Prekariaatti | Eufemismit

Prekariaatti (lat. precarius) tarkoittaa kerjäämällä saatua ja prekariaattiin kuuluu Suomessa enemmistö kansasta.Lama on alkanut lisätä työttömyyttä ja konkursseja, vaikka sen ei edes pitänyt tulla Suomeen. Tilanteesta nauttivista voidaan käyttää yhteiskuntatieteistä tuttua ja asian nätimmäksi tekevää termiä prekariaatti. Kirjatohtori kuuluu tähän väestöryhmään.

Prekariaatti tulee latinan sanasta precarius, joka tarkoittaa rukoilemalla tai kerjäämällä saatua, armosta annettua sekä epävarmaa ja peruutettavissa olevaa, epävakaista. Nyky-Suomessa prekariaattiin luetaan työttömät ja epätyypillisesti työtä tekevät sekä epävarmassa taloudellisessa tilanteessa elävät. Esimerkiksi kirjailijat, taiteilijat, akateemiset pätkätyöläiset, yksinhuoltajat, opiskelijat ja työttömät kuuluvat prekariaattiin.

Prekariaattia luonnehtii väliaikaisuus. Sitä pidetään epänormaalina tilana, josta tulisi nousta mahdollisimman pian tavallisten veronmaksajain ja velanottajain luokkaan. Siis kitkuttamaan ehkä parissakin palkkatyössä, jotta oman kodin autuus tulisi maksettua pankille. Väliaikaisuudesta ei ole enää tietoakaan, kun työpaikalla pyörähtää käyntiin seuraava YT-neuvottelukierros ja asuntolaina venyy 25:stä 30:een vuoteen. Pallo on jalassa eläkepäiviin asti, etenkin kun poliitikot kehottavat vain ottamaan lisää lainaa. Kansalaisten halutaan pelastautuvan kurimuksesta Paroni von Münchhausenin tapaan, nostamalla itse itsensä niskasta ylös.

Prekariaatin diktatuuri

Ketkä lama-Suomessa edustavat prekariaattia? Työttömänä on tällä hetkellä noin 158 0001, 188 4002 tai 228 4003 viranomaisesta riippuen. Kun tähän lisätään alaikäiset, eläkeläiset ja opiskelijat, jäljelle jää 2 600 000 työtä tekevää kansalaista eli alle puolet väestöstä. Näistä 37 0004 henkeä on kutsuttu YT-neuvotteluun.

Prekariaatti kasvaa voimakkaasti ja yhä laajemmista kansanosista. Mutta pääsevätkö prekariaatin nykyiset edustajat sittenkin helpommalla kuin isänmaallisesti velkaantuneet? He päätyvät maksumiehiksi, kun työpaikka menee ja pankit lihovat tuista. Suomalaisella uusprekariaatilla eli entisellä keskiluokalla on menetettävänään kaikki: eläke, säästöt, sijoitukset, talo, työ ja auto. Persaukisella työttömällä sen sijaan ei ole mitään.

Pelkääkö poliisi kansan enemmistöä?

Prekariaatti pelottaa. Joukon aktiivisimmat on listattu Suojelupoliisin verkkosivuilla (päivitys 20.7.2009: Supo oli piilottanut vuosikertomuksensa netistä, joten alkuperäinen teksti kannattaa kaivaa internet-arkistosta) yhteiskuntarauhan uhaksi anarkistien, vasemmistolaisten ja luonnonsuojelijoiden jatkoksi. Onko kansan enemmistöstä, prekariaatista, siis muodostumassa valtiollinen uhka, jolta poliisi suojelee vähemmistöä?

No, hätä ei ole tämän näköinen. Vaikka kansalaisten vapauksia halutaan poistaa ja valvontaa lisätä turvallisemman yhteiskunnan nimissä, ei totalitaarisen poliisivaltion perustaminen ole kuitenkaan mahdollista. Poliisi kärsii nimittäin poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan resurssipulasta.

Tutustu koko Eufemismit -juttusarjaan. Suurkiitokset Juhani Sarsilalle etymologisesta avusta.

1) Tilastokeskus
2) Työ- ja elinkeinoministeriö
3) Työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen
4) SAK:n tilasto

Asiasanat: eufemismit, eufemismi, prekariaatti, precarius, yhteiskuntatieteet, työttömyys, konkurssi, epävarmuus, opiskelija, yksihuoltaja, pätkätyöläinen, akateeminen, veronmaksaja, velanottaja, palkkatyö, YT-neuvottelut, asuntolaina, lama-Suomi, keskiluokka, persaukinen, Suojelupoliisi, Supo, vuosikertomus, Mikko Paatero, poliisivaltio.

Kommentit

  1. Anonyymi28.11.08

    Teema on todella tärkeä. Sillä moni tyttö ja nainen sanoo tai ainakin tarkoittaa, että hän on ("vain") 'precaria', ja mies ja poika ainakin tarkoittaa, että hän on ("vain")'precarius'. - Kovin monen elämä on saanut ikäänkuin pysyvästi ja lopullisesti väliaikaisuuden statuksen. Tämä liittynee mm. Sartren ja lukuisten muidenkin eksistentialistien puheeseen, että elämä on projekti,josta ei valmista tule, mutta kaikkien, niidenkin jotka "toistaiseksi" hoitavat katkoprojekteja ja sijaisuuksia, pitää kuulemma silti "skarpata" lisää ja "kehittää toimintansa rakenteita" - saadakseen parhaassa tapauksessa, kenties rukoilemalla, precando (lat.) vähän jatkoaikaa [turhuuden markkinoilla - näkemys sekin]. - Kiitos Päivin blogikontribuutiosta ja hyvää pikkujoulua kaikille.

    VastaaPoista
  2. Väliaikaisuuden sietokyky on monella huono, mikä näkyy eufemismien määrässä. Työttömät esimerkiksi sanovat olevansa "between jobs" tai etsivänsä sitä oikeaa, palkitsevaa ja elämälle tarkoituksen antavaa työtä. Väliaikaisuuden ei koeta rakentavan parempaa tulevaisuutta. Se pakottaa elämään tätä hetkeä. Väliaikaisuudesta nauttiminen on äärimmäisen vaikeaa yhteiskunnassa, joka pohjautuu tarpeiden loputtomaan lykkäämiseen.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi28.11.08

    Eli kuulut luokkaan jonka mielestä on parempi maksaa vuokraa läpi elämänsä, samalla rikastuttaen vuokralordia, eikä jättää perillisille mitään omaisuutta? Miksi on pahempi maksaa 25-30 vuotta lainaa (se loppuu joskus) kuin viimeiseen hengenvetoonsa asti vuokraa?
    Yksikään prekariaatti ei ole minulle tätä voinut selittää.
    Se vuokrakin on velkaa, se loppuu vasta kun kuolet. Vuokralta harvemmin hypätään hokkuspokkus yhtäkkiä velattomaan asuntoon.

    Vastaat varmaan että nyt on tulossa -70% hintaromahdus asuntojen hintoihin. Älä näe vaivaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista Anonyymi. Minulle oma asunto olisi reissatessa pelkkä rasite, väliaikaisuus sopii paremmin. Voi lähteä silloin kun haluaa ja sinne minne haluaa, kun ei ole paikkaan sidottu.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi29.11.08

    Kerrankin joku uskalsi ilmaista kuvitteellisesta valtavirrasta eroavia mielipiteitä ja kyseenalaistaa auktoriteetteja. Turhanaikainen hyssyttely tekee hallaa.

    Matti

    VastaaPoista
  6. Anonyymi29.11.08

    "Miksi on pahempi maksaa 25-30 vuotta lainaa (se loppuu joskus) kuin viimeiseen hengenvetoonsa asti vuokraa?"

    Miksei palautettaisi saman tien orjuutta?

    Siinä missä sinä omistat asuntoasi, niin asuntosi omistaa sinua. Joudut huolehtimaan siitä jatkuvasti ja ottamaan sen huomioon tehdessäsi päätöksiä. Menetät siis sanalla sanoen vapautesi. Vuokra-asunnosta voit lähteä koska tahansa tai vaihtaa sen parempaa. Toisaalta ymmärrän pointtisi, sillä olivathan maaorjatkin aikoinaan tyytyväisiä osaansa. Asuntovelalliset ovat pankkien maaorjia.

    VastaaPoista
  7. Plogisi ja Suojelupoliisin vuosikertomuksen luettuani (eka kerran) tunnen itseni prekariaattiaktivistiksi. En osallistu mielenosoituksiin, mutta toisinaan vastustan kapitalismia. Anarkistikin taijjan joskus olla, luonnonsuojelusta puhumattakaan.

    Kerran olen aiemmin ollut kontaktissa Supon kanssa: kyselivät 70-luvulla, olinko valokuvannut Suomen Värtsilästä kohti Neuvosto-Värtsilää. Vaan ei siitä mitään seurannut, kun kylmästi valehtelin.

    VastaaPoista
  8. Terve Erkki!

    Kiitos kommentista. Odotamme mielenkiinnolla sitä, päätyvätkö nämäkin mielipiteet ja tunnustukset KRP:n nettisensuuriin. Ne kun haiskahtavat väärille mielipiteille :)

    Kiitos mielipiteistä myös Matille ja Perttulille.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi29.11.08

    "Joudut huolehtimaan siitä jatkuvasti ja ottamaan sen huomioon tehdessäsi päätöksiä. Menetät siis sanalla sanoen vapautesi."

    Siis omistusasunnostako ei pääse tarpeen vaatiessa pois tai sitä ei pysty vaihtamaan isompaan?
    Jaa, enpä ole sellaista omistusasuntoa tavannut josta ei pääse pois.
    Nyt toki on erikoinen ajanjakso ja tällä hetkellä asunnon myyminen on hitaampaa. Tämä on väliaikaista ja pidempiä on ne ajanjaksot kun asunnon saa myytyä nopeasti.
    Mutta asukoon ihmiset vuokralla jos haluavat, minä en sitä tee.
    Se vaan tekee ihmisestä todella tyhmän (tai kokemattoman) jos toitottaa että vuokra-asuminen on järkevämpi vaihtoehto kuin omistusasunto.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi30.11.08

    "Se vaan tekee ihmisestä todella tyhmän (tai kokemattoman) jos toitottaa että vuokra-asuminen on järkevämpi vaihtoehto kuin omistusasunto."

    Eiköhän se tee ihmisestä todella tyhmän, että toitottaa jonkin valinnan tekevän ihmisestä tyhmän.

    Valinnat on valintoja ja jokainen tehköön omansa. Jos jonkun valinta ei miellytä niin EVVK, mutta ei silti ketään tyhmäksi tarvitse haukkua.

    Toivottavasti asuntojen hinnat nousevat ja pääset nopeasti irti lainastasi.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi30.11.08

    "Toivottavasti asuntojen hinnat nousevat ja pääset nopeasti irti lainastasi."

    Minua ei kiinnosta asuntojen hintojen nousu, en ole myymässä asuntoani(omakotitalo) kymmeniin vuosiin.
    Minulle on aivan sama onko minulla lainaa vielä 10 tai 20 vuoden päästä, kuukausieräni on pienempi kuin vastaavan asunnon vuokra.

    Itse en siis huutele palstoilla että vuokralaiset on tymiä, vastaan vain kommentteihin jos joku kirjoittaa "velkavankeudesta" tai "velkapallosta jalassa".

    VastaaPoista
  12. Väliaikaisuuden huonoin puoli on yhteiskunnallinen imago. Sekin paranee vähitellen jos tarpeeksi moni valitsee väliaikaisuuden vapaaehtoisesti. Suosittelen asiaa harkitseville Osmo Soininvaaran kirjaa Vauraus ja aika.

    VastaaPoista
  13. Anonyymi2.12.08

    Huomasitteko, että Stubb muuttaa vuokralle? Tämä on Suomessa uutinen.

    VastaaPoista
  14. Tästä tulikin talokeskustelu.
    No sitä sitten.
    Asun omakotitalossa enkä koe olevani orja tai asuntoni vanki.Vuokrallakin olen asunut eikä sekään huono vaihtoehto ollut.
    Aikansa kutakin. Liiallinen tavaran kertyminen ja kerääminen sensijaan mietityttää. Ei sovi reppuun ei.

    VastaaPoista
  15. Netin puute on tehnyt tästä prekariaatin jäsenestä epäaktiivisen ja tilanne jatkunee vielä määräämättömän ajan. Keskustelun fokusoituminen taloon kuvaa hyvin sitä, kuinka keskeinen asema sillä on suomalaisille. Siitä voidaan saada jopa elämän tarkoitus. Kiitoksia kaikille kommenteista ja mielipiteistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kirjatohtori kunnioittaa mielipidettäsi. Kommenttien sensurointi ja lähettäjien urkinta on estetty. Tervetuloa kommentoimaan!

Viikon suosituimmat

WSOY:n Jokapiraatinoikeus | Nettisensuuri

Helvetti | Dante Alighieri

Maksuton asiakaspalvelutesti

Kirja-arvio: Häpeäpaalu | J.M. Coetzee

Tee blogistasi hakukoneiden suosikki

Tietoja Päivi Kannistosta

Kuinka minusta tuli postikorttikirjailija?

About Päivi Kannisto

Haluatko kirjailijaksi?

Kirja-arvio: Puhdistus | Sofi Oksanen