Onko Suomi Euroopan Somalia?
Mitä yhteistä on Suomella, Ambomaalla, Kreikalla ja Somalialla? Kaikki painivat globaalissa kilpailutaloudessa samassa sarjassa.
Isänmaallisuus ruokkii kilpailuhenkeä. Suomessa kansallistuntoa pidetään yllä perinteisellä keppi–porkkana –menetelmällä: 1) ylistämällä maamme edistyksellisyyttä ja onnekasta osaamme hyvinvointivaltion jäseninä ja 2) harjoittamalla kansallista itseruoskintaa.
Itseruoskinnassa taloudelliset nokkamiehet haukkuvat maan pataluhaksi tarkoituksenaan saada poliittinen johto ja virkamiehet muuttamaan lainsäädäntöä, verotusta tai käytäntöjä oman mielensä mukaisiksi. Poliittinen johto puolestaan haukkuu kansaa saadakseen sen sisuuntumaan ja tekemään kovemmin töitä eliitin hyvinvoinnin eteen.
Alkuvuonna ruoskinnan retoriikkaa on hallinnut eri maiden keskinäinen vertailu. "Suomi on vaarassa jäädä kierrätyksen Ambomaaksi", otsikoi Kauppalehti. Toinen otsikko samaisesta lehdestä kuuluu: "Puttosen painajainen: Suomi on uusi Kreikka".
Me ja ne muut
Vertaukset antavat ymmärtää, että eri maiden välillä käydään jatkuvaa kilpailua paremmuudesta. Valtiot on jaettu kehittyneisiin ja kehittymättömiin, ja jokaiselle on tärkeää osoittaa kuuluvansa parhaimpien joukkoon.
Suomalaisesta näkökulmasta Ambomaa ja Kreikka edustavat pohjasakkaa. Niihin vertautuminen kierrätyksessä ja taloudenpidossa on epäsuotuisaa. Mieluimmin suomalaiset rinnastuisivat Länsi–Euroopan kansoihin, kuten käy ilmi geeniperimää koskevasta uutisoinnista.
Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat geeniperimältään enemmän samankaltaisia hollantilaisten ja Moskovan itäpuolella asuvien venäläisten kanssa kuin unkarilaisten kielisukulaisten. Uutisoinnissa nostettiin esiin hollantilainen perimä ja venäläisestä vaiettiin: Suomalaiset geneettisesti lähempänä hollantilaisia kuin unkarilaisia.
Suomelle Itä–Eurooppaan ja erityisesti Neuvostoliittoon leimautuminen on ollut stigma. Siitä on pyristelty eroon, vaikka kansa saapuikin aikanaan Eurooppaan nimenomaan Venäjän Uralilta. Tänä päivänä rasisminkylläisessä retoriikassa vertaus "Suomi on Euroopan Somalia" lienee Venäjääkin rumempi maavertaus, mutta jätettäköön se tekemättä ettei Somalian maine tahraantuisi.
Saako ulkomaalainen haukkua Suomea?
Maakritiikkiä voivat esittää sekä suomalaiset että ulkomaalaiset. Eräs halpalentoyhtiö julisti taannoin, että Suomi on halpalentojen kehitysmaa. Samaa vertausta käytti kirjailija Jari Tervo: Suomi on ruoan kehitysmaa. Kumpi on pahempi, oman maanmiehen vai ulkomaalaisen esittämä arvostelu?
Suomalaiset ovat kautta historian olleet herkkiä muiden arvostelulle. Meitä on kiinnostanut lähes patologisesti se, mitä muuta meistä ajattelevat. Ulkokultaisessa kulttuurissa julkisivun pitää olla kunnossa. Sisällöllä ei ole väliä, sillä se piilotetaan ulkopuolisten katseilta.
Tästä näkökulmasta ulkomaalaisten esittämä kritiikki voi olla jopa ikävämpää kuin maanmiesten. Se tarkoittaa kasvojen menetystä kansainvälisen yhteisön silmissä. Toisaalta ulkomaalaisten näkemykset voidaan torjua tietämättömyytenä tai tavoitteellisina. Halpalentoyhtiö ei tunne suomalaista ilmailulainsäädäntöä ja suomalaisten asiakkaiden tarpeita. He ajavat vain omaa etuaan. Tällöin on kuitenkin hyvä muistaa, että oma motivaationsa on suomalaisillakin kriitikoilla. Lassila & Tikanoja hakee Ambomaa–vertauksella lisämyyntiä. Kunnilla on kiire todistaa, etteivät ne suinkaan ole kierrätyksessä Afrikan tasolla.
Kaikessa ei ole pakko kilpailla
Miksi kilpailuasetelmaa pidetään yllä? Onko kansallinen itsetuntomme kiinni siitä, että onnistumme päihittämään muita tilastotiedoissa?
Hypoteesi näyttäisi pitävän paikkaansa uutisten osalta. Medioissa julkaistaan viikoittain uusia tutkimuksia, joiden otsikot antavat ymmärtää, että suomalaisille on kunnia–asia komeilla listojen kärkipäässä oli asia mikä tahansa, vaikka sitten kalleusvertailu.
Miksi suomalaiset haluavat ylpeillä maansa kalleudella? Yhdistetäänkö kalleus rikkauteen ja hyvinvointiin? Ovatko leivän ja asumiskulujen korkeus todisteita siitä, että maassamme asuu hienoja ihmisiä verrattuna halpaan Bulgariaan ja puoli–ilmaiseen Intiaan? Vai olemmeko me suomalaiset jääneet vilkuilemaan paikoillemme ja huolehtimaan brändityöryhmän johdolla omasta kuvastamme sen sijaan, että keskittyisimme tekemään olennaisia asioita?
Kilpailu erottaa, sillä se saa muut näyttämään vastustajilta. Kun katteeton kansallinen ylemmyydentunto kokee kisassa kolauksen, seuraa rasistista uhoa. Jos omalle paremmuudelle ei löydy todisteita, keskitytään toisten polkemiseen, haukkumiseen ja syrjimiseen. Sen tarkoituksena on häivyttää omaa huonoa itsetuntoa ja vieraan kohtaamisen pelkoa.
Voittajien ei tarvitse näyttää muille
Globaalissa maailmantaloudessa pärjäävät ne, jotka tietävät oman arvonsa ilman muiden palautetta ja joilla on kyky verkostoitua, solmia liittolaisuuksia ja tehdä yhteistyötä. Synergiaa ei synny, jos jokainen osallistuja haluaa jatkuvasti osoittaa oman paremmuutensa. Ylpeät, mutta salaa alemmuudentuntoiset akuankat jäävät yksin.
Kilpailussa ei ole voittajia ja häviäjiä, sillä kyse on nollasummapelistä. Kilpailuyhteiskunnissa kaikki häviävät.
Asiasanat: kilpailu, kilpailuyhteiskunta, tilasto, vertailu, media, uutiset, uutisointi, kalleusvertailu, talous, kierrätys, maailmantalous, verkostoituminen, yhteistyö, synergia, kansallinen omakuva, kansallinen itsetunto, suomalaiset, suomalaisuus, Suomen brändityöryhmä, Suomi, Ambomaa, Kreikka, Somalia.
