Bloggerin vika sotkee blogiani

Blogger näyttää lahoavan käsiinBloggerin haut ovat rikki. Sen vuoksi esimerkiksi Kirjatohtorin juttusarjat ja Kirjallisuuden brändit toimivat tällä hetkellä miten sattuu. Juttuja jää puuttumaan ja niiden järjestys on satunnainen. En ole raportoinut virhettä vielä Bloggerin omistamalle Googlelle, sillä edellisetkin ovat korjaamatta.

Bloggerissa, kuten kaikissa tietokoneohjelmissa on virheitä. Ne juontuvat ohjelmia tekevistä ihmisistä. Koska kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä, syntyy myös ohjelmiin virheitä. Humanum errare est.

Kiertotie juttusarjojen juttujen löytämiseen on hankala. Ne löytyvät selaamalla blogia aikajärjestyksessä taaksepäin. Juttuja on kertynyt yli 200, joten aikaa saattaa kulua runsaasti. Normaalisti Blogger on korjannut kriittiset, kaikkiin käyttäjiin vaikuttavat viat verraten nopeasti, joten toivoa paremmasta vielä on. Jatkan kuitenkin juttujen julkaisemista normaaliin tapaan.

Kiitän kärsivällisyydestä ja ehdotan näin kesällä vaikka retkeä luontoon tietokoneen ääressä kyyhöttämisen sijaan korjauksena tähän tekniseen vikaan.

Asiasanat: Blogger, virhe, vika, haku, rikki, haku, etsintä, järjestys, juttusarja, listaus, Google.

Kommentit

Viikon suosituimmat

Muodikkaasti maahanmuuttokriittinen? | Eufemismit

Venäjästä ja voguleista Artturi Kanniston mitalla

WSOY:n Jokapiraatinoikeus | Nettisensuuri

Prekariaatti | Eufemismit

Myykö kirjailija sielunsa? | Kirjallisuus ja tuotesijoittelu

Sensuuri kumpuaa holhouksesta | Nettisensuuri

Onko koko maailmantalous pelkkä pyramidihuijaus?

Suomalainen käsitys typrografiasta

Enkelit ja demonit esittelee Vatikaania

Kunnostaudu kriitikkona | Päde kirjallisuudella