Jari Tervon Rautapää on karskinkarhea

Jari Tervon Rautapää on karskinkarhea Sain ystävältämme Helenalta pari suomalaista kirjaa luettavaksi, kun hän kävi visiitillä Kuala Lumpurista. Toinen kirjoista oli Jari Tervon romaani Rautapää (2004).

Lukuelämys alkoi takkuillen. Pääsin sivulle sata, mutta en tarinan makuun. Lauseet tuntuivat kököiltä, kielikuvat väkinäisiltä, koko kirja kikkailulta ja erikoisuuden tavoittelulta.

Sitkeys palkitaan

Suomessa olisin kiikuttanut niteen takaisin kirjastoon. Täällä Aasiassa suomalaiset kirjat ovat kuitenkin liian arvokkaita pölyyntyäkseen hyllyssä, joten aloitin uudelleen.

Osa kielikuvista oli toisellakin lukemalla kankeita, kuten "ikkunoista arkkitehtailtiin valoa". Välillä olisin kaivannut morsetusta hieman täydempiä lauseita, vaikka en lavean kerronnan ystävä olekaan. Yhtään Waltaria en ole saanut kahlattua loppuun.

Sitten tarinan rosoisuus alkoi viehättää. Se on pelkistetyillä, karkeilla viivoilla vedetty. Epätäydellinen.

Mietin, miten karkeus oli voinut ensimmäisellä lukukerralla vaikuttaa erikoisuuden tavoittelulta. Niinkö harva uskaltaa tuottaa särmikästä tekstiä?

Asiasanat: Jari Tervo, Rautapää, kielikuva, morsetus, kikkailu, kerronta, suomalainen, kirja.

Viikon suosituimmat

Trilogia Le grand cahier on kulttuuriskandaali | Agota Kristof

Kirja-arvio: Alastonkuvia | Virpi Hämeen-Anttila

Kielitoimisto suosittaa lyhiksiä ja pyöröraikastinta

About Päivi Kannisto

Suolatut säkeet

Helvetti | Dante Alighieri

Senkin sika!

Kiinalainen niukkuuspeli

Tietoja Päivi Kannistosta

Kuinka minusta tuli postikorttikirjailija?