Päiväunelmat | Matkoja jääkaapille III

Päiväunelmat ja mielikuvitusmatkat. Millaista olisi olla joku toinen, jossain toisaalla tai toisessa ulottuvuudessa? Oletko koskaan miettinyt, millaista olisi olla joku toinen, jossain toisaalla ja mieluiten toisessa ulottuvuudessa? Matkakirjallisuutta käsittelevän sarjan kolmannessa osassa ovat vuorossa päiväunelmat. Mielikuvituksessa teet matkoja, joiden rinnalla hurjimmatkin maailmanvalloitustarinat kalpenevat.

Kaunokirjallisuuden erinomaisuus piilee siinä, että mikään ei ole mahdotonta. Voit liitää vapaasti toisin kuin fyysisessä maailmassa, jossa täytyy takuta mm. viisumien ja rajamuodollisuuksien kanssa. Jo ennestään ahdasta maapalloa jaetaan aina vain pienempiin pläntteihin, joita vartioidaan mustasukkaisesti. Kulkuneuvot ovat kivikautisia ja henkiset esteet usein ylitsepääsemättömiä. Marsin-visiitistä tai aikamatkasta on turha haaveilla, jos matkanteko ei onnistu edes Kalliosta Eiraan tai Tampereelta Turkuun.

Naapurin nahkoista Kauniaisten kiirastuleen

Kirjat ja elokuvat pursuavat erilaisia matkaideoita, jotka odottavat toteuttajaansa. Elokuvassa Being John Malkovich päähenkilö löytää työpaikaltaan näyttelijä John Malkovichin sisään johtavan oven ja alkaa myydä pääsylippuja. Kaunokirjallisuudesta taas voisi löytyä uusi kestosuosikki Kanarian tilalle: opastettu kiertomatka Helvettiin Danten jalanjäljissä. Eksoottinen kohde on kiihottanut mielikuvitusta jo antiikin ajoista, jolloin Orfeus pelasti tuonelan turuilta Eurydikeaan. Matkatoimiston slogan voisi olla: "Painu helvettiin!"

Tarjolla voisi olla myös maltillisempia vaihtoehtoja. Miltä kuulostaisi esimerkiksi matka veden alle Cousteaun räpylöissä, joogalento Joensuuhun tai seikkailu Vatasen ja jäniksen kanssa oravanpyörän ulkopuolelle Arto Paasilinnan Jäniksen vuoden käsikirjoitusta seuraten? Kaunokirjallisuus tarjoaa rohkeille villejä unelmia. Otat vain kirjan käteen ja valitset sopivan.

Lopuksi Kirjatohtorin matkavinkki, joka on kenen tahansa toteuttavissa ja vieläpä pikkurahalla. Se on konttausmatka läpi Kauniaisten. Yksityiskohtaiset ohjeet varustuksesta, harjoittelusta, reiteistä, nähtävyyksistä ja matkan aikaisista aktiviteeteista saat teoksesta Kullattu kakkalapio. Joku saattaisi väittää sitä matkavaleeksi, mutta mitä jos perinteinen, kiillotettu ja kaunisteltu matkakuvaus onkin vielä suurempi sumutus?

Tutustu Matkoja jääkaapille -sarjan kaikkiin osiin.

Asiasanat: mielikuvitusmatkat, päiväunelmat, matkakertomus, John Malkovich, Dante, Orpheus, Eurydike, Kullattu kakkalapio, konttaaminen, Kauniainen.

Viikon suosituimmat

Trilogia Le grand cahier on kulttuuriskandaali | Agota Kristof

Suolatut säkeet

Kirja-arvio: Alastonkuvia | Virpi Hämeen-Anttila

Kielitoimisto suosittaa lyhiksiä ja pyöröraikastinta

Helvetti | Dante Alighieri

About Päivi Kannisto

Senkin sika!

Kiinalainen niukkuuspeli

Tietoja Päivi Kannistosta

Kuinka minusta tuli postikorttikirjailija?