Kundun ja elämäkerran ohjaamisen ongelma | Martin Scorsese
Dalai-lamasta kertovaa elokuvaa vaivaa tyypillinen elämäkertojen ongelma. Ne kunnioittavat kohdettaan liikaa kertoakseen mielenkiintoista tarinaa.
| Elokuva | Kundun | 
|
| Vuosi | 1997 | |
| Ohjaaja | Martin Scorsese | |
| Pääosissa | Tenzin Thuthob Tsarong, Gyurme Tethong, Tulku Jamyang Kunga Tenzin, Tenzin Yeshi Paichang, Tencho Gyalpo, Tsewang Migyur Khangsar, Robert Lin. | |
| Maa | Yhdysvallat | |
| Genre | Draama, elämäkerta | |
| Käsikirjoitus | Melissa Mathison | |
| Suomessa | Saatavana DVD:llä |
Kundun (1997) seuraa 14:nnen Dalai-laman elämää taaperosta maanpakoon. Elokuva keskittyy lapsuus- ja nuoruusvuosiin, jolloin Dalai-lama hallitsi vielä Tiibetiä. Vaikka valinta tuntuu poliittisesti korrektilta, kiinalaisviranomaiset vastustivat elokuvaa. Se kiellettiin Kiinassa ja ohjaaja ja käsikirjoittaja saivat matkustuskiellon maahan.
Scorsese on tasapainotellut erilaisten intressien välissä, mikä näkyy siinä, että elokuva välttää kannanottoja ja painottuu visuaalisuuteen. Elokuvan huikeat näkymät on kuvattu Atlas -studioilla Marokossa sekä Karma Triyana Dharmachakra -luostarissa Woodstockissa.
Kundun muistuttaa kuvallisessa loisteliaisuudessaan Bernardo Bertoluccin ohjaamaa Kiinan viimeistä keisaria (1987, ohj. Bernardo Bertolucci). Bertolucci tosin teki elokuvansa kiinalaisten viranomaisten tuella. Hän pääsi kuvaamaan mm. Kiellettyyn kaupunkiin ja sai elokuvan joukkokohtauksiin tuhansia kiinalaisia avustajia.
Sekä Dalai-lama että Kiinan viimeinen keisari Pu Ji olivat etuoikeutettuja lapsia. Dalai-lama esimerkiksi leikki Tiibetin ensimmäisillä oikeilla autoilla. Scorsese näyttää hengellisen johtajan muutenkin materiaan mielistyneenä. Nuori guru on hurmioitunut ulkomailta tulleista lahjoista, kuten kaukoputkista, tinasotilaista ja elokuvaprojektorista. Kamera herkuttelee myös Dalai-laman munkinkaavun alta pistävillä kapeakärkisillä, länsimaisilla bootseilla ja kapinallisilla aterioilla, jotka sisältävät kiellettyjä ruoka-aineita kuten sianlihaa ja kananmunia. Tyypillisen elämäkerran tapaan kohteesta piirretään yhtäältä ihannoiva kuva, joka ylevöittää ja nostaa jalustalle. Toisaalta taas etsitään yleisölle tuttuja samastumispisteitä, kuten Dalai-laman tapauksessa materialismi.
Tarinan ja henkilökuvien pinnallisuudesta huolimatta Kundun on Scorsesen tuotannossa yksi elokuvallisimmista. Sitä eivät häiritse kirjalliset keinot, kuten kertojan käyttö. Kuvat, joskin ylisliipatut, puhuvat puolestaan. Koska päähenkilö on maanpakolainen, kerrontaa värittää vahva nostalgia. Dalai-laman Tiibet kuvataan myyttiseksi satumaaksi. Kuvissa vilahtelee tiuhaan lumihuippuisia vuoria ja korkeaa taivasta, taustalla soi Philip Glassin musiikki. Kamera zoomaa usein ulospäin laajoihin näkymiin ja kokonaisuuksiin tai näyttää tapahtumia ylhäältä alas.
Poliittisesti uskaliaimmat kohdat liittyvät Maon tapaamiseen. Elokuvassa näytetään, miten Maon uskontokielteisyys oli marxismista kiinnostuneelle Dalai-lamalle punainen vaate. "Te ette voi vapauttaa minua, vain minä voin vapauttaa itseni", oli Dalai Laman vastaus kiinalaisvalloittajille.
Elokuvaan palkatut tiibetiläiset ovat jäykkiä ja ilmeettömiä. He lausuvat repliikkinsä akikaurismäkeläisen yksitotisesti. Henkilökuvat jäävät aasialaiseen tapaan etäisiksi ja viileiksi ja koko tarina pikanteilla yksityiskohdilla briljeeraamiseksi. Vaikka dramaattisuutta pyritään luomaan eksoottisilla henkilöhahmoilla, kuten sihisevällä oraakkelilla, eivät ne riitä kantamaan yli kaksituntista elokuvaa.
Tutustu myös Dalai-laman elämäkertaan Freedon In Exile.
Asiasanat: Martin Scorsese, Kundun, elokuva, elokuva-arvio, draama, elämäkerta, Dalai-lama, hengellinen johtaja, maastapako, Philip Glass, Tiibet, Pu Ji, Kiinan viimeinen keisari, Bernardo Bertolucci, Kiina, Yhdysvallat.
