Colin Forbesin mustakaavut

Kirja-arvio Colin Forbesin trilleristä The Sisterhood (Macmillan, London, 1998. Ei suomennettu.). Colin Forbesin trillerissä Euroopasta puuttuvat todelliset johtajat ja moraali on rappeutunut. Itä uhkaa, mutta Forbes tekee heti selväksi, että kyse ei ole Venäjästä. Muslimikaapuihin sonnustautuneet murhaajattaret viittaavat arabivaltioihin.

Forbesin The Sisterhood (Macmillan, London, 1998. Ei suomennettu.) kertoo Euroopan eliittimiesten murhista. Pääosassa ovat Forbesin jo edeltävistä kirjoista tutut, Englannin salaisen tiedustelupalvelun (Secret Intelligence Service) joukot Tweedin johdolla. He selviävät aina räjäytyksistä ja muista välikohtauksista vahingoittumatta kuin James Bond ikään.

Äärioikeiston ääniä

Forbesin maailmassa naiset ovat punatukkaisia ja vaaleaverisiä vamppeja, joiden pauloihin Euroopan fiksuimmatkin aivot lankeavat. Kovana pysyvät vain vanhan kaartin miehet, jotka ymmärtävät, että Euroopassa tarvitaan kurinpalautusta ja vahvoja miesjohtajia tai muuten Rooman valtakunnan kohtalo uhkaa.

The Roman Empire fell because it became decadent. Every kind of perversion occupied them in the last days. I see the same situation in the West. I believe in equality but women have become the dominant force in the West. They're running the show. The situation shows up in many ways. In fashion you see decadence in the way film stars, society women are dressing - or undressing - in public. "Anything goes"is the motto. Men feel they're a back number.

Forbesin tyyli on pitkäpiimäinen. Kirjassa on yli 500 sivua, jotka olisi hyvin mahduttanut puoleen. Välillä tuntuu siltä kuin Forbesilta olisi itseltäänkin pinna palanut detaljeihin, sillä silmille hyppäsi muutama omituinen leikkaus, joilla kertoja sivuutti muuten suurennuslasilla katsotut rikokset yhdellä kädenhuitaisulla: "What he did with the face to make it unrecognizable is best not described."

Forbes on tunnettu siitä, että hän on tutustunut omakohtaisesti tarinoidensa miljöisiin. The Sisterhood muodostaa poikkeuksen, harmillista kyllä, sillä kirjan outo ja autioitunut Shrimptonin kylä, jonne tarinan solmut kiinteästi kietoutuvat, olisi mielenkiintoinen ja suorastaan myyttinen paikka vierailla.

Asiasanat: Colin Forbes, The Sisterhood, trilleri, mustakaavut, muslimi, arabi, murhaajatar, Tweed, miljöö.

Viikon suosituimmat

Trilogia Le grand cahier on kulttuuriskandaali | Agota Kristof

Kirja-arvio: Alastonkuvia | Virpi Hämeen-Anttila

Kielitoimisto suosittaa lyhiksiä ja pyöröraikastinta

About Päivi Kannisto

Suolatut säkeet

Helvetti | Dante Alighieri

Senkin sika!

Kiinalainen niukkuuspeli

Tietoja Päivi Kannistosta

Kuinka minusta tuli postikorttikirjailija?