Kirja-arvio dekkarista Riian verikoirat | Henning Mankellin
Henning Mankell näyttää, että Ruotsissa uskalletaan irvistellä kansankodille, vaikkakin vienosti.
Riian verikoirat (Seuil, Pariisi, 2003. Alkuteos Hundarna i Riga, 1992.) on Mankellin toinen komisario Wallander-tarina. Kurt Wallander on keski-ikäinen, tavallinen ruotsalainen mies, joka kärsii vuoden takaisesta avioerostaan, paniikkihäiriöstä ja elämän tarkoituksettomuudesta. Kun Ruotsin rannikolle ajelehtii kaksi ruumista, pikkukaupungin mies joutuu mukaan latvialaiseen rikostutkintaan.
Tarinassa eletään vuotta 1991 juuri ennen Latvian lopullista irtaantumista Neuvostoliitosta, mikä antaa Wallanderille tilaisuuden kuvata kommunistisen yhteiskunnan rappiota. Kaikkea tarkkaillaan, sattumaa ei ole ja rikkaiden ja köyhien väliin on laskeutunut rautaesirippu. Rumat ja harmaat talot muistuttavat vankiloita.
Hitaasti perinteisellä tyylillä
Riian verikoirat noudattaa perinteistä dekkarin kaavaa, mutta kehkeytyy poikkeuksellisen hitaasti. Tapahtumat toistetaan kymmeniä kertoja niin, että kirjailijan alkaa epäillä aliarvioineen lukijaansa.
Hidas tempo antoi aikaa mitä erilaisimmille pohdinnoille, kuten Röngän Kärppä-dekkareissakin. Ihmettelin muun muassa, miksi Wallanderin mietteet oli kursivoitu. Se pomppasi tekstissä silmään, vaikka toisaalta merkintätavalla päästiin turhista "hän mietti" -johtolauseista. Saattaa olla, että kyse oli ranskankielisen laitoksen omasta tyylikeksinnöstä.
Piristävää yhteiskuntakritiikkiä
Jaksoin kirjan kaikesta huolimatta loppuun, koska Mankell väläytti pariin otteeseen mielenkiintoista yhteiskuntakritiikkiä. Wallanderin mukaan ruotsalainen oikeuslaitos ei ole läpinäkyvä, vaan kabineteissa kähmitään. Korruptiokaan ei ole juuri vieraampaa kuin Latviassa. Wallander muistelee, kuinka kollegat päästivät hänet puhallutuksen jälkeen jatkamaan ajomatkaa ilman syytettä rattijuopumuksesta.
Tänä päivänä Ruotsi muistuttaa yhä enemmän Wallanderin kuvaamaa Latviaa, kun kenen tahansa puheluja voidaan vakoilla uuden puhelinkuuntelulain nojalla. Myös länsimaiden nettisensuurit, yritykset lisätä netin valvontaa ja katukameroilla kaupunkien valvontaa muistuttavat, että totalitarismi ei suinkaan ole diktatuurien yksinoikeus. Olisi mielenkiintoista lukea, millaiseksi Riian verikoirat olisi muotoutunut näiden uusien käänteiden valossa.
Asiasanat: Henning Mankell, Kurt Wallander, Riian verikoirat, Riika, Latvia, Ruotsi, Neuvostoliitto, rautaesirippu, rikostutkinta, komisario, murha, ruumis, oikeuslaitos, puhelinkuuntelulaki, nettisensuuri, totalitarismi.
