Lehdistötiedote: Intuitionisti - Seikkailu minuuden syövereihin

INTUITIONISTI – SEIKKAILU MINUUDEN SYÖVEREIHIN ON JULKAISTU

Tampere, 9.9.2021

Tänään julkaistu Päivi ja Santeri Kanniston uusin kirja nimeltään "Intuitionisti – Seikkailu minuuden syövereihin" haastaa järkiperäistä maailmankuvaa. Kirja avaa näkymiä intuitiiviseen tietoon, jota ei tavoiteta hyvin perusteltujen ja yleisesti hyväksyttyjen tosiuskomusten avulla.

”Kirja poikkeaa edellisistä kirjoistamme, sillä teimme sen kokonaan itse. Huomasimme muuttuneemme konservatiivisemmiksi, kun kirjoitimme perinteisille kustantajille. Tästä kirjasta halusimme tehdä täysin omannäköisen, räväkän ja totuttuja rajoja rikkovan sen sijaan että olisimme tehtailleet yhden helposti myytävän ja markkinoitavan paketin lisää. Halusimme kirjamme myös puhuttelevan nuoria aikuisia, jotka eivät tutkitusti ole kirjojen suurkuluttajia”, kirjailija Päivi Kannisto kommentoi.

Kirja kertoo intuitiosta itsetuntemuksen lähteenä. Intuitio on sisäistä, kokemusperäistä tietoa, jota on vaikea perustella muille, sillä se ei ole puettavissa sanoiksi. Kirja ei vetoakaan tietokirjalle perinteiseen tapaan faktoihin vaan mielikuvitukseen ja tunteisiin. Kirjan henkilöitä, tapahtumia ja paikkoja on käsitelty kaunokirjallisin keinoin.

”Kirja on dramatisoitu päähenkilö Nathanin seikkailulliseksi kasvutarinaksi. Se sijoittuu Batumiin Georgiaan, jossa olemme viettäneet viimeiset kolme vuotta. Maa on mielenkiintoisessa käymistilassa. Kansa on polarisoitunut, ääriliikkeet voimistuneet, kirkko radikalisoitunut ja vanhan neuvostokulttuurin pakkopaita joko kiristyy tai repeää. Tämä kiehtova ympäristö haastaa totuttuja käsityksiä siitä, miten työstämme minuuttamme ja keitä ajattelemme olevamme”, kertoo toinen kirjan kirjoittajista, Santeri Kannisto.

Kirja on julkaistu sähköisesti EPUB- ja PDF-muodoissa, ja paperisen kirjan painaa BoD. Kirjan kustannustoimitti Arto Teräs ja käsikirjoitusta kommentoi Petteri Luukkainen. Teos sai tukea Suomen tietokirjailijat ry:ltä.

Tietoja Päivi ja Santeri Kannistosta

Päivi ja Santeri Kannisto tapasivat vuonna 2004, jättivät oravanpyörän ja lähtivät päättymättömälle häämatkalle. He ovat kiertäneet rinkat selässään maailmaa ja matkustaneet ja asuneet 102 maassa. Maailmalla on syntynyt toistakymmentä kirjaa eri maissa kohdatuista ihmisistä ja ilmiöistä, vaihtoehtoisista elämäntavoista, elämäntaidosta ja filosofiasta. Pariskunnan aiempaa tuotantoa ovat mm. "Hyvän elämän opas" (Tammi, 2020), "En kestä tätä enää!" (Into, 2020), "Kuuma loma" (Atena, 2018), "Superrikkaat ja rutiköyhät" (Atena, 2016) ja "Vapaana elämisen taito" (Atena, 2014).

Tietoja BoD:sta

Saksalainen BoD™ - Books on Demand GmbH on toiminut Suomessa vuodesta 2007. Yritys tarjoaa kirjojen tarvepainatusta ja huolehtii välityksestä kirjakaupoille ja kirjastoille. BoD palvelee Suomen lisäksi Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Ranskassa, Espanjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Sillä on kansainvälisesti 45 000 kirjailijaa ja 2600 kustantamoasiakasta.

Haastattelut ja lehdistökappaleet

Päivi Kannisto antaa mielellään lisätietoja ja haastatteluja, puhelin 0400 622 007, sähköposti lue@hyväelämäkirjat.com. Hän on vierailemassa Suomessa syyskuussa. Arvostelukappaleet: BoD, Susanna Heußner, (09) 2516 6349, lehdisto@bod.fi.

Lisätietoja verkossa

Viikon suosituimmat

Trilogia Le grand cahier on kulttuuriskandaali | Agota Kristof

Kirja-arvio: Alastonkuvia | Virpi Hämeen-Anttila

Kielitoimisto suosittaa lyhiksiä ja pyöröraikastinta

About Päivi Kannisto

Suolatut säkeet

Helvetti | Dante Alighieri

Senkin sika!

Kiinalainen niukkuuspeli

Tietoja Päivi Kannistosta

Kuinka minusta tuli postikorttikirjailija?