Päivi Kannisto

Tohtorska Santeri kunnostautui lukemalla Jokapiraatinoikeuden . Tässä hänen arvionsa mediaseksikästä aihetta käsittelevästä kirjasta. Jokapiraatinoikeus (WSOY, 2010) oli minulle ensimmäinen loppuun saatettu lukukokemus sitten vuoden 2004. Kirja oli iloinen yllätys. Se oli sujuvaa luettavaa, herätti ajatuksia ja muistutti menneistä tietoteknisistä intohimoista . Kirjassa käsiteltiin osuvasti suomalaista oikeusjärjestelmää ja tekijänoikeuslain vaikutuksia. Tietotekniikan, avoimen lähdekoodin ja talouden osalta sen sijaan jäi toivomisen varaa. Lataamisen lähteillä Kirja alkaa tekijänoikeuksien synnystä ja historiasta, mikä oli mielenkiintoista luettavaa. Asian olisi voinut esitellä vieläkin laajemmassa kontekstissa yhdessä nettisensuurin ja kansalaisvapauksien kaventamisen kanssa. Verkkolataajien ja nettikirjoittajien vainoaminen kielii epäluottamusyhteiskunnasta , jossa jokainen on syyllinen kunnes toisin todistetaan. Tarina juoksi jouhevasti ja verkkolataamisen rinnastaminen j

Päivitetty 25.2.2011: tukeni Piraattipuolueelle on toistaiseksi päättynyt . Suomen poliittiseen kenttään saatiin vihdoin yksilön- ja sananvapautta puolustava vaihtoehto: Piraattipuolue. Näinkö Kirjatohtorikin politisoitui? Piraattipuolue ajaa niitä asioita, joita pidän tärkeinä ja joita on Suomessa laiminlyöty. Euroopan ihmistuomioistuin on jakanut Suomelle ennätysmäärän langettavia tuomioita, kansalaisten valvonta ja yksityisyyden suojan rajoittaminen on lisääntynyt passien biotunnisteiden, poliisin sormenjälkirekisterin ja valvontakameroiden myötä. Sananvapautta uhkaavat sensuuri ja näyttävästi julkistetut langettavat tuomiot. Jopa vapauksia puolustavat järjestöt näyttävät olevan Effiä lukuun ottamatta ulalla kuin digiboksi Uralilla. Suomesta on hyvää vauhtia sukeutumassa DDR, jossa jokainen on syyllinen kunnes toisin todistetaan. Piraattipuolue on Suomen puolueista ainoa, joka on reagoinut näihin ongelmiin ja jossa on osaamista ja uskallusta tarttua myös sähköiseen viestintä

Suomalaiset luottavat viranomaisiin. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tekemän selvityksen mukaan 94 prosenttia kansalaisista luottaa poliisiin, 81 prosenttia tuomioistuimiin ja 29 prosenttia puolueisiin. Mutta luottavatko viranomaiset ja päättäjät kansalaisiin? Lisääntyneestä valvonnasta ja kansalaisoikeuksien kaventamisesta voisi päätellä, että maastamme on 2000-luvulla tullut epäluottamusyhteiskunta. Epäluottamus näkyy poliisin läsnäolona kansalaisten arjessa. Yhteisöpalveluihin tunkeudutaan hankkimaan tietoja, kouluja valvomaan kaavaillaan koulupoliiseja ja autojen renkaita syynätään syksyllä tien päällä. Lisääntynyt valvonta näyttää perustuvan ajatukseen siitä, että kansalaiset eivät vapaaehtoisesti noudata sääntöjä. Poliisin on oltava läsnä pelottelemassa ja rankaisemassa. Mihin epäluottamus johtaa? Valvomattomista joukkokokoontumisista ja mielenosoituksista halutaan eroon. Viikonloppuna Vantaalla motitettiin ja ratsattiin näyttävästi tuhat mopoilijaa ja kerättiin heid

Sensuuri yhdistetään Suomessa totalitarismiin, vaikka holhousyhteiskuntiin on aina kuulunut sensuuri. Joku kokee tietävänsä asiat paremmin kuin muut. Suomessa holhouksella on pitkät perinteet, sillä kansalaisia on kasvatettu avuttomuuteen jo vuosisatoja. Ruotsin vallan aikana kuningas nähtiin isäksi, joka vapauttaa kansansa kurjuudesta. Taustalla oli 1600-luvun ajattelu, jonka mukaan kuningas oli saanut valtansa Jumalalta. Kun Suomi siirtyi Venäjän vallan alaisuuteen , keisari peri kuninkaan aseman. Käsitystä suomalaisista holhottuina alamaisina vahvistettiin. Suomen asiain komiteassa vaikuttanut G. M. Armfelt neuvoi uutta hallitsijaa alamaisistaan sanomalla, että kansa ei kapinoi, jos sille tehdään oikeutta. Hemmotteluun ei kuitenkaan ole tarvetta, sillä kansa tyytyy vähään, kun sen ei anneta tietää paremmasta. Alamaisajattelu ohjasi suomalaiset passiivisuuteen. Hallitsijan uskottiin pelastavan vaikeissakin tilanteissa. Kansa omaksui 1800-luvulla jopa sen käsityksen, ettei vilj

Kirjatohtori esittää haasteen kaikille blogien ja kotisivujen pitäjille. Kyse on tietenkin nettisensuurista . Virkavallan ja teleoperaattorien resurssit eivät millään riitä internetin satojen miljardien sivujen sensurointiin. Poliisilla on virkoja täyttämättä määrärahojen puutteessa ja operaattorit potkivat väkeä pellolle. Kansakunta tarvitsee sinun apuasi. Itsensuurilla on Suomessa pitkät perinteet. On aika herättää tämä suomettumisen uljas traditio uudelleen henkiin, sillä onhan toki parempi toimia itse kuin tulla toimitetuksi, saati tyhjäntoimitetuksi. Ohessa on banneri, jonka voit tällätä sivuillesi. Näin sensoreilta säästyy suodatuksen vaiva. Bannerilla käännytät kävijät ja tarjoat heille oivan tavan raportoida väärät mielipiteet parilla klikkauksella. Bannerin koodin saat kopioitua kätevästi alla olevasta laatikosta. <center><script language="JavaScript" type="text/javascript"> // <!-- Begin document.write ('<a href="

Suomi kunnostautui jälleen sananvapauden tyyssijana. Tämä sai vasemmistoradikaalina, vihertävänä liberalistikonservatiivina ja äärioikeistosossuna tunnetun Kirjatohtorin ottamaan Nettisensuuri-juttusarjassa kantaa päivän politiikkaan ja vaihtamaan tyylilajia. Suuri tapaus oli se, että armon vuonna 2008, tarkemmin toissapäivänä, suljettiin lapsipornosta ja sen suodattamisesta asiallisesti kertova sivusto lapsiporno.info . Syynä on se, että sivusto sisälsi linkkejä sellaisille sivuille, jotka keskusrikospoliisi on laittanut sulkulistalleen. Mitään inhonväristyksiä aiheuttaneita, Ars Fennica-palkintoa tavoittelevia lapsipornokuvia sivuilla ei ole.

Sensuuri on saanut uusia muotoja, kun internetin käyttäjäkunta on kasvanut ja erilaiset keskusteluryhmät yleistyneet. Nettiin on muodostunut samanmielisten yhteisöjä, jotka karkottavat vääriä mielipiteitä esittävät, kriittiset keskustelijat joukostaan. Karkotustaktiikat ovat usein valtiollista valvontaa ja sisällön suodattimia tehokkaampi ja salakavalampi sensuurin muoto. Siltä eivät edes länsimaiset netinkäyttäjät ole suojassa. Kritiikki ja eri mieltä oleminen samastetaan keskusteluryhmissä usein moittimiseen, ilonpilaamiseen ja rauhanhäirintään. Myönteisyydellä taas on tärkeä sosiaalinen tehtävä. Se yhdistää samanmieliset yhteisöksi, jonka avulla voi pönkittää omaa egoaan ja ruokkia päiväunelmiaan. Keitä ovat sitten ne onnettomat, jotka joutuvat sensuurin kynsiin?

Sisällön suodattimia on aina käytetty diktatuureissa ja muissa totalitaarisissa valtioissa . Tunnetuin ja tehokkain lienee käytössä Kiinassa . Vapaata tiedonvälitystä vastaan taistellaan palomuurin avulla, joka on osuvasti nimetty uudeksi Kiinanmuuriksi. Kiinanmuuri estää kansalaisilta pääsyn poliittisesti arveluttaville, vääriä mielipiteitä sisältäville sivuille. Näihin kuuluvat esimerkiksi kansainväliset mediat kuten BBC ja CNN . Selvitin Kiinassa, minkälaisessa pimennossa surffaajia pidetään.

Kirjatohtori-blogi oli joutua tauolle, kun Vietnam esti pääsyn Blogspot-palveluun. Onneksi aina on kiertoteitä. Tapaus poiki nettisensuurista juttusarjan, jossa kerrotaan mm. Vietnamin, Thaimaan ja Kiinan nettisensuurista ja nettikäyttäjien itsesensuurista. Reissun aikaiset julkaisuhaasteet valkenivat minulle pari päivää sitten. Yritin päästä Blogspot-palveluun, mutta sain toistuvasti virheilmoituksen. Aluksi luulin, että palvelu oli alhaalla, kuten Googlen palvelut tapaavat toisinaan olla, mutta vian jatkuttua mieleeni tuli epäillä sensuuria.

Santeri Kanniston erokirja tietoyhteiskunnasta, yrittäjyydestä ja GNU/Linuxista Tilaa   |   Tekstinäyte   |   Kirja julkisuudessa   |   Henkilöhakemisto Platinainen pilvenreuna on kertomus siitä, miten tohtorska Santeri ajautui parikymppisenä teekkarina yrittäjäksi, rakensi Suomen johtavan avoimen lähdekoodin ohjelmistotalon, SOT Oy Suomen Ohjelmistotyö Ab:n, ja luopui sitten kaikesta. Kirja tarjoaa kriittisen näkökulman tietoyhteiskuntaan ja yrittäjyyteen ja se on puhutellut lukijoita voimakkaasti. Kuten eräs ystävämme totesi: “Tarina on hyvin santerimaisesti kirjoitettu. Santerihan on kävelevä sensaatio ☺”.   SOT:n saaga elää Kirja julkaistiin 20. elokuuta 2007, jolloin SOT:n tapahtumat elivät yhtä monista kliimakseistaan. Santeri oli hankkiutunut eroon omistamistaan SOT:n osakkeista joulukuussa 2006 ja uusi omistaja, DI Wille Kuutti, aloitteli taivaltaan takkuisesti. Vähemmistöosakas Xcelera tunki kapuloita rattaisiin Suomen oikeusjärjestelmää hyväksi käyttäen