Oblomovin elämä sängyssä
Venäläisen Ivan Goncharovin Oblomov (1858) on yksi maailmankirjallisuuden tunnetuimmista toimettomuuden kuvauksista. Päähenkilö Oblomov viettää suurimman osan elämästään sängyssä, itämaiseen aamutakkiinsa sonnustautuneena.
Milloin tahansa Oblomov päättääkin nousta ylös, hänen jalkansa sujahtavat tarkasti sängyn viereen sijoitettuihin tohveleihin. Mutta näin ei käy usein, sillä Oblomovin tapaa vain harvoin makuuhuoneensa ulkopuolella.
Suloinen joutilaisuus
Oblomov ei ole sänkyynsä kahlittu. Hänen fysiikassaan ei ole vikaa, hän ei kärsi kroonisesta väsymyksestä eikä hän ole laiska. Sängyssä selällään makaaminen on vain miehen normaali olotila. Oblomov käyttää talonsa huoneista ainoastaan yhtä, sillä makuuhuone toimii myös yhdistettynä vieras- ja työhuoneena. Tosin miestä tapaa harvoin töiden äärestä.
Oblomovin luona vierailevat ystävät ovat ihmeissään elämäntyylistä. Aina aamutakissaan sängyssä makaamassa! Oblomov taas säälittelee ystäviensä kohtaloa, sillä he ovat korvia myöten täynnä työtään, kuuroja ja sokeita kaikelle muulle maailmassa. "Mitä hyötyä on urasta, älystä ja tahdosta, jos ihminen elää elämänsä saavuttamatta mitään mainittavaa" Oblomov kysyy.
Oblomovin tragedia
Oblomov vaikuttaa lupsakalta veijarilta, mutta varsin pian paljastuu, että hän ei ole onnellinen. Yhteiskunnan asettamat paineet, rahahuolet ja velvollisuudet ahdistavat, vaikka Oblomov ei teekään asioiden hyväksi yhtään mitään. Mies tuntee myös kateutta siitä, että toiset näyttävät elävän täyteläisempää elämää. Maailmallisen menon halveksunta osoittautuu ketun happamiksi pihlajanmarjoiksi.
Oblomovin tragedian taustalla on saamattomuus, mutta myös näkemys kaiken turhuudesta. Takaumassa Oblomovin lapsuuteen kertoja antaa valaistusta miehen tilaan, jota kutsutaan "Oblomovkan taudiksi". Oblomovka on päähenkilön kotitalo, jossa hänet puettiin, syötettiin, huolehdittiin hänen terveydestään ja vahdittiin, ettei hän vain rasittaisi itseään liikaa. Oblomov oppi lapsuudessaan kavahtamaan kaikenlaista ponnistusta ja liikkumista, sillä ne olisivat tarkoittaneet ruumiin, sielun ja älyn irrottamista aamutakin autuudesta. Kun vanhempi Oblomov katsoo elämäänsä taaksepäin hän toteaa: aivan kuin joku olisi varastanut ja tahrannut häneltä elämän ja maailman lahjoittaman aarrekätkön.
Nuori Oblomov rakastuu ja virkoaa hetkelliseen toimeliaisuuteen, viehättäviin puistokävelyihin, keskusteluihin ja illallisiin, mutta suhde osoittautuu liian vaativaksi. Avioliiton mukanaan tuomat velvollisuudet kauhistuttavat miestä ja hän vetäytyy. Oblomov viettää taas aikaansa sängyssä aamutakissaan, jonka saumat ovat alkaneet ratkeilla. Hän eristäytyy ystävistään, avioituu elämänsä loppupuolella alempisäätyisen vuokraemäntänsä kanssa ja saa lapsen. Ennen haudan lepoon siirtymistä hänen päivänsä täyttyvät syömisestä, juomisesta ja runsaasta unesta.
Moraliteetista veijaritarinaan?
Goncharov parodioi venäläisen 1800-luvun yläluokan joutilaisuutta ja saamattomuutta, mutta sortuu lopussa osoittelevaksi. Oblomovista tulee varoittava esimerkki siitä, mihin yhteiskunnallisista velvollisuuksista laistaminen voi johtaa: hylkäämiseen, epäonneen ja erakoitumiseen.
Voisiko Oblomovin tarinan kirjoittaa toisin - kuvauksena yhteiskunnan ulkopuolelle tietoisesti jättäytyvästä boheemista, joka nauttii joutilaisuudestaan ja tilaisuudesta tehdä itselle mielekkäitä asioita? Kirjatohtori määrää teeman tiimoilta lisälukemiseksi Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden ja ei-fiktiiviseltä puolelta oman La Habaneramme. Päälle punaviintä ja homejuustoa kerran päivässä iltaisin hyvässä seurassa nautittuna, vaikkapa sängyssä.
Asiasanat: Oblomov, Ivan Goncharov, venäläinen, klassikko, yläluokka, joutilaisuus, toimettomuus, sänky, aamutakki, veijari, tragedia.