Kirja-arvio Eugène Ionescon teoksesta Oppitunti

Eugène Ionesco kuuluu pitkäaikaisiin kirjailijasuosikkeihini. Oppitunti on yksi miehen hulvattoman absurdeista näytelmistä, joka tekee pilaa tieteellisistä oppirakennelmista, käsitteistä ja kielestä.

Oppitunti (La leçon, 1950. Teoksessa La cantatrice chauve suivi de La leçon. Gallimard, 1954.) on tiivis, kolmen henkilön hirtehiskomedia. Nuori oppilas suunnittelee tohtoriopintoja ja häntä kuulustellaan mm. yhteenlaskusta ja vuodenajoista. Oppilas saa kiitosta edistyneisyydestään eikä opettaja lainkaan epäile, etteikö hän saavuttaisi korkeaa tavoitettaan.

Pian käy kuitenkin ilmi, että tyttö on opetellut ulkoa äärettömän määrän yhteenlaskuja, koska hän ei luota omaan päättelykykyynsä. Ionesco tekee pilaa tieteistä, joiden oppirakennelmat perustuvat samaan metodiin. Käsitteet ja teoriat on päntättävä.

Oppilaan keskittymiskyky alkaa herpaantua ja hän valittaa hammassärkyä. Aiheeton keskeytys ajaa opettajan raivon partaalle ja hän tappaa oppilaansa veitsellä. Paikalle saapunut kodinhoitaja auttaa ruumiin hautaamisessa edellisten, 39 oppilaan viereen. Nainen ihmettelee, miten opettaja viitsiikin vielä korkeassa iässään – kylästä loppuvat oppilaatkin.

Onko kieli ymmärryksen vai sekaannuksen lähde?

Absurdeille näytelmille tyypilliseen tapaan Ionescon henkilöt puhuvat toistensa ohi, juuri niin päättömiä kuin arkielämässäkin, täyttääkseen tyhjyyttä ja hiljaisuutta ympärillään. Aiheeksi käy esimerkiksi sää, jonka luonteesta ei vallitse suurempaa varmuutta kuin käsitteistäkään. Ne johtavat paradoksaalisesti harhaan tarkkuudessaan.

Il fait beau aujourd'hui... ou plutôt pas tellement... Oh! si quand même. Enfin, il ne fait pas trop mauvais, c'est le principal... Euh... euh... Il ne pleut pas, il ne neige pas non plus.

(Vapaasti suomennettuna) Kaunis ilma tänään... tai ei niinkään... Tai ehkä sittenkin. Joka tapauksessa, ilma ei ole huono, se on pääasia. Öh... hmmm... Ei sada vettä eikä myöskään lunta.

Ionesco käytti usein näytelmissään hyväksi materiaalia, joka on kuin kielenopetuksesta: yksinkertaisia lauseita, joissa todetaan arkisia latteuksia. Mestarin käsittelyssä tuloksena on ilmavaa tekstiä ilman ranskalaiselle kirjallisuudelle tunnusomaista, toisinaan jopa jaarittelevaa pohdintaa. Filosofinen ulottuvuus jätetään rivien välistä luettavaksi.

Lue myös: Eugène Ionescon Sarvikuono.

Asiasanat: Eugène Ionesco, Oppitunti, absurdi, näytelmä, Ranska, murhaaja, koulu, oppilas, tohtoriopinnot, hammassärky, ohipuhuminen, tyhjyys, hiljaisuus.