Myykö kirjailija sielunsa? | Kirjallisuus ja tuotesijoittelu
Kun Fay Weldonin ja jalokiviliike Bulgarin yhteistyösopimus julkistettiin, alkoivat kirjailijat miettiä menetettyjä mahdollisuuksiaan. Kukapa ei olisi mainostanut teksteissään brändejä - vastikkeetta.
Yhdysvaltain kirjailijakillan puheenjohtaja Letty Cottin Pogrebin otti asiakseen tyrmätä mahdollisuuden. Hän sanoi pelkäävänsä, että lukijoilta menisi usko tarinan autenttisuuteen. Mitä jos lukija miettisi vain kyynisenä, ajaako päähenkilö todella Fordia vai onko Ford vain maksanut näkyvyydestä?
Pelkkää kateellisten panettelua?
Pogrebin ei ollut mielipiteensä kanssa yksin. Pulitzer-palkinnon voittanut Michael Chabon (The Amazing Adventures of Kavalier & Clay. Ei suomennettu.) kutsui tuotesijoittelua ontuvaksi ideaksi. Kirjailija Rick Moody (The Ice Storm. Ei suomennettu. Samanniminen elokuva ilmestyi vuonna 1997, ohjaaja Ang Lee) kirjoitti Salon-verkkojulkaisussa:
- Toista kirjailijaa ei ole mukava kritisoida, etenkin jos hän on merkittävässä asemassa oleva britti, ja siltikin tekee mieli sanoa, öh, eivätkö kirjasi myy muutenkin riittävästi? Älä ole tyrkky!
Kirjailija Ron Hansenin (Mariette in Ecstasy. Ei suomennettu.) mukaan yhteistyösopimukset eivät mustaa vain kirjailijan, vaan myös yrityksen mainetta, kun ostaja huomaa, että häntä on yritetty manipuloida.
- On ihan toinen juttu, jos Philip Morris antaa kirjailijalle 500 000 palkinnon, koska yhtiön hallitus on mykistynyt kirjailijan taidoista ja haluaa lukea enemmän, kuin että se haluaisi päähenkilön sytyttävän tupakan seksin jälkeen tai pulassa ollessaan.
Tietokirjailija Robert Wright (Nonzero. Ei suomennettu.) irvaili Bulgaria kolumnissaan Vulgariksi ja toi huumorin varjolla esille kirjailijoiden salaisesti elättelemän kateuden:
- Tästä taiteellisesta surmanhypystä minulla ei ole muuta sanottavaa kuin: Bulgari, Bulgari, Bulgari, Bulgari, Bulgari, Bulgari, Bulgari, Bulgari, Bulgari, Bulgari, Bulgari, Bulgari. Selventääkseni viestiäni hieman: olen käytettävissä.
Apuraha vastaa tuotesijoittelua
Kirjailija Weldon suhtautui itse tyynesti yhteistyösopimukseen ja sitä seuranneeseen kritiikkiin.
- Kun ehdotus tuli, ajattelin: 'Voi ei, minähän olen kaunokirjailija. Ei tällaista voi tehdä, nimeni lokaantuu lopullisesti.' Mutta sitten ajattelin hetken ja sanoin: 'Mitä sitten. Lokaantukoon. Eivät ne kuitenkaan anna minulle Booker Prize -palkintoa', Weldon kertoi The New York Timesille.
Booker Prize on Englannin arvostetuin kirjallisuuspalkinto. Weldonin ratkaisu herätti kummastusta, koska hän on palkittu ja menestynyt kirjailija ja kirjoittanut muutaman bestsellerin. Weldonin agentti kuittasi kritiikin epäolennaisena bisneksen kannalta:
- Mitä väliä sillä on, maksaako sinulle kustantaja vai italialainen korufirma?
Weldon agentteineen on oikeassa. Sponsoroinnissa ei ole mitään uutta ja ihmeellistä. Euroopan hovit ja kirkot ovat elättäneet vuosisatoja taiteilijoita ja filosofeja. Esimerkiksi Shakespeare, Leonardo da Vinci, Michelangelo, Beethoven ja Mozart saivat tukea. Suomessa sponsorointi tapahtuu apurahojen muodossa. Nimettömältä ja kasvottomalta raadilta saatu raha halutaan nähdä puolueettomampana ja vähemmän sitovana. Silti avustuskin edellyttää, että säätiön nimi painetaan kirjaan aivan kuten tuotesijoittelussa. Myykö myös apurahakirjailija sielunsa tuotesijoittelupaholaiselle?
Tutustu koko Kirjallisuus ja tuotesijoittelu -juttusarjaan.
Asiasanat: tuotesijoittelu, product placement, yritys, kirjallisuus, kirjailija, apuraha, sponsorointi, Fay Weldon, Michael Chabon, Ron Hansen, Robert Wright, Booker Prize, Shakespeare, Leonardo da Vinci, Michelangelo, Beethoven, Mozart.
Kysymäsi Saab sopimus: Marko Tapion "Enkeli lensi ohi" 1963 ja "Kolmetoista mehiläistä" 1964.
VastaaPoistaMuitakin mielenkiintoisia tapauksia löytyy. Näyttää siltä, että kirjailija saa pitää maineensa - ja sielunsa - jos ei julkista sopimustaan : )
Suurkiitokset tiedosta. Näinhän se on kaikessa. Rikoksiakin saa tehdä, kunhan ei jää kiinni ;-)
VastaaPoistaEipä kestä. Brändeistä vielä: kustantajat panostavat omaan brändipääomaansa, on kultaista ja keltaista kirjastoa jne. Tunnetuimmilla kirjailijoilla tekijäbrändit & päähenkilöbrändit muodostuvat lähinnä tunnettuuden kautta ja lisäävät myyntiä. Kustantajia kiinnostaa tietysti vain oman brändipääomansa kehittäminen. Kirjailijatkin voisivat kehittää tätä puolta - tosin eivät julkisesti - taiteilijoidenhan kuuluu vastustaa kaupallisuutta jne : )
VastaaPoistaOnce, some years ago, never mind how long exactly. There was a case taken up of the question; that who is the papa of a newborn and responsibility of the maintenance of the baby in question. Well, the defendant a man who was accused to be the papa however denied, and said he have nothing to do with the mamma of that baby, so the witness was send for and a woman came into courtroom. When the enquiry was held and asked what the witness knows about the case, the witness told;” We were working on the field and Ollikaine came. At first he made love with Kati, then, with me.
VastaaPoistaKati got the baby, I got nothing.”
Minä ja muut, Tuhannet muut. Ovat juuri tuon todistajan asemassa. Kustanusfirmat lapsen saivat,- mie en saan hevo vittuu.
SE vuoksi, että kirjailusta ja kirjojen kirjoittamisestta on tullu yleinen harastus kuten karaoke, tai jokin muu vastaava.
Anonyymi, erityisesti vakavasti itsensä ottavien kirjailijoiden tulee vastustaa kaupallista hapatusta. Tunnetut kirjailijat lienevät brändejä itsessään ja he kartuttavat kustantajan brändipääomaa.
VastaaPoistaLatimeri, karaokessa (Kiinassa kalaoke) kaikki ovat tähtiä, miksei myös kirjallisuudessa?
Vakavasti (itsensä) ottavien suomalaisten kirjailijoiden määrä ei korreloi Nobeleihin, harmi sinänsä. Ja toki kustantaja arvostaa kirjailijansa brändipääomaa(saadessaan noin 75% tuotosta). Varsinkin vakavasti otettavat tyytyvät toki vähempään, eivätkä ota itseensä kun heille ehkä piakkoin tarjotaan vieläkin vähemmän. Onhan kirjailijoidenkin toki kohdattava lama ja myötäelettävä kustantajiensa ahdinko! Toisaalta jos kirjailijan voisi kokonaan omistaa, voisi hänen brändiensä kehittämiseen investoidakin, saisi raukka keskittyä taiteeseensa...
VastaaPoistaAnonyymi, kustantaminen vaikuttaa Suomessa kuolevalta bisnekseltä. Jopa Amerikassa kirjailijat valittavat ansioidensa vähäisyyttä, vaikka markkina on kymmeniä kertoja suurempi. Tämä tehnee tuotesijoittelusta varteenotettavan vaihtoehdon, erityisesti jos julkaisutoiminta muuttuu sähköisemmäksi. Jos kirjailija saa rahansa yritykseltä, hän voi antaa tekstinsä vapaammin jakoon.
VastaaPoistaKustannustoiminta kaipaa - paitsi rakenemuutosta - monenlaista kehittämistä... Tuotesijoittelu on hyvä juttu, yksi mahdollisuus on myös tehdä kuten Alex Mattis (Men in Aprons)...
VastaaPoistaAnonyymi, kiitos vinkistä. Mielenkiintoinen idea ja kirja. Oletko itse harkinnut tuotesijoittelua?
VastaaPoistaJokaisen Faustan / Faustuksen edun mukaista olisi tehdä kontrahti itsensä Mefiston eikä kenenkään maailmallisen kustantajan kanssa. Mefisto hoitaa siten homman kotiin. Mefistolle sentään ihmisyys on kaikki kaikessa, raha pelkkä muodollisuus (toisin kuin kustantajalle / konsultille).
VastaaPoistaJuhani, erinomainen idea, mutta mistä löytyisi sopiva, kirjallisuuden nälkäinen paholainen?
VastaaPoistaTuotesijoittelu yms. ilmiöt kiinnostavat toistaiseksi tutkimusmielessä. Jos eläisin kirjoittamalla, aivan varmasti tekisin sopimuksia(kin). Mefiston kanssa diili jäisi tekemättä, sillä miellän työn ja ihmisen eri asioiksi. Mefisto voisi olla kyllä oikein toimiva tuotesijoitteluagentuurin nimi...
VastaaPoistaPäivi ja Anonyymi, hyvät ihmiset, täytyy vain kärsivällisesti odottaa, että Mefistofeles ottaa yhteyttä ja kehityskeskustelu käydään ja sopimus sinetöidään. Työtä ei Mefiston mukaan oikein voi erottaa elämästä. Terv. J.
VastaaPoistaJuhani, jään odottelemaan yhteydenottoa.
VastaaPoistaAnonyymi, olisi mielenkiintoista kuulla enemmän tutkimuksestasi.
Lukijan näkökulmasta tämä on ei-toivottava ilmiö. Jos tiedän, että kirjassa on tuotesijoittelua, en voi lukea yhtäkään brändinimen mainintaa kuin tämän tekstinulkoisen tiedon valossa. Jos taas en tiedä tuotesijoittelusta, minua huijataan.
VastaaPoistaApurahoihin liittyy harvemmin teoksen sisältöön koskevia vaateita, joten en oikein osaa nähdä tätä yhteyttä. Täydellisen taloudellisen riippumattomuuden ja mainostilan myymisen välillä on muitakin vaihtoehtoja.
Kalle, kiitos kommentista. Apurahan saaminen on eräänlainen kirjan aihetta koskeva ennakkosensuuri, sillä aiheen pitää edistää apurahan maksajan tarkoitusperiä tai se ei ainakaan saa olla niiden kanssa ristiriidassa.
VastaaPoistaTäydellisen taloudellisen riippumattomuuden ja mainostilan myymisen välillä on muitakin vaihtoehtoja.
Mitä vaihtoehtoja sinä suosisit?