Novellikokoelma Kullattu kakkalapio

24.4.2007: Kullattu kakkalapio sai kustantajan Siniplaneetasta.

Kullattu kakkalapio Olen kirjoitellut ja koonnut matkan aikana sukeutuneita satiireja kokoelmaksi nimeltään Kullattu kakkalapio (In English: Gilded Pooper Scooper). Kirja johdattaa lukijan hulvattomalle ja syväluotaavalle matkalle maailman ympäri. Kertomusten henkilöillä on jokaisella omat paskansa lapioitavanaan. He kamppailevat ihmissuhteissa, työssä ja lomalla - viidessä eri maailmankolkassa. Suomessa tavataan mm. ympäri Kauniaisia extreme-matkallaan konttaava mies, Venäjällä vapaata rakkautta janoava wannabe-hippi, Argentiinassa kieroutuneen äiti-suhteen vangitsema poika, Uudessa-Seelannissa kierrätysaddikti ja Brasiliassa joukko rahanhimon sokaisemia yrittäjiä.

Tarinoita ovat inspiroineet kahden viime vuoden aikana tapaamamme ihmiset ja koluamamme paikat. Kirjoittaminen oli hauskaa, kun ei ollut minkäänlaisia paineita tai määräaikoja. Santeri oli suureksi avuksi. Kirjoitin tarinan, Santeri kommentoi ja rikasti tekstiä crazy-huumorillaan. Nauroimme usein vedet silmissä hulluille ideoille ja liioitteluille. Jutuista kaksi on julkaistu aiemmin sähköisesti: Brasil Bra$$$il! Turistiopas brasilialaisille ja Pätölä). Jälkimmäinen julkaistiin myös Lalli-sanomalehdessä jatkokertomuksena. Kokoelman loput 23 tarinaa ovat ennen julkaisemattomia.

Katson syksyn mittaan, löytyykö kirjalle kustantajaa vai julkaisemmeko sen itse sähköisesti Google Booksissa. Sieltä englanninkieliset opuksemme ovat jo saaneet kodin.

Kullattu kakkalapio on kirjoitettu suomeksi, mutta kääntäisimme sen Santerin kanssa mielellämme mikäli saisimme apua joltakulta englantia äidinkielenään puhuvalta. Haluaisitko sinä auttaa?

P.S. Kannen muhkea kakkakasa on kuvattu Venäjän Rainbow-leirillä Karjalassa. Kasa nökötti keskellä leirille johtavaa tietä niin kutsuvana, että se oli suorastaan pakko ikuistaa.

Viikon suosituimmat

Trilogia Le grand cahier on kulttuuriskandaali | Agota Kristof

Kirja-arvio: Alastonkuvia | Virpi Hämeen-Anttila

Kielitoimisto suosittaa lyhiksiä ja pyöröraikastinta

About Päivi Kannisto

Suolatut säkeet

Helvetti | Dante Alighieri

Senkin sika!

Kiinalainen niukkuuspeli

Tietoja Päivi Kannistosta

Kuinka minusta tuli postikorttikirjailija?