Kirja-arvio Ivy Compton-Burnettin kirjasta Manservant And Maidservant
Kahlasin loppuun Ivy Compton-Burnettin kirjan mies- ja naispalvelijasta. Teksti oli ilmavaa, lähinnä dialogia ilman selittäviä adjektiiveja siitä, miten kukin sanansa asettelee. Siis periaatteessa kirjallisuutta juuri minun spartalaiseen makuuni.
Jostain syystä kirja oli kuitenkin paikoin pitkästyttävä. Kaipa se on myönnettävä: minustakin on löytynyt lavean kerronnan ystävä, vaikka Waltarit saavatkin edelleen pölyttyä hyllyssä. Yritin Waltarin juhlavuoden kunniaksi lukea romaanin Johannes Angelos. Aloitin huhtikuussa ja raahasin kirjaa ympäri etelä-Eurooppaa, mutta kun vuoden loppuun mennessä en ollut päässyt kolmeakymmentä sivua pidemmälle, luovutin.
Pikkuvanhaa vai überälykästä?
Compton-Burnettin Manservant And Maidservant (Victor Gollancz Ltd, 1949. Ei suomennettu.) kuvaa Horace Lambin, sadistin, kitupiikin ja tyrannin, kotielämää. Se ei ole viehkeää, mutta suurimmat ongelmat sukeutuvat kuitenkin siitä, kun mies kääntää kelkkansa. Voiko lähipiiri unohtaa menneisyydessä kokemiaan vääryyksiä?
Pidin kirjan arkifilosofisesta ulottuvuudesta. Pienet yksityiskohdat oli paisutettu äärimmilleen ja ne kirvoittivat mielenkiintoista pohdiskelua. Suorastaan häiritsevää oli kuitenkin se, että perheen pienten lasten suuhun oli laitettu pikkuvanhaa elämänanalyysia. Kirjan toimittaja totesi alkupuheessa tästä hyvinkin kohdallisesti, tosin ihailevaan sävyyn: "vain Compton-Burnettin kirjoissa lapset puhuvat niin". Totta mooses!
Suositeltakoon tätä kirjaa kaikille niille vanhemmille, joiden mielestä omat lapset ovat überälykkäitä.
Asiasanat: Ivy Compton-Burnett, miespalvelija, naispalvelija, Manservant And Maidservant, Mika Waltari, Johannes Angelos, filosofia, lapset, lasten suusta, sadisti, kitupiikki, tyranni, pikkuvanha.
Päivi,'Johannes Angelos' tulisi kai lukea yhtä syvän melankolian, jopa masennuksen vallassa, kuin Waltari sen "Kristuksen maailmanajan päättyessä ja Pedon ajan alkaessa" kirjoitti. - Minuun se meni täydestä joskus 1970-luvulla. Siitä on muuten olemassa upea englanninkielinen käännös, mutta en muista, kuka sen teki, otsikkona 'Musta enkeli' englannin kielellä. Vilkaisepa, jos asioit kirjastossa vaikka sen englanninnoksen aloitusta tai sen lopetusta. Olen sanomaisillani ja sanonkin, että käännös, in English, on parempi kuin originaali (jossa on erikoista karkeutta, mistä toki toinen Das Man saattaa antaa tähtösiä). Terv. Juhani
VastaaPoistaKiitoksia vinkistä. Joku saattaisi pitää mielipidettäsi käännöksen paremmuudesta pyhään Waltariin nähden suorastaan kerettiläisenä. :)
VastaaPoistaNiin voisi pitää kerettiläisenä, sikäli kuin kukaan kirjailija tai mikään asia on enää meille pyhää. Albert Camus kirjoitti ajat sitten meidän elostelevan epäpyhässä historiassa. Pyhyydestä ei ole Suomessa rippeitäkään jäljellä. En omasta puolestani uskoisi ainakaan Panu Rajalan pahoittavan mieltänsä. Hänellä on sekä huumorin että realiteettien tajua. Ja eikö se ole arvonosto Waltarille, että hänen 'Angeloksensa' saa visibiliteettiä ja nostatusta kansainvälisillä parketeilla? - Waltari muuten näkyy olleen pikemminkin Turkin kuin (Bysantin) eli Kreikan fani, mikä on omiaan laskemaan kreikkalaisen Konstantinopolin arvoa; sen kaupungin trendikkäästä tuhosta kertoo 'Johannes Angelos' riipaisevasti; teoksessa on mm. gonstilainen teema. - Terv. J.
VastaaPoistaPyhyyden poistuminen suomalaisesta keskustelusta olisi erinomainen asia. Kuitenkin sitä näkee edelleen erityisesti taloudesta käytävässä keskustelussa. Kenkäpuhelinfirmasta ei uskalleta sanoa poikkipuolista sanaa ja talouden negatiivisia suhdanteita hyssytellään hiljaisiksi. Tabuja löytyy. Kulttuuri lienee tervehtynyt tässä suhteessa, jos Waltaria, Snellmaneja, Runebergejä tai muitakaan historian suuria nimiä ei enää nosteta jalustalle. Toisin oli silloin, kun olin itse yliopistomaailmassa. Vanhojen mestareiden repostelijat saivat vain kuulla puutteellisesta kulttuurihistorian tuntemuksestaan ;-)
VastaaPoistaTabujen summa saattaa silti olla aina vakio. Nyt tabuja todella havaitaan korostuneesti talouden alalla. Jossakin vaiheessa talouselämäkin pääsi sofisti-konsulttien avustuksella retorisoitumaan. Nyt SEKIN, siis talous eli raha kuuluu mitä luontevimmin kulttuuriin (johon urheilukin terveesti lasketaan).
VastaaPoistaKulttuuri ei kaiken kaikkiaan vaikuta enää yhtään niin ikävystyttävältä kuin joskus 1970-luvulla. Kaikki on päässyt kehittymään eli luovasti kriisiytymään. Saadaan käyttöön arvaamattomia merkitysreservejä. Hyvältä tai ainakin siedettävältä ja sporttiselta meno näyttää, vaikka tabujen kanssa vielä joudutaan elämään.
Ehkä nuo tabut ovat elämänvalheita, joista ei halutakaan luopua.
VastaaPoistaJos kulttuuri ei voi ajatella ilman taloutta, niin onhan talouskin usein luovaa aina kirjanpitoa myöten ;-)