Oma talo vai makuualusta? | Terveisiä marginaalista
”Kotini on linnani” ja ”Oma koti kullan kallis” viestivät sanontoina oman kodin tärkeydestä. Uskomusta ruokkivat suomalaiset aikakauslehdet, jotka esittelevät kulttuurihistoriallisesti arvokkaita taloja tai kuuluisien suomalaisten koteja. Suomessa asuessa tämä tuntui mitä luonnollisimmalta jutun aiheelta. Pitihän jostain saada mallia siihen, mitä kohden elämässään ponnistella.
Nykyään koti on meille siellä, missä oma rakas on. Sillä ei ole mitään tekemistä seinien tai huonekalujen kanssa. Suomen-osoitetta kysytään meiltä kuitenkin toistuvasti, sillä kukaan ei tahdo uskoa, että sellaista ei ole olemassa. Kulkurielämä on hunningolla olemista. Kirjoitamme virallisiin papereihin laiskuuttamme vain kaupungin ja maan nimen. ”Suomi on pieni maa”, toteamme, jos joku penää tarkempaa osoitetta.
Olemme nukkuneet reissun päällä mitä erilaisimmissa paikoissa: lentokentillä, bussiasemilla, rautatieasemilla ja kadulla. Makuualusta on näissä tilanteissa kätevä kapistus ja käy kodista, kun oma rakas on siinä vierellä. Alusta pehmentää, suojaa kylmältä ja siloittelee maaston epätasaisuuksia.
Taivaan alla taivasalla
Aina olosuhteet eivät suosi. Surkeimman reissuyömme vietimme Unkarissa, jossa jouduimme odottamaan yön yli seuraavaa bussia. Aseman odotussali suljettiin kymmeneltä illalla. Sää oli kurja, kylmä ja sateinen, eikä ympäristöstä löytynyt ensimmäistäkään hotellia. Katos sentään oli. Päivi kaivoi makuualustan ja makuupussin esiin, Santeri piti vahtia.
Osakassa, Japanissa matkustaessamme hotelleja oli tarjolla, mutta hinnat olivat yli 100 euroa yöltä. Kiitimme tarjouksesta ja majoituimme rautatieaseman ulkoseinustalle rinkkojen päälle nukkumaan. Turvallisempaa yösijaa olisi saanut hakea. Vastapäätä oli rakennustyömaa, jossa paiskittiin hommia vuorokauden ympäri. Lisäksi liikenne viereisellä, monikaistaisella tiellä oli vilkas melun kuitenkaan häiritsemättä. Vahtivuoroja ei tarvittu.
Muutaman korttelin päässä kymmenet japanilaiset pukumiehet sekä leninkeihin sonnustautuneet naiset yöpyivät samalla tavalla puomein aidatulla kadunkaistaleella. Rinkkojen sijasta heillä oli pahvinpaloja, pieniä retkituolia ja eväslaukkuja varusteinaan. Meille ei selvinnyt, odottivatko hekin aamun junaa, jonottivat lippuja megakonserttiin vai nauttivat hetkellisesti kulkurielämästä.
Aamulla rautatieasema avautui. Tilavassa invalidi-wc:ssä siistiytyminen kävi näppärästi ja olimme valmiita lähtemään aamiaiselle. Meille ei tullut mieleen mitään, mitä muuta olisimme tarvinneet. Eikä lähtiessä tarvinnut muistaa ottaa avainta mukaan, lukita ovea tai pelätä murtovarkaita.
PS. Makuualusta ei auta aivan kaikkeen. ISBN-numeron saaminen uuteen vapaaseen sähkökirjaan osoittautui mahdottomaksi ilman osoitetta. Myös Sanasto-korvaukset kirjojen lainauksista taitavat jäädä saamatta ilman suomalaisia verkkopankkitunnuksia.
Asiasanat: talo, makuualusta, kulkuri, kulkurielämä, hunninko, koditon, taivasalla, rinkka, rautatieasema, bussiasema, ISBN-numero, sähkökirja, Sanasto, verkkopankkitunnus, Unkari, Japani, Niigata, Suomi.
Minulle ei taitais tuollainen kulkurielämä kauaa maistua. Kuukausi vois mennä elämysmatkailuna. Tarvitsen kiintopisteitä elämälleni. Niitä on kertynyt jo useampia tässä maassa ja niillä kaikilla on osoite. Viihdyn sekä maalla, että kaupungissa kun molemmissa olen asunut. Nyt OKT toimii kotina ja tukikohtana. Kun on paikallaan niin juurtuu. Ainakin jos oman kulta viereen köllähtää. Juuret pohjoisen joen törmässä.
VastaaPoistaValinta paikallaan olon tai kulkurielämän välillä taitaa olla luonnekysymys. Meikäläisestä on mukava kun maisemat, kulttuurit ja kielet vaihtuvat ympärillä. Se pitää vireänä ja fokuksen tässä hetkessä.
VastaaPoistaMinä, joka olen käytännöllisesti katsoen koko elämäni viettänyt eräänlaista amfibio- trampin elämää, ole aina sanout, että minun kotini on siellä missä tyynyni on.
VastaaPoistaOn hauska kuulla että joku muukin on irrottautunut luottovangin tehtävistä ja uskaltautunut ottamaan askeleita ihan omin päin. Jos ihmisasumuksiksi kutsutaan taloja, niin sitten täytyy kohdaltani sanoa, etten ole montaa vuotta elämästäni viettänyt ilmiasumuksissa, sen sijaan ihmisien ilmoilla kyllä olen silloin tällöin ollut.
Sunnuntaita Latimeri. Montako kulkurielämän viettäjää olet tavannut reissuillasi? Me tiedämme noin parisensataa, joista tosin olemme henkilökohtaisesti tavanneet vain kourallisen.
VastaaPoistaNo en ole koskaan yrittänytkään laskea,
VastaaPoistaKuusikymen ja seitsemänkymmenen luvun vaihteessa oli paljoin ihmistä jalan matkalla, erityisesti amerikkalaisia miehiä, jotka saattoivat kesken maantiesillan ylitystä 'rinkka-hivakka' pään allaan ottaa torkut ajoradan vierellä.
Muistan myös erääseen Oslon rantakadun autiotaloon pimeän tullen kerääntyneen monta kansallisuutta, missä siten kaikuivat eri kielet, mutta puhujia ei juuri siinä pimeässä erottanut.
Pikkaisen jatkoa vielä tuohon teemaan. Ennen tätä nykyistä aikakauttamme, kulkurin oli oltava monitaitoinen ja ovela, Ei ollut mitään rahoitus ei lainajärjestelmiä, ei Ylensäkään rahaa, kaikki perustui pikku hommien - niin sanottujen stand-by hommien löytymiseen, päivä pari telakalla, sitten oli joissakin kaupungeissa tilapäisiä autokuskin paikkoja, Useimmilla kulkureilla oli myös kansainvälinen merimieskirja jolla sai jobin laivaan ja samalla kirjalla sai yöpyä merimieskodeissa, oli myös erityisiä 'myllyjä´mistä näitä jobeja jaettiin ja kulkurien keskuudessa tiedot aina kulkivat reaali-ajassa.
VastaaPoistaKiitoksia vinkeistä. Mistä tuollaisen merimieskirjan saisi? Kuulostaa erinomaiselta. Olemme itse käyttäneet vieraanvaraisuuspalveluita ja piikoneet remonteissa autellen. Oletko ajatellut poiketa Italiassa lähiaikoina`?
VastaaPoistaja kiitos vastauksesta. No sitä 'sailor bookia'ei enää ole muilla käytössä kuin pakistaneilla, Ne kirjat ovat korvattu stcw ylisopimuksen mukaisilla hölynpöly todistuksilla,
VastaaPoistaItaliassa en nyt ole ollut moneen vuoteen, joku vuosi sitten oli Genovassa ja twentymilessä, koko rannikko oli täynnä nuoria mobedisteja ja autoja niin ettei sekaan tahtonut mahtua.
Kun olisi vielä voimia nousta Istanbulista hevosen selkään ja matkata ratsain Fred Burnaby jäljillä halki lähi Aasian
Harmi homma, että ovat muuttaneet systeemiä. Saisikohan Pakistanista turvapaikan? Matka Turkista Aasian kuulostaa mielenkiintoiselta, tosin ehkä mieluummin kävellen tai junalla kuin ratsain, kun ei ole tullut hankittua hevoshenkilötaitoja.
VastaaPoistaLatimeri, olen pohdiskellut uutta kirjaideaa, johon kuulisin mielelläni sinun mielipiteesi. Laitatko minulle sähköpostia osoitteeseen kirjatohtori@gmail.com.
VastaaPoistaKuuluillaan,
Päivi