Saunaan ja uimaan Mekong-joen rannalle

Kambodžan ensimmäinen Suomi-päivä

Supisuomalainen sauna Phnom PenhissäOlemme reissanneet kaksi ja puoli vuotta. Yksi miesmuistiin isoimmista elämyksistä on ollut juuri vietetty Suomi-päivä Kambodžan pääkaupungissa, Phnom Penhissä.

Juhlallisuuksiin kuului mm. saunomista ja uinti viereisessä Mekong-joessa. Saimme elää kuin kuninkaat ylitsevuotavan ystävällisten isäntiemme kunniavieraina. Juhlan järjesti Kambodža-Suomi -ystävyysseura (Cambodian-Finnish Friendship Society, CFFS).

Onnekas sattuma

Tapasimme ystävyysseuran puheenjohtajan, Prasat Kravanin sattumalta kadulla. Hän tunnisti meidät puheemme perusteella suomalaisiksi, ja kutsui meidät siltä seisomalta mukaan Suomi-päivää viettämään. Prasat on ollut toissa vuonna perustetun seuran puheenjohtajana koko sen olemassaolon ajan ja on todellinen supliikkimies. Hän ei ole vielä käynyt Suomessa, mutta suunnittelee matkaa tämän vuoden joulukuussa. Prasat odottaa innolla sitä, että pääsee näkemään, koskettamaan ja tuntemaan mitä lumi on. Hän haluaa myös kokeilla luistelua ja avantouintia. Miehen ainoana huolenaiheena on Suomen talven ennalta-arvaamattomuus: mitä jos talvi ei olekaan vielä tullut joulukuussa ja maasta puuttuu lumi ja jää. Matka ei suuntaudu tiukan budjetin takia Lappiin, vaan hieman edullisempaan Jämsään.

Herra Kravan hienossa NGO autossaan Aito joulupukki Kambodžassa oli epätodellinen näkyPrasatin mukaan kambodžalaiset ovat erittäin kiinnostuneita suomalaisista ja toivottavat heidät lämpimästi tervetulleiksi maahan. Seura suunnittelee mm. ilmaisen khmerin kielen opetuksen aloittamista Suomessa. Koulutus toisi Prasatin mukaan kansakuntamme lähemmäksi toisiaan ja loisi tarvittavat edellytykset tulevaisuuden kaupalliselle yhteistyölle.

Kiertoajelu citymaasturilla

Pääsimme Prasatin mukana kiertoajelulle ympäri Phnom Penhiä yhdistyksen uudenkarhealla citymaasturilla. Ajotyyli oli tyystin erilainen kuin muiden NGO:iden (vapaaehtoisjärjestöjen) johtajilla, jotka pelottelevat huvikseen jalankulkijoita yrittämällä ajaa heidän päälleen. Ja heitä on paljon Phnom Penhissä. Pysähdyimme kahdessa koulussa ja saimme mahdollisuuden kertoa lapsille Suomesta. Mikä innokas ja kiinnostunut yleisö meillä olikaan! Lapset vaativat saada koskea meitä ja kuulla, olemmeko tavanneet henkilökohtaisesti joulupukin. Onneksi me olimme, ja sitä paitsi lapset saivat ainutlaatuisen mahdollisuuden kertoa seuraavan joulun lahjatoivomuksensa suoraan joulupukille itselleen. CFFS oli nimittäin palkannut aidon joulupukin juhlapäivää varten. Lapset olivat alkuun ujoja, mutta pian he halusivat kilvan istumaan joulupukin syliin ja yrittivät repiä tämän valkoista partaa irti. Me nauroimme itsemme kipeiksi ja nautimme jokaisesta hetkestä.

Meitä kohdeltiin kuin kuninkaallisia, sillä olimme pukin lisäksi - valitettavasti - ainoat suomalaiset. Ihmiset halailivat meitä ja antoivat meille lahjoja. Kouluissa lapset olivat valmistautuneet joulupukin vierailuun ja hukuttivat myös meidät tekemiinsä piirustuksiin ja käsitöihin. Jos olisimme tienneet juhlasta etukäteen, olisimme kutsuneet mukaan ihmisiä ei vain Suomesta, vaan myös naapurimaista Skandinaviassa. Kambodža on rauhallinen ja hintataso on erittäin miellyttävä, mikä houkuttelee varmasti jatkossa maahan lisää turisteja. Kambodža-Suomi -ystävyysseura on saanut jo runsaasti kambodžalaisia jäseniä ja Prasat odottaa jäsenmäärän kasvavan entisestään.

Vaatteet päällä saunaan

Saunan kiuas oli valmistettu Kambodžassa ja siinä oli erityinen hyvän onnen taikakuvio Kambodžalaisia saunan lauteillaPäivän ehdoton huippuhetki oli saunominen aidossa suomalaisessa saunassa puukiukaan kosteassa ja tasaisessa lämmössä. Sauna oli rakennettu Mekong-joen rantaan aivan Phnom Penhin ydinkeskustaan. Sekä paikalliset että ulkomaalaiset olivat tervetulleita kokeilemaan sitä. Jotkut paikallisista kurkistivat sisään, ja ne harvat jotka uskaltautuivat lauteille, jättivät häveliäästi vaatteet päälleen.

Santeri meni saunaan perinteiseen suomalaiseen tapaan alasti ja kävi myös joessa uimassa ilkosillaan. Tämä oli ilmeisen eksoottista paikallisille, jotka kerääntyivät saunan ympärille katsomaan toimitusta. Vaikka sauna oli perinteisen puulämmitteinen, se sisälsi myös huipputeknologiaa. Prasat laittoi nimittäin saunan valon päälle tekstiviestillä. Valitettavasti tekstiviestejä ei voi vielä lähettää Kambodžassa, joten Prasat joutui soittamaan ystävälleen Suomeen ja pyytämään tätä lähettämään käynnistysviestin puolestaan. Tämän hienon mobiiliteknologian oli tuottanut johtava suomalainen matkapuhelinvalmistaja Benefon yhteistyössä Motorolan kanssa.

Salmiakkia ja Lenin-patsas

Ruuhkaa saunan verannalla Uusi, hieno ja massiivinen Lenin-patsas Phnom PenhissäIsäntämme oli tilannut juhlaa varten myös salmiakkeja Suomesta. Valitettavasti lähetys oli kuitenkin juuttunut matkan varrelle emmekä päässeet maistamaan harvinaisia herkkuja. Prasat vitsaili, että ehkä hän ei ollut maksanut tarpeeksi lahjuksia. Nauroimme, sillä emme olleet nähneet Kambodžassa pienintäkään merkkiä mustasta pörssistä, kuutamotöiden tekemisestä tai korruptiosta. Kaikki toimi virallisesti ja laillisesti toisin kuin monessa muussa Kaakkois-Aasian maassa. Luultavasti posti oli vain tehnyt tepposet.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä oli koko juhlapäivän päätöstilaisuus, Lenin-patsaan paljastus. Kivestä hakattu valtava Lenin-pää oli saatu lahjoituksena Tampereen Lenin-museolta, ja se oli istutettu marmorisen pylvään päähän. Pylväs palvelee myös punaisten khmerien hirmuvallan kukistamisen muistomerkkinä. Uusi Lenin-patsas on ainoa laatuaan Suomen ja Venäjän rajojen ulkopuolella. Kambodžalaiset odottavat siitä kansainvälistä nähtävyyttä, joka houkuttelee maahan vierailijoita samassa määrin kuin Tampereen ainutlaatuinen Lenin-museo Neuvostoliiton hajoamisen ja Baltian maiden itsenäistymisen jälkeen.

Hyvät löylyt, Santeri kommentoi. Vertaansa vailla oleva maisema: Angkorin temppelit näkyvät saunan ikkunasta!

Lämpimät kiitoksemme

Haluamme kiittää Kambodža-Suomi -ystävyysseuraa ja erityisesti Prasatia suurenmoisesta vieraanvaraisuudesta! Toivomme täydestä sydämestämme, että tämä ainutlaatuinen seura saa lisää suomalaisia ja kambodžalaisia lahjoituksia toimintansa rahoittamiseen. Seura perustettiin vuonna 2005 ja sen nykyinen rahoitus tulee suomalaisilta lahjoittajilta sekä George Sorokselta. Seura on päättänyt tehdä ystävyyspäivästä vuotuisen tradition. Me vetoamme kaikkiin tuen saamiseksi tälle suurenmoiselle idealle ja lupaamme palata myös itse mukaan juhliin joka vuosi. Haluamme välittää tässä CFFS:n nöyrän toivomuksen kaikille lukijoillemme. Seura suunnittelee pientä tekojäärataa Mekong-joen reunalle ensi talveksi, jotta kambodžalaiset pääsisivät kokeilemaan terveellisiä suomalaisia talviurheilulajeja. Tätä tarkoitusta varten seura toivoo saavansa lahjoituksina käytettyjä luistimia ja suksia.

CFFS:n toimisto toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi!

Jos haluat liittyä mukaan Kambodža-Suomi -ystävyysseuraan, ota yhteyttä Prasat Kravaniin, puhelin 023-19291912, sähköposti pkravan@gmail.com, tai poikkea toimistolla osoitteessa CFFS, Katu 128 46A, 2. kerros, Phnom Penh, Kambodža. Valitettavasti seuralla ei ole vielä omaa verkkosivua.

 

Ai niin, melkein unohtui ... hyvää aprillipäivää! Aprilliä, syö silliä, juo kuravettä päälle. Tuo sauna ei nimittäin ollut edes tarpeeksi lämmin (64C astetta), ja seuralla on kuin onkin omat verkkosivunsa :)

Päivi & Santeri

Asiasanat: Suomi, Kambodža, ystävyysseura, Suomi-päivä, Prasat Kravan, Phnom Penh, Mekong, sauna, aprillipila.

Viikon suosituimmat

Trilogia Le grand cahier on kulttuuriskandaali | Agota Kristof

Kirja-arvio: Alastonkuvia | Virpi Hämeen-Anttila

Kielitoimisto suosittaa lyhiksiä ja pyöröraikastinta

About Päivi Kannisto

Suolatut säkeet

Helvetti | Dante Alighieri

Senkin sika!

Kiinalainen niukkuuspeli

Tietoja Päivi Kannistosta

Kuinka minusta tuli postikorttikirjailija?