Kirjoita kirja | Riskisijoitus

Riskisijoitus-sarjamme on edennyt viidenteen eli viimeiseen osaan. Aiheena on kirjailijan uralle hairahtuminen Lipposen lailla, mikä tarkoittaa vähintään Wincapita-luokan riskinottoa.

Suositus: Kirjoita itse
Riskiluokitus: Sietämätön riski

Kirjoittamalla kirjansa itse voisi kuvitella pääsevänsä pienimmällä tappioriskillä, sillä sisältö on taattu, rahaa ei kulu hankintaan ja oma työhän on tunnetusti ilmaista. Väärempää luuloa saa kuitenkin hakea. Kokeilepa joskus kauanko yhden, vaikka vain satasivuisen vihkosen kirjoittaminen vie aikaa. Vaikka läystäke osoittautuisi sittemmin Finlandia- tai Pulitzer-palkinnon arvoiseksi, ei kirjoittamiseen tärvääntynyttä aikaa saisi ansioiden saati lukunautinnon muodossa koskaan takaisin.

Kirjailemisen kirous

Kirjailijana joudut kerta toisensa jälkeen vastustamattoman kiusauksen valtaan muuttaa tekstiäsi hieman sieltä täältä: yhdistellä lauseita, vaihdella sanoja tai sanajärjestyksiä, terävöittää kielikuvia ja kiperöittää juonenkäänteitä. Mutta minkäs teet, kun teksti on jo kirjoissa ja kansissa. Voit repiä rävellyksesi kahtia, hyppiä sen päällä niin, että se menee riekaleiksi tai heittää sen roskikseen. Silti onneton hengentuotoksesi löytyy maailman tappiin saakka ties minkä takahikiän kirjastosta. Joudut kärvistelemään korvat punaisina, kun ilkeämieliset lukijat lähettävät sinulle pilkkakirjeitä löytämistään pilkkuvirheistä. Ja kaiken kukkaraksi sinua ei kelpuuteta edes liittoon.

Jos haluat säästää itseäsi, älä ihmeessä tartu kynään. Elämä on muutenkin täynnä riskejä: satelliitti voi pudota päähäsi tai voit liukastua banaaninkuoreen. Miksi siis lisätä stressiä kirjoittamisella tai sijoittamisella kun voit lööbata hyvän kirjan kanssa muiden paiskiessa töitä?

Tutustu Riskisijoitus-juttusarjaan kokonaisuudessaan.

Asiasanat: kirjoita, kirja, riskisijoitus, Paavo Lipponen, Wincapita, Finlandia, Pulitzer, tappioriski, rävellys, takahikiä, läystäke, banaaninkuori, kirjailija, liitto.

Viikon suosituimmat

Trilogia Le grand cahier on kulttuuriskandaali | Agota Kristof

Kirja-arvio: Alastonkuvia | Virpi Hämeen-Anttila

Kielitoimisto suosittaa lyhiksiä ja pyöröraikastinta

About Päivi Kannisto

Suolatut säkeet

Helvetti | Dante Alighieri

Senkin sika!

Kiinalainen niukkuuspeli

Tietoja Päivi Kannistosta

Kuinka minusta tuli postikorttikirjailija?