Elokuva The Killer Inside Me, Tappaja sisälläni
Tappaja sisälläni perustuu pulp-kirjailija Jim Thompsonin kehuttuun kioskiromaaniin vuodelta 1952. Ohjaaja Michael Winterbottomin versio aiheesta jää kalpeaksi ja vuotavaksi kuin Casey Affleckin ääni päähenkilön roolissa, mutta elokuva jättää sentään tilaa tulkinnoille.
The Killer Inside Me (2010, suomennettu nimellä Tappaja sisälläni) -elokuvan päähenkilö on Lou Ford. Mies työskentelee pikkukaupungin apulaissheriffinä 50-luvun Texasissa ja pääsee pätemään puhtoisena poikana paikallisten silmissä.
Hyvätapaista, mutta kyynistä ja karskia esittävä heinähattu-Lou osoittautuu epävarmaksi miehisyydestään ja identiteetistään. Hänen äänensä vuotaa pienenä ja tukahtuneena (mikä on melkoisen piinallista kuunneltavaa pariksi pitkäksi tunniksi) ja anger managementistä löytyisi parantamisen varaa.
Sheriffin pahaolo purkautuu sadismiin ja väkivaltaan. Uhreina ovat kaksi naista: viaton ja onnettomasti lainvartijaan rakastunut tyttöystävä Amy (Kate Hudson) ja alistujista halukkaampi, prostituoitu Joyce (Jessica Alba), joka ottaa mielellään läpsettä eri puolelle kehoaan. Osansa saavat myös onnettomat laitapuolen kulkijat, jotka sattuvat väärään aikaan väärään paikkaan ja uhkaavat olemassaolollaan sheriffin sisäistä rauhaa.
Ohjaaja Winterbottom on antanut kameroiden perehtyä päähenkilön agressionpoiston yksityiskohtiin niin, että heikkohermoisimmat katsojat ovat ehtineet pahoittaa mielensä. Amerikan Psykoon verrattuna väkivalta on tosin vähäisempää, mutta siihen suhtaudutaan vakavammin. Winterbottom antaa korostetusti ymmärtää, että kuvassa häilyy häiriintynyt yksilö.
Elokuvan ansioksi on luettava se, että päähenkilön käyttäytymistä ei edes yritetä ymmärtää. Tarinan kuluessa annetaan vihjeitä, mutta katsojalle jää vapaus tehdä omat päätelmänsä. Näin ei sorruta samanlaiseen patetiaan kuin vuoden 1976 leffaversiota (ohjannut Burt Kennedy) mainostaneessa suomalaisessa leffajulisteessa. Siinä jännitystä luotiin zombiemaisella sloganilla: “Ennemmin tai myöhemmin jokaisessa elävä paholainen pyrkii ulos.”
Asiasanat: Tappaja sisälläni, Killer Inside Me, 2010, Michael Winterbottom, elokuva, elokuva-arvio, rikos, jännitys, väkivalta, tappaja, patologia, anger management, aggressio, Yhdysvallat.
Puolivillaisella tavallaan filmi koettaa representoida eli tehdä uudestaan läsnäolevaksi radikaalin pahan tematiikkaa (topiikkaa), joka tunnetaan, sikäli kuin muistetaan, Aurelius Augustinukselta. - Olisi hyvä tietää, miten toisaalta 1) moderni uskova, 2) toisaalta mahdollisesti vielä modernimpi ateisti suhtautuu kuvaan. Ovatko molemmat kenties yhtä pettyneitä näihin liikkuvien kuvien sarjoihin? - Laitatko, hyvä Päivi, osoitteenne sähköpostiini, niin laittaisin spatio-temporaliteettiinne tulemaan tämän "The Good Old Hellenes" -kirjan? - Hyvää yötä. Juhani
VastaaPoistaSuurkiitokset! On mielenkiintoista, että suurin osa historian palvomista merkkimiehistä on itse asiassa verisiä valloittajia. Katsoimme juuri pari päivää sitten dokumenttia, jossa Aleksanteri Suurta tarkasteltiin psykopaatti-asteikolla eikä suurena johtajana ja sotanerona.
VastaaPoistaHei, huomasin mielipahakseni, ettei minulla olekaan enää koneen tiedostossa tekstiä. Voinko siis laittaa paperimuotoisen kirjan (sentään kovakantisen) johonkin fysikaalisessa maailmassa olevaan postiosoitteeseen? - Kirjassa esiintyy joukko ehdottomasti hyviäkin tyyppejä, jos kohta jokunen julmuuden ikonikin. - Hyvää viikonloppua. - Juhani. PS. Laittanet etanapostiosoitteenne sähköpostiosoitteeseeni, kun en sieltä sitä äkännyt. Idem.
VastaaPoista