Shutter Island eli Suljettu saari | Martin Scorsese
Scorsesen uutuuselokuva avautuu 50-luvulle sijoittuvana rikosdraamana ja sisältää mielenkiintoisen käänteen.
Shutter Islandin (2009, suomennettu nimellä Suljettu saari) tarina alkaa, kun liittovaltion poliisi Teddy Daniels (Leonardo DiCaprio) ja hänen työparinsa Chuck Aule (Marc Ruffalo) saapuvat Bostonin rannikolla sijaitsevalle suljetulle saarelle. Arvokasta englantilaista kartanoa muistuttavaan rakennuskompleksiin on teljetty vaarallisia mielisairaita, joista useimmat ovat tappajia. Poliisien tehtävänä on selvittää, mihin kolme lastaan hukuttanut Rachel on kadonnut.
Elokuva perustuu Dennis Lehanen samannimiseen romaaniin vuodelta 2003. Lehane kertoo halunneensa tehdä kirjasta kunnianosoituksen goottikauhulle ja kioskikirjallisuudelle. Myös Scorsese pelaa elokuvassa perinteisellä jännityskuvastolla, joka liittyy suljettuun saareen ja hullujenhuoneisiin. Sairaalahuoneissa on karuja rautasänkyjä ja kaistapäisimmät potilaat on kahlittu kellarikerrokseen, jonka katosta tihkuu vettä. Sairaalan johtaja John Cawley (Ben Kingsley) on maanikko, jolla tuntuu olevan hämäriä aikeita. Jyrkkien kallioputousten ympäröimästä vankilasta ei luonnollisesti pääse pois kuin sairaalan lautalla, jota vartioidaan.
Mielisairaalat ja suljetut paikat ovat aina kiihottaneet kirjailijoiden mielikuvitusta, kuten runsaasta jännityskirjallisuuden tarjonnasta näkyy (mm. Robert Ludlumin Ambler Warning). Shutter Islandin suomalainen vastine löytyy Seilin saarelta, joka toimi spitaali- ja mielisairaalana yli kolme vuosisataa (1619-1962). Seilin saaren myyttisyyttä on hyödyntänyt esimerkiksi kirjailija Aira Brink 1600-luvulle Pietari Brahen aikaan sijoittuvassa nuortenkirjassaan Velhojuuri (1953). Se kertoo espanjalaisesta aatelismiehestä, joka etsii Pohjolasta spitaalin parantavaa yrttiä.
Shutter Islandissa miellyttää se, että elokuva ei ole aivan suoraviivainen. Jo ennen puoltaväliä Scorsese alkaa rikkoa rikosgenren rajoja. Päähenkilön yhtäkkiset migreenikohtaukset ja houreet antavat viitteitä siitä, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Käännettä kuvittaa poliisien vaatteiden vaihtuminen valkoisiin sairaalan housuihin ja takkeihin. Viittauksia luodaan yliluonnolliseen, salaliittoteorioihin ja toisen maailmansodan julmuuksiin. Robbie Robertsonin äänimaailma, jossa kuullaan modernia klassista, synnyttää korostetun, jopa pateettisen pahaenteisen tunnelman, jota korostaa saarta riepova rajumyrsky.
Leonardo DiCaprio suoriutuu roolistaan mukiinmenevästi, joskin epäselväksi jää, miksi hänestä on tullut Scorsesen luottonäyttelijä. Myös muut näyttelijäsuoritukset ovat vähäeleisiä, vailla elokuvan ilmeisenä esikuvana toimineiden film noir -huippujen pinnalla väreilevää intohimoa.
Suurin heikkous on hyvien ainesten vajaakäyttö. Shutter Island leikittelee päähenkilön kustannuksella ja mielellä, kun toinen, vaativampi vaihtoehto olisi ollut härnätä yleisöä Agota Kristofin tapaan. Näin elokuvan genren muuttavaa käännettä ei olisi tarvinnut yliselittää. Valinta vaihtoehtojen välillä on helppo ymmärtää: katsojan haastavasta elokuvasta olisi ollut vaikeampi virittää kassamenestystä kalastelevaa Hollywood-tuotantoa.
Asiasanat: Martin Scorsese, Shutter Island, Suljettu saari, elokuva, elokuva-arvio, Dennis Lehane, Leonardo DiCaprio, Ben Kingsley, Aira Brink, Seilin saari, Velhojuuri, mielisairaala, unihoure, film noir, Agota Kristof, Hollywood, Yhdysvsvallat.