän muuttaminen fiktioksi tuo kirjoituksen intiimimmälle tasolle, mutta koukku puuttuu, kun irrallisia aiheita sitoo toisiinsa vain kirjailijan epäsympaattiseksi kuvattu persoona. Carrère esittää itsensä yliherkkänä ja narsistisena toisten katseen orjana, joka pysyy kasassa vain käymällä kolmesti viikossa psykoanalyysissa.
Bret Easton Ellis kirjoitti Lunar Parkissa pitkälti samoista lähtökohdista, mutta teki elämästään huikeaa fiktiota. Ellis ei epäröinyt liioitella ja keksiä käänteitä. Vaisussa Venäläisessä romaanissa sen sijaan ei ole aineksia myyttiseen henkilökuvaan, vaikka kirjailija anteliaasti paljastaakin, äitinsä salaisuuden rikkoen, että hänen isoisänsä oli toisessa maailmansodassa akselivaltojen puolella, mikä on vastarintaliikettä palvovassa Ranskassa häpeällistä.
Venäjä kuin Karjala
Venäläiseksi kirjan tekevät Carrèren isovanhempien sukujuuret, kirjailijan sitkeät yritykset opiskella kieltä sekä vierailut Kotelnitchin kylässä, jossa hän seuraa toisen maailmansodan vangin, András Toman, jälkiä. Kuvaan sopii, että Venäläinen romaani on melankolinen. Se ei kuitenkaan edusta slaavilaista melankoliaa, josta syntyy suuria kysymyksiä elämästä ja olemassaolosta, vaan tarina pyöriskelee kirjailijan oman navan ympärillä, hänen ahdistuksessaan, kyvyttömyydessään ylläpitää ihmissuhteita, etsinnöissään.
Venäjä edustaa Carrèrelle samaa kuin Karjala evakoille: se on muistojen maa, jota ei ole. Kotelnitchin kylässä kirjailija kohtaa toisen todellisuuden. Kaduilla hoipertelee vastaan humalaisia ja puhelinkioskit haisevat niin pahasti pissalle, ettei niissä huvita harrastaa puhelinseksiä kotona odottavan naisystävän kanssa. Hotellissa taas ei ole lämmitystä eikä lämmintä vettä ja lakanatkin ovat likaiset. Kuvaus on tympeän stereotyyppistä ja kopioi 1800-luvun matkakertomuksia, joissa Venäjä nähtiin likaisena länsimaiden puhtauden korostamiseksi. On ollut ikävä seurata, mihin kiehtova kirjailija katosi Viiksien ajamisen jälkeen.
Asiasanat: Emmanuel Carrère, Un roman russe, Venäläinen romaani, Venäjä, venäjän kieli, Kotelnitch, toinen maailmansota, ihmissuhteet, stereotypiat, perhesalaisuudet, fakta, fiktio, dokumentti, romaani, matkakertomus.
