Sisäkuvia | Woody Allen
Interiors on Woody Allen -elokuva, joka ei yritäkään olla hauska. Angstisessa ihmissuhdedraamassa sairas äiti hallitsee perheen elämää.
| Elokuva | Interiors/Sisäkuvia |
 |
| Vuosi | 1978 | |
| Ohjaaja | Woody Allen | |
| Pääosissa | Kristin Griffith, Marybeth Hurt, Richard Jordan, Diane Keaton, E.G. Marshall, Geraldine Page, Maureen Stapleton, Sam Waterston | |
| Maa | Yhdysvallat | |
| Genre | Draama | |
| Käsikirjoitus | Woody Allen | |
| Suomessa | Saatavana DVD:llä. |
Interiors (1978. Suomennettu nimellä Sisäkuvia.) -elokuva kiertyy perheenäiti Even (Geraldine Page) ympärille. Hän on luonut kodistaan jääpalatsin, jossa kaikelle on paikkansa. Kaikki on jäykkää, etäistä ja kontrolloitua. Tunteille ei ole sijaa, kuten eräs perheen tyttäristä toteaa ("There wasn't any room for feelings - none, between any of us"). Eve on oman elämänsä voyeristi. Hän suojautuu omaisuudella niiltä, joita hän haluaisi rakastaa. Hän osoittaa tavaroille herkimmät tunteensa ja ihmisille jäätävimmät.
Eve on jakaus-nutturakampauksineen kuin ruotsalaisesta 1900-luvun alun säätyläisperheestä. Sama nostalgia huokuu perheen Long Island Beachillä sijaitsevasta huvilasta. Kamera kiertää vähäeleisen tyylikkäästi sisustetuissa huoneissa. Suunnittelijan uran tehnyt Eve täyttää onttoa elämäänsä ostamalla kalliita sisustusesineitä, jotka ovat kuin symboleita täyttymättömille unelmille. Ne ovat ainutlaatuisia, kauniita, täydellisiä. Mitä esineet eivät täytä, sen täyttää kiire. "I like to be busy", Eve sanoo ja aviomies Arthur (E.G. Marshall) vahvistaa: "It's important to keep busy". Onneton elämä hukutetaan kuluttamisen kaltaisiin sijaistoimintoihin. Geraldine Page näyttelee Eveä hienosti epätoivoisena, mielenterveydeltään järkkyvänä naisena. Even odotukset elämältä ovat olleet niin korkeat, ettei hän kykene nauttimaan mistään.
Kun Arthur uskaltautuu viimein irtautumaan onnettomasta liitosta, kulissien horjumista kaikin keinoin välttävä Eve yrittää itsemurhaa. Arthurilla on kuitenkin jo uusi nainen rinnallaan: verevä ja elämää rakastava Pearl (Maureen Stapleton), joka tuo perheeseen iloa, keveyttä ja sydämellisyyttä.
Ongelmia riittää myös parin jo aikuisilla lapsilla. Joey (Marybeth Hurt) kärsii taiteilijauraan viittaavasta ahdistuksesta, mutta hänellä ei ole taiteilijan lahjoja. Hän kilpailee runoilijasisarensa Renatan (Diane Keyton) kanssa, jota kadehtii myös oma kirjailijamies, alkoholismiin taipuvainen Frederick (Richard Jordan). Perheen kolmas tytär Flyn (Kristin Griffith) tekee näyttelijäuraa Hollywoodissa ja on onnellisen sivussa kaikesta. Sisarukset Joey ja Renata ovat neuroottisuudessaan elokuvan woodyallenimäisimmät hahmot. Eve ja Arthur ovat pikemminkin kuin Ingmar Bergmanin Ruotsista kuin newyorkilaisperheestä. Elokuvassa on hieman aavemainen tunnelma, joka johtuu siitä, että henkilöt on irrotettu elinympäristöstään. Muita henkilöitä tai kontekstia ei ole.
Elokuvassa tiivistyvät monet kipeät perhedraaman ainekset: ongelmallinen äitisuhde, sisarkateus, tunnelukot, kunnianhimoiset odotukset ja niistä seuraavat pettymykset. Perheestä puuttuu todellinen läheisyys. Renatan kuolemanpelkoa koskeva tunnustus psykiatrilleen on kuvaava: kuoleman intiimiys hämmentää häntä ("The intimacy of death embarasses me.") Even tragedia syntyy siitä, että hän pakenee läheisyyttä ja ongelmiaan kuolemaan kohtaamatta niitä koskaan. Missä olisi suuremmat murhenäytelmän ainekset? Asiasanat: Woody Allen, Interiors, elokuva, elokuva-arvio, draama, Geraldine Page, Diane Keaton, E.G. Marshall, Marybeth Hurt, perhesuhteet, äitisuhde, sisustaminen, tunnelukko, sisarkateus, odotukset, mielisairaus,Yhdysvallat.
